kansikuva

kansikuva

tiistai 29. joulukuuta 2015

2015 and a bit of -16 + Frostbite plans

Terse!
2015 alkaa olla lopuillaan, joten päätin taas tehdä pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen ja cosseihin mitä tein. Lisäksi vähän kertoilen mitä ensi vuodelle on jo suunnitteilla, Desucon Frostbitekin kolkuttaa jo melkein ovella *iiks!*


Uusien pukujen saldo 8, tai siis oikeastaan 9, koska toinen Aladdinin asu ei tässä kollaasissa ole koska en ole sitä vielä käyttänyt enkä siis oikeen osannut päättää pitäisikö se laittaa tämän vuoden listaan vai vasta sitten kun olen sitä käyttänyt, ja päädyin nyt sitten jälkimmäiseen ratkaisuun. 
Vuoden alotti Yukicon, jossa uutena asuna oli Hajime, jonka asun kasasin jo oikeastaan edellisenä syksynä. Yukissa oli myös ensimmäinen cosplaykisani. 
Seuraavana oli Frostbite, jonne tuli kaksi uutta asua, Oliver, jolla myös tuli voitto Chibiconin kisassa, ja Hiro (joka pitäis joskus tehä valmiiks...). Ty Lee valmistui Popculttiin, jossa olin ekaa kertaa työvoimana conissa. Desuconiin ainoa uusi cossi oli Aladdin, jolloin meillä oli taas ihana Magi-ryhmä. Peruttuun ranta!Yukiin tein Ty Leen uikkariasun, ja tytyä tuli käytettyä taas Traconissa jossa tutustuin joihinki pälleihin Fire Nationlaisiin. Toisena päivänä uusi asu Margaery. Viimoisena tein kesä-syksyllä Jinoran joka ei vielä coniin ole päässyt. Syksyllä tein myös sen Aladdinin toisen asun, mutta shootti lykkääntyikin.
Tänä vuonna paino oli näemmä länsimaalaisessa tuotannossa, koska näistä hahmoista 4 on länärihahmoja ja 3 animesta. 

New costumes I made 8, well, actually 9, as Aladdin's another costume isn't in this as I still haven't used it and I had troubles to decide whether to put it here now or next years list when I have used it, and I ended up with latter one. 
The year began with Yukicon where new costume was Hajime, whose costume I actaully made already previous autumn. Yuki was also first time I entered cosplay competition.
Next was Frostbite where I did two new costumes, Oliver, whit which I also won 1st place in Chibicon's contest, and Hiro (which I should really finish..). I finished Ty Lee to Popcult and it was also first con where I was working. Only new costume to Desucon was Aladdin where we had lovely Magi-group. To cancelled beach!Yuki I made Ty Lee's swimsuit and also used this lady in Tracon where I met some Fire Nation dorks. Other day of Tracon was new costume Margaery. Last I made Jinora summer-fall but she hasn't made it to a con yet. I also made that other costume for Aladdin on fall but our shoot got moved.
This year I had more costumes from westren production since four of these character are from those, 3 from anime.

Mitäs muuta tänä vuonna tapahtu kun cosseja? .... nojaa ei hirveesti kai mitään? :'D Nyt loppuvuodesta pari isompaa juttua, veljen häät, Lontoon matka ja valmistuminen (niinjoosiis, tossa viikko ennen joulua valmistuin leipuri-kondiittoriks nyt sit virallisesti. Tai, emmä tiiä, onks se virallista vasta sitten ku todistus on kädessä. Ja se tulee joskus postissa). Ainii ja saatiin kaverin kanssa uus kämppä, jonne muutetaan nyt vuodenvaihteessa.

What else happend this year this year but cosplays? ... well, not much I think? :'D Few things at this end of year, my brother's wedding, London and graduation (oh yea, I graduated as baker-confectioner about a week before Christmas. We should get our diplomas by post sometime). Oh and me and my friend got a new apartment where we'll move to on the New Year.

Can't think of any photo to put here, so have Miiku with Appa
Entäs mitäs sitten ens vuonna tapahtuu? Heti 2.1 on Cosplay-tanssaiset (Jos viikonlopun suunnitelmat puuttuu, vielä ehdit ostaa lippusi! Tanssiaisiin haetaan myös työvoimaa!), jonne olen pistämässä Kouhan, ja parinani on Convallaria Koumeina! Sittenhän onkin jo ihan kohta Frostbite.

But what about next year then? 2.1 we have Cosplay-ball, to where I'm putting on Kouha and having Convallaria as my partner as Koumei. Then is Frostbite.


Lauantaille teen Hakuryun uuden asun, kun sain viimein Miin tekemään mulle Hakuein : D näistä cosseista on puhuttu jo joku vuosi, ja nyt sitten päätin että teen samalla itsekin tuon uuden version joka on kuumotellu siitä lähtien ku se mangassa ilmesty. Ainoa ongelma: siitä ei ole vielä värikuvia... Oon tässä ny ootellu pari kuukautta josko tulis ku jopa tarina-arc vaihtu, mut eeei! Tein sitten Haksun vanhan asun/oletuksen perusteella. En usko ny et se mitää hirveen suuria värimuutoksia yhtäkkiä saa :'D
Frostissa on yks sellanen pikku juttu, joka ollaan pidettu salassa, koska oltiin noloja ja pelattiin pahaa karma...
Nimittäin me ilmottauduttiin ECG-karsintoihin ryhmäsarjaan...
Ei yhtään pelota ei.

For Saturday I'll make Hakuryuu's new outfit, as I finally got Mii to make Hakuei for me : D We've talked about these costumes for about a year, and now I decided to make this new version of Hakuryuu that has been calling me since of it's appearence in manga. Only problem: there is no colored pictures of it.. I've waited for it for these few months after even the story arc changed but nooo! I made the costume based on the colors of his old costume/what I suspected it would be. I don't think he's gonna get some sudden color plate change :'D
There is one thing about Frostbite we've kept silent of because we both are embarrassing and feared the bad karma...
We're taking part to ECG-prelims in group gategory...
No, I'm not scared at all no.


Tää idea tais lähtee multa, kun Mii heitti että vois olla kiinnostunu ECG:stä ku hällä oli joku esitysidea sinne. Sitte keksin et hei mitä jos mentäis Hakuryuulla ja Hakueilla, ja jostain syystä Mii oli mukana. Oltiin jo sillon vuos sitten mietitty et mentäis esityskisaan näillä, ja ideakin oli jo syntyny sillon, joten lähettiin sitä nyt työstämään eteenpäin. Oltiin onneks kummatki aika samoilla aaltopituuksilla sen kanssa. Välimatka vähän hankaloittaa treenausta, mutta ollaan ihan hyvään kuosiin saatu esitys. Ja oon ihan suht tyytyväinen asuunki, tein parhaani ja se on omaa taitotasoa vastaava.
Sunnuntaille otan Jinoran, koska miks ei ottaa k-18 coniin sitä 10-v hahmoa l'D Jos ehdin vielä, yritän korjata Jimpun kengät, niillä on tällä hetkellä vähän vaikee kävellä.
Frostin jälkeen Yukiconiin on toiselle päivälle tulossa jälleen ATLA ryhmä, ja toiselle päivälle hyppäsin mukaan LoveLive-ryhmään Honokaksi. Muita asuja ensivuodelle en ole vielä päättänyt, mutta aika varmasti ainakin sen Kaorun teen kun se ei ny Traconiin päässytkään, ja muutama pienempi projekti on mietintämyssyssä.

The idea came from me when Mii told she was interested in ECG and has some idea for it on her own. I then suggested how about we took part with Hakuryuu and Hakuei and for some reason Mii agreed. We had already planned last time that we'd take part to skit competition with these costumes and already got an idea for the skit back then so we continued from it. Good thing we've been on the same wave length it this. The distance  has made it a bit hard to practice but we've got the skit into a pretty good shape. and I'm pretty happy with my costume too, I did my best and it's my skill level.
For Sunday I'm taking Jinora, because why not take the 10 years old character to con with age limit l'D If I have time I'll fix her shoes as now it's a bit hard to walk with them.
After Frostbite to Yukicon we have ATLA group again for another day and for another day I jumped to LoveLive group as Honoka. I still haven't decided other costumes for next year, but at least I think I'll make that Kaoru since he didn't get to Tracon, and I have a couple of smaller projects in my mind.



Eipä siinä sitten muuta. Nähdään ensi vuonna! Hyvää uutta vuotta! o7

That's all. Seeya next year! Happy New Year! o7

Tsau! o/

lauantai 26. joulukuuta 2015

Fall Animes 2015



Alotin syksyllä ihan vaan pari sarjaa, koska aattelin et yrittäisin tyhjentää plan-to-watch listaa. No eihän se menny ihan keikakun mukaan, ku suurimman osan syksystä mulla hädin tuskin oli aikaa kattoo näitä kolmee l'D 

I started only few animes in fall as I thought I'd try to empty my plan-to-watch list a bit. Well it didn't go as keikaku as most of the time I had barely enough time to watch these three l'D


Noragami Aragoto
Tykkäsin Noragamin ekasta kaudesta, joten pakkohan sitä toka kausikin oli kattoa. Tarina oli mielenkiintoinen ja pidän hahmoista paljon, ja animaatio ja piirtotyyli on ihania. Toivottavasti tulee kolmoskausi, tämä jäi jännään kohtaan!

I liked Noragami's first season so of course I had to watch the second. The story was good and I like the characters and the animation and art style is beautiful. I hope this gets third season, this ended in exciting spot!

Shingeki! Kyojin Chuugakkou
Siis sanokaa mitä sanotte, olkoon rahastusta ja turha spin-off, mutta minä tykkäsin tästä! Se oli söpö ja hauska. Vaikken enää SnK:ta sillai fanita, mutta tätä oli kiva seurata sen synkän alkuperäistarinan rinnalla :'D Oon miettiny tän lukemistaki jo aiemmin, kiva kun siitä tuli anime koska oon niin super-laiska lukee mangaa.. ^^'

Say what you want, it may be made for money and be unnecessary spin-off, but I liked this! It was cute and funny. Even though I'm not that big of a fan of SnK anymore it was nice to follow this next to the original dark story :'D I've thought of reading this already before, so it's nice it was made into anime as I'm so super lazy when it comes to reading manga...^^'

High School Star Musical
En ees tiiä miks alan kattoo sarjoja joista heti nään et en tykkää niistä? En vaan osaa dropata niitä. Olen vissiin vaan masokisti siinä suhteessa. 
Starmyu oli jälleen tällänen sarja. Tätä kattoessa tuli vähän liikaa UtaPri mieleen. Suurena musikaalifanina odotin vähän enemmän sitä musikaalimaisuutta, kun kerta nimessäkin on "musical" ja tää näiden koululinja oli "musical department" ja puhuttiin oikeesti näyttelemisestä ja sen sellasesta. mut sit se oliki yks laulu per jakso ja vikassa jaksossa fancyissä kuteissa, eli ei poikennu normi idolimätöstä mitenkään.

I don't even know why I start watching series I instantly see I won't like? I just don't know how to drop them. I guess I'm just masochist in that.
Starmyu was again one of these animes. It felt too much like UtaPri. As a big musical fan I was expecting more something more like musical-like, as the name already has "musical" and their school line was "musical department" and they talked about acting and stuff, but in the end they just sang one song per episode, in the end with fancy clothes, so it didn't differ from your usual idol anime at all.

Talvikaudella alkaa näköjään jokunen kiinnostava sarja taas, eli en taida vieläkään päästä kattelemaan noita vanhoja sarjoja juurikaan l'D Ainakin AssClassin kakkoskausi alkaa silloin~ <3 

There are some interesting looking animes starting in Winter season so I probably still won't get to watch those old series that much l'D At least there will be second season of AssClass~<3

Tsau! o/

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Photoshoot: Fire Nation


Heipparallaa!
Tuossa about kuukausi sitten pidettiin Traconin Fire Nation jengillä pieni miittiviikonloppu. Yövyttiin miun vanhempien kämpillä, juteltiin ja tutustuttiin toisiimme paremmin ja pelattiin ja kaikkee muuta kivaa! Ja totta kai käytiin photoshoottaamassa!
Meidän alkuperäinen paikkamme sattuikin olemaan ikävä kyllä remontissa, harmi koska se olisi ollut sisäpuutarha >: mutta päädyttiin vaihtoehtoisesti Roihuvuoren kirsikka- ja japanilaiseen puutarhaan. Hiemanhan sitä tuli kylmä :'D Kirsikankukkia ei tietenkään ollut mutta puut olivat kauniin punaisia!
Paria kuvaa en näköjään ollutkaan käsitellyt, kun ne olivat vähän tärähtäneitä, mutta silti kivoja niin päätin laittaa :>

About month ago we had a little meet up weekend with Tracon's Fire Nation gang. We spent weekend at my parents place, talked and got to know each others better and played games and all fun stuff! And of course went to photoshoot!
Our original place was unfortunately under renovation, sad as it would have been inside garden >: but we ended up going to Roihuvuori cherry and Japanese garden. It was a bit cold sure :'D Of course there weren't cherry flowers but the trees were really pretty in red!
A couple of pics I didn't apparently edit as they were a bit blurry but they were still nice so I put them anyway :>

Iroh - Kagura
Mai - Jansutti
Azula - Josh
Ty Lee - Your's Truly
Photos - Aino










Ja ne ei ihan niin serious business
And the not so serious business

Tää kuva summaa Ty Leen ja Azulan suhteen niin täydellisesti : D
But first let us take a selfie!
Hyvää joulua!
Merry Christmas!

lauantai 19. joulukuuta 2015

There's no place like London part 3


Kolmas päivä pyhitettiin perusturisteilulle ja shoppailulle. Tarkoituksena oli käydä läpi Lontoon isoimmat nähtävyydet, Buckinghamin palatsi, London Eye, Big Ben, London Bridge jne. Palatsi oli kävelymatkan päässä joten suunnattiin ekana sinne. Oltiin jo alkumatkasta mietitty pitäiskö ostaa liput johoni näihi turistibusseihin, ja kyseltiin hintoja yheltä virkailijalta palatsin lähellä. Maksoivat 30 puntaa joten todettiin miettivämme vielä. Siitä kun lähettiin eteenpäin kaks intialaisen näköistä tyttöö tuli kysymään ollaanko turisteja. He olivat edellisenä päivänä ostaneet 48 h bussiliput, mutta heillä oli lähtö kotiin tuona päivänä joten liput jäisivät käyttämättä loppuun, joten kysyivät halutaanko me ne. Hieman hämmentyneinä kysyttiin paljonko he niistä pyytäisivät, vastasivat että ei mitään, saatte ilmaisiksi, halusivat vain että ne tulisi käytettyä. Vielä enemmän hämmentynenä takelleltiin kiitokset ja tytöt jatkoivat matkaa. Vähän harmittaa ettei mitään muuta saanut sanotuksi kuin yhden thank youn :'D Liput oli maksaneet 27 puntaa, ja he olisivat hyvin voineet niistä jotain pyytää, mutta he halusivat että rahoille tulee vastinetta edes jonkun muun kautta. Päästiin sitten kiertämään kaikki nää nähtävyydet kertaheitolla helposti ilmaseks. Tiedän ettei tämä heitä ikinä tavoita mutta KIITOS!!!! <3 <3 (olin ihan varma et ne tulee kertoo et ne bussivirkailijat joille puhuttii on tyylii huijareita tai jotai :D)

Third day was meant for sightseeing and shopping. We were meant to go through all the big sightseens of London, Buckingham Palace, London Eye, Big Ben, London Bridge etc. The palace was only a walk away so we started from there. We had already thought if we should use those tourist buses before and asked prices from one officer near the palace. The tickets cost 30 pounds so we told her we'd think about it. When we left there two Indian looking girls came to ask if we were also tourists. They had bought 48 h tickets just day before, but they were leaving home that day so they didn't get to use them to end, so they asked if we'd want their tickets. A bit confused we asked how much they wanted from them, they said "no you get these for free", they just wanted someone to use the tickets. Even more confused we said thanks and the girls left. I'm bit sad one thank you was all we got to say :'D The tickets had cost 27 £, they could have asked us to pay something but they didn't want to waste their money completely. We got to go around all the spots we wanted easily for free. I know this will never reach them but THANK YOU!! <3 <3 (I was so sure they'd tell us that those bus officers were fakes or something like that :D)





Queen's shop had cute corgi plushies I just barely could resist ;__;




Palatsilta hypättiin bussiin, ja vasta jonkin aikaa ajeltuamme tajuttiin alkaa miettii et nii jaa olikoha tää se sininen vai punanen linja. Liput siis kattoivat kummatkin (plus joku Thames risteily johon ei kyl menty), sininen olisi vain pidempi. Jutta jossain vaiheessa tajus että oltiin sinisellä kun tuli Harrod's-tavaratalo vastaan l'D Eipä siinä mitään, nähtiin enemmän. Plus sininen linja pysähtyi Baker's Streetillä jossa hypättiin pois, koska siellä oli jotain missä halusin käydä. Kukas asuikaan Baker's Street 221b:ssä?
No mutta Sherlock Holmes tietenkin!

We jumped to the bus from the palace and after driving a while we started to think whether this was blue or red line. The tickets consisted the both (plus some Thames-cruise we didn't go to), blue line was just longer. Jutta noticed at some point that we were on the blue one when we passed Harrod's l'D Not that I minded, we saw more. And the blue line stopped at Baker's Street where we jumped off as there were something I wanted to see. Who might have lived on Baker's Streer 221b?
Why Sherlock Holmes of course!
TADAAAAAA~

Unfortunately Mr. Holmes wasn't home







Sherlock-kaupassa oli kaikkea aiheeseen liittyvää tavaraa myynnissä, aika paljon oli näkyvillä tämä BBC: Uusi Sherlock, jota en ole ikävä kyllä vielä nähnyt. Siellä olis ollu myös maksullinen museo itse talon puolella, tämä kauppa oli siinä vieressä.
Tämän visiitin jälkeen poikettiin syömässä ettei taas venähdä pitkätksi ja jatkettiin busseilua. Kierrettiin kierros loppuun ja hypättiin pois sitten kun se tuli takasin Big Benin ohi. Meillä oli aika hyvä tuuri, kun kumpikin kellon ohitus sattui tasatunnille joten kuultiin kellonsoitot kahdesti : D Täältä suunnattiin taas Oxford Streetille shoppailemaan. Käytiin uusiks Hamley'sillä, ja lisäks kahessa muussakin lelukaupassa, toinen oli Disney-kauppa! Kyl me muuallaki käytii ku lelukaupoissa, ihan oikeesti :D

Sherlock-shop had all kinds of stuff related to the theme, BBC: New Sherlock was very visible, unfortunately I have not yet seen it. There would have also been a museum in the actual house, the shop was next to it.
After this visit we went to eat so that it wouldn't again be moved to evening and continued with the bus. We went around the line and jumped of after it came bac to Big Ben. We were pretty lucky as passing happened to be at the 2 and 3 pm so we got to hear the bells ring twice : D After this we went again to Oxford Street to do some shopping. We went to Hamley's again and also to two other toy stores, of which anohter as Disney shop! We did really go to ther places too than just toy stores :D




London Bridge (and just guess what song played in my head when I was this)
London Bridge

Tower of London
London Eye



Big Ben

 


Westminister Abbey

John Lewis




I just wanted, like, everything 
Cinderella was here
Mikä joulu missä?

NANANANANANA BATMAAAAAN


ehkä hajottiin 
Nii mikä uus Star Wars oli tulossa? :D /What do you mean new Star Wars was coming out soon? :D
Seuraavana päivänä oli sitten lähtö, mutta sitä ennen kävästiin käppäilemässä Hyde Parkissa ja, yllätys yllätys, Oxfordilla. Hotellille palatessa kävin vielä Palatsin kaupassa ostamassa äiskälle tuliaisen, ja sitten alkoi matka kohti lentokenttää, joka meni onneks vähän sutjakammin ku tullessa! xD Koska oltiin kaupungilla syöty lounas, haluttiin nyt jotain pientä makeeta, mut kahvilat ei oikeen tarjonnu mitää mielestä ja niistä ei nähny ulos, mentii johonki kentän ravintolaan jälkkärille. Kumpikin tilas ice cream sandwichit (makeeta oli kyl mut ei pientä), oli hyvää 5/5 söisin uudestaan. Kone lähti siinä alkuillasta (emmämuistaenää!), ja hei, lennolla toimi wi-fi \o/ eli se meni pelatessa LoveLivee, lueskellessa ficcejä ja sain katottua jopa uusimman Shingeki! Chuugakkoun, ja siinä meni vaan 45 minuuttia. Netti oli mut ei se kauhee nopee ollu xD Oltiin puolen yön aikaan takasin Helsinki-Vantaalla, ja arvatkaa kuka meni aamulla kasiks töhi \o/ Olin sentää saanu vaihettuu siihe ettei kuudeks tarttenu mennä.
Mut oli kiva reissu, varmasti joskus menen vielä uudestaanki! Ei varmaan oo vaikee arvata mikä oli parasta :'D
Pitiköhän mun vielä jotain sanoo. Emmä tiiä. Ei kai. En saanu videoo vielä tietenkää valmiiks. Linkkaan sen sit joskus. Teen varmaan ATLA-shootti postauksen vielä tän vuoden puolella. Mut jos en ennen joulua, niin hyvää joulua kaikille! <3

Next day we left home but before that we went to take a walk to Hyde Park and, surprise surprise, to Oxford street. when we went back to hotel I went to fetch my mom a souvenier from the Palace shop, and then started a journey towards the airport, which luckily went faster than when we came! xD Since we had eaten lunch at the town we wanted something small sweet and the cafes didn't really offer anything we wanted and you couldn't see outside from them, so we went to this one restaurant to eat desserts. Both ordered ice cream sandwich (it was sweet but not small), it was good 5/5 would eat again. The flight left at the evening (idon'trememberthetime) and hey, it has wi-fi \o/ so it went by playing LoveLive, reading fanfics and I even got to watch newest Shingeki! Chuugakkou and it only took like 45 minutes. There was internet but it wasn't really fast xD We were back at Helsinki-Vantaa around midnight and guess whose work started at 8am \o/ I had at least changed it so that I didn't start at 6 am.
But it was fun trip, I will definitely go again! It's probably not hard to guess what was the best part :'D
Was I supposed to say something else. I don't know. No I guess. I didn't finish the video yet of course. I'll link it later. I'll probably make ATLA-shoot post still during this year. But if not before Christmas, merry Christmas everyone! <3





Sillee pari lintuu 









Alko pikkase sataa..


Tälläinen oli taivas kun tultiin sisään/This was the sky when we came in


Tämä silleen 10 min myöhemmin. Ja ne on pilviä, ei tullu vaa normi-iltapimeys : D /This was like 10 min later. And these were clouds, not usual evening-darkness : D 

Tsau! o/