kansikuva

kansikuva

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Umicon Jumicon


Heippa!

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna pidettiin Turussa Umicon, joka oli ensimmäinen laatuaan. Sanottavaa, niin negatiivista kuin positiivista löytyy, joten käyäänpä eka läpi mitä conissa tapahtu ja ranttaan kaiken tuonne loppuun.
Unohdin taas kerran heittää tänne pukusuunnitelmia, mutta ne olivat Sora (hups taas) epävirallisella tarjoilijaversiolla lauantaille ja sunnuntaille uutena pukuna Time Stranger Kyokon Karen. Lauantaina cossailtiin jälleen Megun (tällä kertaa Yamatona, plot twist) kanssa, mutta myös sunnuntain cossi oli osa ryhmää! TSKn piirtäjä Arina Tanemura tosiaan oli kunniavieraana tapahtumassa. 


Saavuin Turkuun perjantai-iltana ysin aikaan. Yövyin Miin luona, ja siellä olivat myös Megu ja Pret-ty. Jouduttiin lauantaiaamuna seikkailemaan kolmistaan bussilla conipaikalle, koska Miillä alkoi aamulla jo kahdeksalta työvuoro conissa. Löydettiin onneksi paikalle ilman suurempia ongelmia. Oltiin eka jäämässä pysäkkiä liian aikaisin, mutta sekä kuski että muut matkustajat ilmottivat yhteen ääneen että Logomo on vasta seuraava pysäkki :D
Muut kaksi suunnistivat työvoiman sisäänkäynnille (Megu oli ohjelmanpitäjänä ja Pret-ty kisaamassa) ja minä puolestaan kävin vaihtamassa rannekkeen pääovilla. Hetken aikaa jouduttiin jonottamaan, mutta onneksi itse pääsin sisälle odottamaan, sääli niitä jotka joutui jonottamaan ulkona pakkasessa.
Aamupäivä lähti käytiin aika hitaasti, conialue oli hetkessä kierretty läpi ja conifiilistä ei oikein meinannut löytyä. Kasattiin meidän squad ja käytiin kurkkaamassa Megun ja Iitun ohjelmasali, sitten mentiin shoottaamaan meidän Digimon-cosseja. Jos olit 2014 Cosvisionissa, muistanet ehkä että Logomon kuvauspaikat ovat aika rajalliset, mutta saatiin onneksi ihan kivoja kuvia siitä huolimatta kolmannessa kerroksessa (suunniteltiin siellä ravintolassa kuvaamista, mutta sinne paistoi aurinko niin voimakkaasti että päätettiin yrittää myöhemmin uudestaan. Meidän shootin aikana alettiin jakaa myös "paikkalippuja" Tanemuran sunnuntaiseen nimmaritilaisuuteen, jotka onneksi eräs kaverien kaveri suostui nappaamaan meille! <3

Kuvat: Milla



Shootin jälkeen meidän luennoitsijat lähti greeniin käymään vielä viime hetken juttuja läpi ja rauhoittumaan, kun taas minä ja Milla lähdettiin suorittamaan salaista missiota. Megulla oli ollut perjantaina synttärit ja oltiin päätetty yllättää hänet, ja käytiin ostamassa hänelle synttärikakku! Lisäksi meillä oli lahja ja synttärikortti. Vietiin kakku narikkaan piiloon ja sulamaan ja mentiin muina miehinä kuuntelemaan rikoskumppanimme ja uhrin luentoa Digimon tristä. Luennolla käytiin läpi Tri leffohjen julisteita ja mitä ne kertovat ko. elokuvasta. Aikataulusotkujen vuoksi heillä oli lyhyempi ohjelmaslotti kuin aluksi oli tarkoitus, mutta mielestäni he olivat osanneet seivata tilanteen ja saaneet hyvän setin aikaan siitä huolimatta. Luennolla tuli mullekkin uusia juttuja ja ajatuksia, lisäksi burgeroitiin jälkikäteen keskenämme teorioita mitkä ei luennolle mahtuneet.

Joe kauhistuu taustalla


Luennon jälkeen käytiin syömässä Logomon ravintolassa ja seurattiin kun Milla shoottasi Pret-Tyn cossin, jonka jälkeen alkoikin Tanemuran Q&A-ohjelma. Ohjelma oli todella mielenkiintoinen ja oli hienoa nähdä oma lempimangaka livenä! Ikävä kyllä Tanemura oli ennen conia joutunut tutustumaan liiankin läheisesti Suomen maaperään kun hän oli kaatunut ja ilmeisesti lyönyt päänsä. Tästä syystä ohjelman alussa kerrottiin että ohjelma pidetään mangakan terveyden rajoissa ja voidaan tarpeen tullen lopettaa kesken, mutta Tanemura onneksi jaksoi loppuun asti. 
Ohjelman jälkeen odotettiin Iitun vapautumista toisesta ohjelmasta, jonka jälkeen päästiin viimein paljastamaan meidän yllätys Megulle. Reaktio oli upea ja Milla onnistui vielä saamaan koko homman videolle :D Syötiin kakkua ja hengailtiin jonkun aikaa, sitten päätettiin lähteä jatkamaan meidän aamuista photoshoottia sinne ravintolaan. Saatiin vielä henkilökunnalta lainaan tarjottimet ja laseja lainaan! Kuvailtiin conin sulkeutumiseen asti, jonka jälkeen käytiin majotusporukalla viemässä kamppeet ja mentiin kebabille ja ostettiin kaupasta herkkuja. Juoruttiin ja suolattiin jonkun aikaa, mutta mentiin suht aikasin nukkumaan.

Kuvat jälleen Milla, asiakkaina Pret-Ty ja Iitu





Sunnuntaiaamuna kasattiin tavarat ja ajetiin coniin, tällä kertaa Miin autolla. Oltiin vähän ennen kymppiä paikalla, sniikkasin muiden mukana työvoima ovesta koska coni ei vielä ollut auki. Mutta oli siihen ihan "syy" koska menin auttamaan Pret-tyä kisapuvun pukemisessa! Tanemuran nimmarijako alkoi heti kympiltä joten riennettiin narikoille josta keräsin oman ryhmäni että päästiin porukalla hakemaan nimmarit. Umi oli twitterissä sanonut että ovet yritetään avata ennen kymmentä, mutta lopulta ne taisivat aueta vasta vähän yli :--D 
Autossa oli perin täyttä. Ja kylmä.


Kun oltiin melkein nimmaripöydällä Tanemuran assistentti pyysi saada meidän ryhmästä kuvan, ja Tanemura vielä itse pyysi saako sen laittaa twitteriin!! Vielä sitä ei sillä ole näkynyt mutta eiköhän se ilmesty! Pyysin nimmarin TSK:n ykköspokkariin ja ostin lisäksi pöydältä printtisetin. Pääsin myös sanomaan että TSK on lempimangani ja Tanemura kätteli vielä lopuksi kaikkia ;; <3 Vähän sydän jyskytti tämän jälkeen mutta jo tämän takia con oli worth it!
AAAAAAAA feat LaaLaa
Fuuma: LaaLaa, Youju: Anna, Mizuno: Mae-rye, Kyoko: Jansutti, Yami: Nnancy
Kuva: Jansutti. Koska Fuuma oli ainoa poikahahmo (ja muutenkin hahmokaartin nuorimpia vissiin?), ryhmän viralliseksi häsäksi tuli #Fuumajapuumat xD
Mentiin ryhmämme kanssa ravintolaan istuskelemaan kahville/syömään kun pohdittiin mistä saadaan kuvaaja (Megu lopulta suostui <3) ja hengailtiin yhdessä, käytiin taidekujalla jne. Meistä pyydettiin paljon kuvia! Oltiin varmaan isoin yhtenäinen ryhmä paikalla, ja vielä  Tanemura-cosseissa. 
Erkaannuttiin cossikisojen ajaksi koska kaikilla oli paikat siellä täällä. Menin katsomaan Iitun kanssa niitä, Megu ja Milla pääsivät eturiviin koska olivat kummatkin photoshoot-kisassa. Aloittelija-kategoria oli peruttu joten kisaamassa olivat vain kokeneet ja photoshoot-kuvat. Niinhän siinä kävi että squadille tuli kunniaa, Megu nappasi kolmossijan omassa katergoriassaan ja Pret-ty voitti pukukisan (lisäksi hän oli vielä mallina Megun kuvassa, eli tuplavoitto?)! Wohooo!! <3 <3


Kisojen jälkeen pidettiin vielä pieni photoshootti porukalla! Oli oikein mukavaa, ja oltiin kivan värikkäitä :D Sitten oli aika ottaa cossit pois, koska coni alkoi olla lopuillaan. Käytiin päättäreissä, missä tuli Umiconin lupaama Suuri Paljastus kesän Animeconia varten, joka paljastui linkiksi mitä kautta sai Aconin rannekkeen hintaan 29.90. Missään ei ole kyllä kerrottu kuinka paljon coni tulee maksamaan normaalisti niin en tiedä onko tämä hyvä tarjous vai ei :'D Lisäksi se ilmeisesti oli voimassa vain Umisunnuntain? No, ei mulla ollu aikomusta mennä aconiin eniveis kyllä.
Päättäreissä soitti myös yksi kunniavieraista muutaman kappaleen. Sitten hengailin squadin kanssa vielä hetken kunnes lähdettiin Iitun ja Millan kanssa Subiin ja siitä bussiasemalle.

Kuvat: Megu






Noin lyhyesti: oli kiva viikonloppu, mut ei siks et olin Umiconissa vaan siks et olin kaverien kaa. Coni oli liian kallis siihen nähden mitä se lopulta tarjosi. Ostin itse sen Early access lipun, en muista paljon se oli tarkalleen, mutta noin muuten Umin liput oli sen 40e. Meillä Suomessa on conien hinta-laatu -suhde ihan suht hyvä, jos meet 15 e coniin et varmaan odotakkaan mitään Desun tasoa. Mut jos menee 40 e coniin en kyllä myöskään odota 15 e conin tasoa.
Kävijät loisti pikemminki poissaolollaan, conissa oli tosi vähän porukkaa Logomon kokoon nähden. En yhtään ihmettele, korkea hinta karkottaa varmasti paljon kävijöitä, ja monella tuntui olevan SCT:n takia Umista aika negis fiilikset jo etukäteen. Lisäksi con oli vain viikon päästä Yukiconista, ja Frostikin oli ollut vain kuukautta aiemmin.
 Conipäivät oli lyhyempiä kun monissa muissa coneissa ja aukioloajoissa oli aika paljon häslinkiä enkä oikeestaan ees tiedä milloin ne ovet sulkeutu lopultaa (ohjelmalehti väitti yhtä, kuulutus toista, sitten sitäki muutettiin). Lisäksi paljon ohjelmia peruuntui, toki se nyt ei ollut conista kiinni, mutta ohjelmaa oli alunperinkin aika vähän. Myös tiedotus toimi melko huonosti, esim. Tanemuran nimmaripaikkalipuista mainittiin ohjelmalehdessä ihan eri paikassa kuin muista paikkalipuista, en itse edes tiennyt niistä ennen kuin Mii, joka oli vänkärinä conissa, eikä missään taidettu kertoa että rannekkeita sai tulla vaihtamaan jo perjantaina.
Lisäksi conista puuttui ne perus aktiviteetit kuin karaoke ja rytmipelit. Joku pieni pelisali siellä oli mutta ilmeisesti sen tarjonta ei ollut päätä huimaava (PS4 pelejä ja ilmeisesti aika paljon demoja, en itse siellä käynyt niin en tiedä varmasti). Mikä sinäänsä oli huvittavaa koska muistaakseni Umi alkujaan mainosti itseään anime- JA peliconina... Muutenkaan tätä pelipuolta ei oikein tuntunu näkyvän kyllä. 
Yksi isoin kummastus oli vesipisteiden puute. Lauantaina vessoihin ilmestyi mukeja kyllä, ja onneksi tämä korjattiin sunnuntaina ja conialueelle saatiin jopa kolme vesipistettä. Tämä oli kuitenkin hyvä korjaus, vaikkakin selitys sen takana olikin turhaa, vaikkakin con olisi vain voinut myöntää oman mokansa (koska miten vesipisteiden puuttuminen voi johtua tietokatkoksesta??). Olen kuullut että vesipisteitä ei hankittu koska niistä ei haluttu maksaa extraa.
Umin pääjärjestäjä sanoi että halusivat tehdä conin jossa mentiin kunniavieraat edellä. Joo, kyllähän ne kunniavieraat oli hienoja, mutta musta tässä mentiin jo vähän liikaakin ne edellä, koska conin muu sisältö kärsi. Jos conjärjestäjillä on silmissä enemmän kolikonkuvat kuin kävijät, ollaan jossain menty vähän metsään.

Päästiin ihan tietämättämme Turun sanomii! #squadgoals (huomatkaa kuvateksti joka on melkeen oikein. Sen siitä saa ku ei kysytä)
Mutta jotain positiivista negatiivisen perään. Tykkäsin taidekujasta tosi paljon (sinne ois tosin saanu olla enemmän opastuksia koska se oli vähän syrjässä), siellä tuntu olevan melkeen normaalia enemmän tavaraa mitä ois halunnu ostaa. Lisäks kerranki taidekujalla oli hyvät tilat ja siellä mahtu oikeesti sekaan tutkimaan pöytiä. Muutenkin Frostin jälkeen tällänen väljempi coni oli ihan mukava. Logomo on tilana todella kiva. Vaikka aluks conifiilistä joutu vähän hakemaan, kyllä se sieltä tuli kun alettiin shoottailee ja puuhaamaan ja ite keksittiin tekemistä, ja sitten päivä menikin ihan hyvin ja oli hauskaa.
Conin kohokohta oli ehdottomasti Tanemuran tapaaminen ja kättely. Time Stranger Kyoko oli eka manga minkä ikinä luin ja pidän edelleen Tanemuran tyylistä ja tarinoista! Lisäksi TSK-ryhmä, ravintolashootti sekä Megun synttäriyllätys sekä hänen ja Pret-tyn sijoittuminen kisoissa! Ja ylipäätään että päästiin hengailemaan meidän  digisquadin kanssa, ekaa kertaa tänä vuonna kaikki oli paikalla samaan aikaan <3 ja muutenkin kaverit toi sitä valoa muuten huonoon coniin. 
Jos tää pätkä tuntu tosi sekavalta, se johtuu siitä et se oli sellasta ajatusjuoksua ja kirjotin vaan kaiken siinä järjestyksessä kun ne mieleen tuli :'D
Jos Umi uudelleen järjestetään, itse tuskin uudestaan menen, mutta toivon että he ottavat opiksi saamastaan palautteesta, koska kyllä tässä potentiaalia on.

Matkalaukkuni yrjösi pinkkiä

Pakollinen conilootti! Tanemuran printit, pinssejä taidekujalta sekä peitepuikko ja sheet maskit Bearelilta!
Seuraava con mulle on Tampere Kuplii, johon (taaskaan) mun ei alunperin pitäny mennä koska tarkotus oli säästää syksyn Japanin reissuu varten, MUTTA kun mulle sattuikin viikonloppuvapaa sen ajaks enkä pääse edellisviikon näytelmätreeneihin, totesin että noh jaa, mikspä ei, ilmanen coni ja pääsen kaverin luo majottuu. Sinne ajattelin laittaa BNHAn Dekun ja toiselle päivälle ylläricossi (sormet ristissä että kaikki tavarat näihin ehtii tulla!!) ;) Meikän löytää sieltä varmaan Valitut Lapset-näytelmän edustuspöydältä!

Tsau!