kansikuva

kansikuva

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tuuli nousee

 

"Tuuli nousee – on uskallettava elää"
- Paul Valrey

Kävin tänään katsomassa Hayao Miyazakin uusimmän, ja viimeisen, Tuuli nousee-elokuvan. Virallisestihan se tulee teattereihin vasta 4.4, mutta tänään oli ennakkonäytös, ainakin Helsingissä ja Espoossa. Ihan vapaaehtoisesti heräsin vapaapäivänä 8.45 että ehdin 10.50 leffaan. Sunnuntailiikenne, olet perseestä. Onneksi nykyään varattuja lippuja ei tarvitse lunastaa kuin vain puoli tuntia ennen näytöstä.
Teksti sisältää spoilereita, joten lue omalla vastuulla! :3


Yleensä katson Chibilin leffat ainoastaan originaaliäänillä. Kerran satuin näkemään Sydämen Kuiskauksen suomeksi, kun se tuli telkkarista. Ja toki kuuluisa "Arigaatto, Haru" tiedetään :'D Tällä kertaa kumminkin menin ihan varta vasten katsomaan dubatun version, nimittäin ystäväni Myy Afurekosta (varmasti tekevät oman juttunsa elokuvasta) dubbaa elokuvan naispäähenkilöä, Nahokoa! Totta kai sitä piti mennä kuulemaan! :D Ennen elokuvaa ohjaaja Pekka Lehtosaari, tuottaja(?) jonka nimeä en muista, Myy sekä päähenkilö Jiroun ääninäyttelijä Toivo Kallio tulivat esittelemään elokuvan (syy miksi piti mennä juuri tähän näytökseen). Kummatkin Toivo ja Myy olivat ensi kertaa ääninäyttelemässä, ja kertoivat vähän millainen kokemus oli ja sen sellaista. Lehtosaari myös kertoi, että näiden kahden äänitestit olivat menneet kirkkaasti läpi Chiblillä, kummastakin olivat sanoneet "joo, tämä se on!".
Alkuperäiset ääninäyttelijät päähenkilöille ovat Hideaki Anno (animaattorina esim. Neon Genesis Evagelionissa (samoin ohjaajana) ja Nausicaan) ja Miori Takimoto.

Tarina sijoittuu 20- ja 30-luvun Japaniin. Nimi tulee Paul Valreyn runosta. Tarina perustuu lentokonesuunnittelija Jirou Horikoshin (1903–1982) elämään. Tarinan Jirou haluaisi kovasti lentäjäksi, mutta likinäköisyytensä vuoksi ei voi koskaan ammattiin päästä. Niimpä hän päättää ruveta lentokoneinsinööriksi tavattuaan unessa italialaisen lentokonesuunnittelijan Giovanni Capronin.
Matkalla takaisin yliopistoon Jirou tapaa junassa Nahokon, juuri ennen kuin Kanton maanjäristys romuttaa lähes koko Tokion. Vuodet kuluvat ja Jirousta tulee arvostettu lentokoneinsinööri, ja hän lähtee Saksaan ystävänsä Honjon kanssa työskentelemään. Palattuaan hän kohtaa Nahokon uudelleen, ja kaksikko rakastuu ja menee kihloihin. Nahokon tuberkuloosin takia he joutuvat kumminkin vielä elämään erossa. Tämä kumminkin haluaa parantua Jiroun takia. Myöhemmin he menevät naimisiin, ja Jirou onnistuu kehittämään uuden, metallisen lentokoneen. Mutta se ei pelasta Japania sodasta, eikä myöskään Nahokoa..


Elokuva oli oikein kaunis. Ei ihan perinteistä Miyazakia. Jo se, että päähenkilö oli aikuinen mies, eikä 10 v. pikkutyttö :D Lisäksi se oli ehkä hiukan synkempi, ottaen huomioon Nahokon sairauden ja  kuoleman. Tämä yrittää kovasti salata tilansa Jirolta, mutta Jiron pikkusisko, joka opiskelee lääkäriksi, huomaa sen. Lisäksi se oli eka Chiblileffa missä on pussailtu, köh. Siinä näkyi myös verta, hui. Lentoteemahan on ollut Miyazakilla aiemminkin useammassa elokuvassa. Romanssi ei ole tainnut ihan näin vahvasti olla esillä edellisissä tuotoksissa. Monessa on kyllä ollut siihen mahdollisuuksia (tai ehkä näen niitä vain koska olen tälläinen shippaaja...).
Huvittavaa oli että meidän lisäksi muut katsojat olivat pieniä lapsia vanhempineen, joten en tiedä saivatko he ihan niin paljon irti tästä.

"Lentokoneet ovat kauniita unelmien toteuttajia" (tai jotenkin näin se meni)

En ole ihan tottunut katsomaan chibliä suomeksi, ja sisäinen ääneni huusi aina kun joku käytti japanin kielisiä sanoja (pääsääntöisesti se hai). Jostain syystä taustahahmoille (esim kohdissa missä moni huutaa samaan aikaan jotain) oli jätetty japanilainen ääniraita, ja joku palvelusneito alussa sanoi okairinasai tai jotain. Lopultaan Japania käytettiin sen verran paljon, että lopussa se ei häirinnyt niin paljoa, mutta aluksi lukuisat haikalat olivat aika ärsyttäviä. En oiken ymmärrä miksei niitä voi kääntää.
Mutta, ääninäyttelijät tekivät oikein hyvää työtä. Kummastakin päähenkilöstä ehkä vähän kuuli kokemattomuutta, ihan pikkaisen. Mutta kai se kuuluu ekaan kertaan? Tuntui kyllä vähän hassulta kuulla Myyn ääni valkokankaalla. Mutta hän oli kyllä oikein ihana Nahoko <3
Muita rooleja vetivät mm. Santeri Kinnunen, Tuukka Leppänen ja Jukka Voutilainen, sekä mielestäni Katja Sirkiä (Frozenin Elsa) oli Jiron äitinä, ja kuultiinpahan itse Pekka Lehtosaarikin alun spiikin lisäksi yhtenä Jiroun insinöörikavereista.

"Jiro tapaa ja rakastuu Nahokoon, solmii pitkän ystävyyssuhteen kollegansa Honjon kanssa, ja innovoi samalla ilmailualan suoraan tulevaisuuteen." -Finnkino
 Ei silleen mikään ihan paska elämä

(okei sormet on niin jäässä etten pysty kirjottaa enempää ilman jatkuvia kirjotusvirheitä :'D)
Tuuli nousee on elokuva unelmista, ja siitä kuinka kuka tahansa voi toteuttaa ne.
En itkenyt, vain melkein! MALissa anoin tälle kasin.

Lisäksi Kampissa jaettiin ilmaista jätskiä, jee!
 Kävin myös ostamassa maaleja cossiproppiin, joten stay tuned! :D
Ostin myös uuden kuoren pöhelimeen. Muistaako joku nuo vanhat käsikonsolit, Mr. Game & Watch yms!
Tsau o/

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Juu juu juustoista kakkua~

Otinpahan tuon playlistin pois, koska se oli ärsyttävä (musta ainaki :'D). Mieluummin linkkaan aina jonkun kivan biisin. Tällä on hyvä aloittaa.
Jos nyt välillä blogin tätäkin puolta.
Tuli perjantaina kaupassa semmoinen "hei haluun tehä juustokakkua". Joten tein juustokakkua. Eka en millään keksinyt tosta noin vain minkä makuisen tekisin, ja suunnitelmat muuttuivat lennosta pariinki otteeseen. Aluksi piti tulla vanilija-mansikka. Sitten piti tulla valkosuklaa-mansikka. Tulikin valkosuklaa-vanilija-kinuski :'D Ja koska aina pitää vähän hifistellä, tein vähän suklaakoristuksia päälle. Niiden piti olla jotain tyyliin pajunkissoja kevään kunniaksi, mutta homma vähän eskaloitui ja se näyttää enemmänki jonkun keijun siiveltä :'D

Tämän piti olla jotenkin taiteellinen kuvakulma, mutta empä tiä :'D


kerroksia kerroksia
Ohje löytyypi täältä jos jotakuta kiinnostaa. Täytteen ohjeen löysin netistä ja vähän muokkailin sitä. Kinuskikiille ja dominopohja on Kinuskikissan sivuilta. 

Tsau o/

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Photoshoot: Titaanilinnoitus

Jos nyt viimeinkin niitä Krista-kuvia tässä samalla kun katselen Vihan Liekkejä ja odotan että juustokakku hyytyy (no siinä nyt kestää vähän kauemmin kun tässä). Lisää en ole vielä saanut, mutten jaksa odottaa, joten :'D
Oltiin tosiaan Suomenlinnassa photoshoottaamassa. Oltiin siinä puol kahen aikaan satamassa. Lautta oli hämmentävän täynnä o_O enimmäkseen ulkomaalaisia ilmeisesti, mutta silti! Oletin ettei tähän vuoden aikaan siellä olisi ketään.
Noh, paikkahan oli ihan täydellinen SnK-shootille. Jos ei lasketa tuulta. Siis joo, tiedän että Suokissa tuulee aina mantereen tuuli kertaa yli 9000, mutta en jotenkin odottanut ihan tuota. Tuntui että tukka lähtää päästä, niin peruukki kuin oikeakin, ja välillä tuuli tarrasi niin kovaa että itsekin meinasi lentää mukana :'D En nyt omista näitä hienoja kuvia mitä tästä syntyi, teen sitten joskus oman postauksen.
Osa kuvista on muokattu, osa ei.






Pitäisi varmaan lyhentää kauluspaidan hihat/muistaa kääriä ne joskus.
Päivän teema oli selkeesti seiniin nojailu. Ei ihme että selkämerkki vähän kärsi..

 Siinä oli pari esimerkkiä missä tuuli oli hyvä juttu. Jälkimmäinen on ehdottomia lemppareitani koko shootista, tai ainakin tämän hetkisistä kuvista!

Sitten yksilö missä tuuli ei tehnyt kuvasta niin eeppistä...

"Voin vakuuttaa, että se vaikutti uhkaavalta. Se otti Instagram-kuvia, huulet töröllään. Näin" - Rimpun NCC-juonto
Ainoa tuulettomampi paikka oli tuo Kuninkaanportti, joka näkyy ekassa ja vikassa kuvassa. Sinne kun löydettiin, siellä ei ollut ketään, mutta Ainon säätäessä kameraa ja minun korjatessa remmejä yhtäkkiä sinne pamahti hirveä lössi porukkaa. Ei sillä, saatiin siellä kyllä kivasti kivoja kuvia silti~

Mietin kovasti ottaisinko Kristan Cosvisioniin Mathildan kaveriksi. Hakuryukin houkuttaisi. Tai Elyon. ÄÄÄÄ en osaa päättää.
Yritän myös etsiä Mathildalle pinkkejä piilareita, mutten yhtään tiedä millaiset olis hyvät. ÄÄÄÄ hjälp!
Piilareista puheenollen, oli torstaina optiikon jälkitarkistus, ja pääsin siis hengailemaan ekaa kertaa linssit päässä pidemmän aikaa. Eikä niiden laittamisessa mennyt kuin tunti. Noh, eiköhän sen opi.

Valo on perseestä alemmassa, mutta näkee kumminkin eron. Ylhäällä siis piilarit, alhaalla omat simmut.


















No ei sitä tästä niin hyvin erota
Sain myös VIIMEINKIN SnK-saappaani tällä viikolla. Ne on aika AWESOMEEE~ Voisin käyttää niitä vaikka joka päivä. Jos ei vain olisi loskaa ja märkää.
Tosi ihanat <3
Siinä kaikki tällä erää. Tsau! o/

PS. Lopuksi vielä jotain hämmentävää mitä löysin DAsta
Have some swimmer-bananas

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Peruukkeja ja luontokuvia

Varautukaa kuvapläjäykseen.

Koska parempaakaan tekemistä ole yksin kotona ollessa, ajattelimpa tehdä jonkinmoisen peruukki-inventaarion. Kristan photoshootti kuvia saatte vielä vähän aikaa odottaa, kun en jaksa käydä läpi odottelen lisää kuvia.
En näitä pahemmin laitellut kuvia varten, siksi sotkuisuus. Plus kamera veti värit päin honkia.

Johan noita on muutama kertynyt
Hakuryuu ja vammaavat etuhiukset

Mathilda
Hyvin sotkuinen Go
                                     
Max/Boomer/Nagisa
Krista

Elyon
Zeo, jonka otsis pitäisi pestä ja laitaa uusiksi. Ja se on oikeasti turkoosi!!

Hikari + ehkä joskus kaveri saa tästä Meikon
Tämä ei varsinaisesti ole edes cosplay-käytössä. Ostin aikanaan Prätkisten Santulle, mutta ryhmä nyt on vähän jäänyt, ja totesin että tämä on ihan liian punainen.
Tämän omistaa oikeastaan isoveikkani, joka osti tämän Suomi-peruukkilaatuisen karvan kaveriltaan vuonna nakki Marluxialle. Kumpikaan meistä ei ole edes cossinu Marluxiaa! :'DD

Leikkelin tästä Mathildalle lisäkuituja antenneihin, ja säästin koska "hei mä voin vielä pistää tän kasaan ja käyttää sitä!"
Zeon 2.peruukin ylijäämä karvat, jotka myös säästyivät niitävoivielätarvita-kansioon, vaikka ovatkin armoton takkukasa.
 Jos kuvat ovat vähän jännästi, älkää ihmetelkö, bloggerissa niiden siirtely vaan on tuskaa...

Käytiin torstaina Nuuksiossa käppäilemässä iskän, isoveljen ja koiran kanssa. Juha opiskelee erä-oppaaksi, ja sillä on ens viikolla joku näyttö siellä, nii käytiin kävelemässä se reitti läpi. Ilmeisesti pienen mutkan kautta kun maktaa tuli yli 10 km l'D eipä siinä, ihan kivaa oli, paistettiin makkaraa, ja saatiinpahan liikuntaa. Miikulla muutenkin on vähän vikaa lonkissa/polvissa, joten metässä juoksentelu tekee sille hyvää.


Sit tämmössii iha paskoi maisemii





Ja vielä seikkailija-Miiku
 

























"On ihan hirrrrveen kivaa!"
Ystäväiseni Neenee oli meillä viikonlopun. Tapamme mukaan katsottiin Beybladea ja paasattiin kuinka tässä sarjassa ei ole mitään järkeä ja kulutettiin paljon sipsejä ja kokista. Kun Beyblade saatiin loppuun (oli vaan joku 12 jaksoo jäljellä tälle kerralle), alettiin maratoonaamaa Shingeki no Kyojinia. Oli tosi hauskaa hihitellä itekseen kun Neenee, joka ei ole lukenut mangaa, yritti arvuutella ketkä on titaaneja :'DD Lisäksi tajusin erinäisiä asioita juurikin ko. hahmoista. Ja naurettiin sille ku Eren ei vaa osaa mitä.

Ja koska webbikameralla on taas niiin kiva leikkiä, tällä kertaa uhriksi joutui Mathilda.












Nojoo, oikeasti ihan tein vähän meikkikokeiluja. Pitäis ostaa joku pinkki meikki kynä jolla sais kulmat värjättyä, mutta oikeeta sävyä ei tunnu löytyvän >: Ostelen piilarit jahka torstaina käyn vielä tarkistuksessa.


Eipä mulla muuta, tälläinen turha tylsyyspäivitys (kun kaikki muut ranttaa ulkonäköpaineista oho) :'D
Tsau! o/

torstai 6. maaliskuuta 2014

Krista-testailua

Tiättekö sen tunteen kun uus peruukki tulee postissa ja se on täydellinen ja sen vain haluaa laittaa päähän eikä ottaa pois ja vain hipelöidä. Noh, Kristan peruukki tuli tänään, ja fiilikseni oli juuri tuollaiset.
Sitten tuossa äsken ajattelin vähän meikkiharjoittelua tehdä, ja tilanne sitten hieman eskaloitui.

Bloggerilla kesti aika kauan ladata tätä. Liekkö niin miettinyt kaksi kertaa ensin :'D

Tuo keskirivin "Oh Ymir-sempai notice me~<3<3" on ehkä lempparini :D

Kristaa on siis tarkoitus kuvailla sunnuntaina, jos vain sää sallii~

Valitin eBaylle kun kengät ja Pertan karvat ei ole vieläkään tulleet. Myyjät onneksi vastasi nopsaan, ja kengät lähetettiin uudet. Peruukista sain rahat takaisin, ja jos joskus tulee niin sitten saan pitää lahjana tai maksaa uudestaan jos huvittaa. Tosin vissiin kestää hetken ennen ku rahat näkyy Paypalissa, ei ainakaa vielä näkyny o_ö
Kävin tänään optikolla tarkistuttamassa silmäni piilareita varten, jee~ menee ehkä hetki totutella siihen laittamiseen, mutta ehkä se siitä :D Tilasin optikolta nyt yhen parin kertakäyttösiä linssejä, että sitten voi sen tarkistuskäynnin tehdä. Olivat oikein ihanan syvän siniset, semmoset Harun väriset <3

Eipä mulla muuta, hyvää yötä o/

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ollatapahtuma pakkasenpurema 2/2

Tässä samalla kun maalailen vöiden uusia reisipaloja, voisi vaikka niitä Frostin kuvia laitella. Mitään hirmusuurta kuvapläjäystä  ei tule, koska kuvat jäivät Frostin osalta aika vähäisiksi.

Lauantai
 Ekan kuvan ottanut Levin tyttöystävä, muut Dino.
Valitettavasti meidän muutamista yhteiskuvista vain tämä yksi onnistui >: noh, ehkä joskus myöhemmin lisää!
Niinkun näkyy, nuo vyöt valuivat aika alas (en vain oikeasti muistanut tarkistaa), siksi teen uuden tuon neliö-osan
Tässä kuvassa varsinaisesti muuta vikaa, mutta häiritsee tuo sojottava helma :'D

enemmänkin tarkoitus näyttää miltä takki ja merkki näyttää takaa, eikä pyllyä (seliseli)

Sunnuntai
 Kuvat Helene Lindfors
dem photoshopskillz


tätä en näköjeen editoinutkaan, mutta menkööt nyt :D

Viikon päästä sunnuntaina olisi tarkoitus kuvailla Petraa ja Kristaa, jos vain eBay sen sallii. Sain myös viimeyönä joskus kolmen aikaan mahtava idean kuinka siistiä olis shoottailla titaanitappajia Suomenlinnassa!
Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää laskiaista! Muistakaa syödä paljon pullaa! o/