kansikuva

kansikuva

perjantai 11. syyskuuta 2015

Tracon X 1/2


Huh, jokohan olisin henkisesti kykenevä blogaamaan conista. Mistä sitä alottais? Odotin Traconia tosi innolla, niinkun varmaan jotkut on huomannu. Vähän pelotti sadelupaukset, jotka onneksi jäivät pieneksi. Kirjottelen taas summausta sitten sunnuntaipostauksen loppuun~
Lauantai aamulla herätys soi puol 6, koska tarkoitus oli päästä jo ennen seiskaa lähtemään. Autoon pakkautuivat itseni lisäksi Aino, Tia ja Eve. Lähtö oli näin aikaisin koska Even piti conin työntekijänä ehtiä paikalle jo ysiksi. Meillä kun sitten oli yli tunti aikaa ennen ovien aukeamista laitoin cossin loppuun päälle autolla ja sitten käytiin Ainon kanssa kaupassa, Tia meni jo jonottelemaan rannekkeenvaihtoa. Odoteltiin Tre-talon edessä hetki että suurimmat ihmismassat ehtii sisälle ja sitten käytiin tsekkaamassa avajaiset. Sieltä kun tultiin bongasin Janican, joka tosiaan oli mun Mai. Siinä juteltaessa nähdiin meijän Azuls pyyhältämässä ohi ja juostiin perään (oli varmasti huvittava näky). Ehdittiin varmaan olemaan kimpassa just ja just viis minuuttia ni jo alko tulla kuvapyyntöjä : D <3 Avatar-miitti alko 12, joten meillä oli vielä joku tunti aikaa joten mentiin kiertelemään pihalle ja yritettiin ettiä Zukoa ja Irohia jotka olin nähny ikkunasta. Lopultaan löydettiin ne (tai ne löys meijät) sieltä missä miitin oli tarkotuskin kokoontua vähän ajan päästä. Odoteltiin että muita miittiläisiä saapuvaksi, ja vitsailtiin oisko sittenki pitäny vaa pitää Fire Nation miitti! Olin tehny meijän Zukolle lahjaksi Kunnia-pinssin, mutta unohin ottaa siitä kuvan. Voitte kuvitella tilanteen. 
Jahka loput rahva-- siis miittiläiset saapuivat siirryttiin shoottailemaan. Tuntu että otettiin eniten kuvia meijän kolmiksota l'D välillä jouduin kyselemään et nii haluuks joku muuki välillä. Mut oli tosi hauskaa ja saatiin paljon kivoja kuvia! Ja meistä tultiin ottamaan tosi paljon kuvia! Hyvä ku edellisestä vapauduttii ni jo joku juoksi paikalle "saanks mä teistä kuvan!!" (mutta silti näitä kuvia on vaikee löytää näin jälkikäteen kyselemällä...) Meitä kuvattiin myös videoon, se löytyy täältä!

Wow, I wonder if I'm already capable to blog about the con. As some might have noticed I waited Tracon a lot. I was a bit afraid of the rain promises, but thank god it didn't rain much. I'll write some summary to the end of the sunday post
Saturday morning my alarm clock rang half past 5 as we were meant to leave already before 7 am. Me, AinoTia and Eve packed ourselves to the car.The departure was this early as Eve, who was a worker at the con, had to be there already at 9 am. As the rest of us had over an hour before they would open the doors, I put on the rest of my cosplay in the car and me and Aino went to buy some snacks. Tia went to get her wristband.We waited while in front of the Tampere talo so that the most of the human mass would get inside and then went to see the opening ceremony. When we got out there I noticed Janica, who was my Mai. While talking we happened to see our Azula passing by and ran after her (which was probably very funny scene). We weren't together even 5 minutes before people already started asking for photos :'D <3 Our Avatar-meet up started at 12, so we still had about an hour and we tried to find Zuko and Iroh who I had seen outside. Finally we found them (or they found us) from where out meet up was supposed to gather. We waited for the rest of the people to arrive and joked how we should just have made this Fire Nation only meet up! I had made our Zuko an honor-pin as a gift but forgot to take picture of it. You may imagine the situation.
When the rest of the pesa-- I mean our group arrived we moved to photoshoot. I feel like most of the pictures were taken of our trio l'D I had to ask at the times if someone else wants too. But I had so much fun and we had a lots of nice pictures! And many came to take pictures of us! We barely got up from the poses when the next person already ran to us "can I take picture!!??" (but still there pictures seem to be hard to find when you ask around afterwards..) We were filmed to a video as well, find it here!

First the obligatory selfies!

Aino <3
Tiimi <3
Zuko&Iroh <3 Didn't get one with whole Team Fire Nation ;__;
Aino and I bought ice cream: Superman and cookie
Nämä kuvat on metsästetty muilta conittajilta, joten kuvaaja tuntematon
These pictures are hunted from other con goers, so photographer unknown

Zuko - Cosplay pefrection
Iroh - Kagura
Mai - Jansutti
Azula - Josh
Ty Lee - Yours Truly
Yue - Moonwillowkonan
Toph - Erika
Katara - Inga

Photo: Timo Virtanen

This Jack Sparrow came to photobomb us, saying he was the next Avatar, the bender of rum! : D totally awesome guy

TEAM FIRE NATION!!
Shoottailun jälkeen käytiin osan porukan kassa syömässä Tullintorin kiinalaisessa. Oli muuten paskin kiinalaisen buffa missä oon tähän mennessä käyny, ruoka-astiat huusi tyhjyyttään ja vain kerran näin kun yksi laji täydennettiin. Eivät tuoneet ees riisiä! Jäi niin huono mieli että käytiin tiistaina Ainon kaa syömässä kiinalaista.  
Ruokailun jälkeen hengattiin vielä ATLA-possella kisoihin asti. Mii oli ollut ihana ja ottanut mulle ja Ainollekin paikkaliput, kiitos <3 Oli huikeet kisat, taso oli tosi kova.Tykkäsin erityisesti kakkoseksi sjoittuneiden tuli- ja jäädemoni-esityksestä! Suuret onnittelut Yumi ja Jesmo edustuspaikasta!!
Kisojen jälkeen kävin pikaseen korjaamassa peruukin joka oli alkanut valua ja sitten jälleen etsin mejän ryhmäläisiä. Loppu ilta meni Zukon, Irohin ja Azulan seurassa. Joskus puol 9 aikaan Ainon kanssa hipsittiin hotellille missä Tia ja neljäshuonetoverimme Ville jo olivat. Vitsit oli paskoja ja jutut levottomia koska kaikkia väsytti : DD
Tää oli muuten eka kerta ikinä ku olin Omenahotellissa. Totesin jo varatessa että toista kertaa en mene, tai ainakaan varaa. Oli jotenki nii vaikee systeemi.. Lisäks me kaikki todettiin että arvostetaan hotelliaamiasta liikaa ja että ens vuonna menneään "oikeeseen hotellii" xD

After shooting part of our group headed to eat to Tullintori's Chinese. I think this was the shittiest Chinese buffet where I've been, the table was yelling it's emptyness and I only saw once the waiter to fill up one food. They didn't even birng rice! We had so bad after taste because of this that we went to eat Chinese with Aino on Tuesday.
After eating we just hanged around together with ATLA group until the competition. Mii had been lovely and took seat tickets to me and Aino as well, thank you <3 The competition was awesome and the level was very high. I especially liked the fire and ice demon-performance that came second! Big congrantulations to Yumi and Jesmo for the first place!!
After competition I went to fix my wig as it has been slipping off and then searched for our group again. Rest of the evening I spent with Zuko, Iroh and Azula. Sometime aroun half past 8 me and Aino went to our hotel where Tia and our fourth room mate Ville already were. Our jokes were bad and restless as everyone were so tires.
This was by the way first time I was at Omenahotelli. I already said when I did the reservation that I'm not going again, at least I'm not one who does the reservation. It was somehow so hard.. Also we all agreed we like hotel breakfast too much and that next year it's "real hotel" for us xD

Sitten niitä shoottikuvia. Kuvaajina pyöri Zuko ja Iroh, editointi meikän käsialaa.
Then the photoshoot pictures. Photographers were Zuko ja Iroh, editing done by me.


 

Ozai's angels!


Hahmouskollisuus 200% Azula is done with this shit
Minä olin kuvaajana näissä seuraavissa, joten jaanpa niitäkin
I was the photographer in these next ones, so I'll put some of them here too.

Innostuin vähän photoshopissa taas. Näyttää kyl enemmänki joltai DBZ:n voimatasojutuilta :'DD

"Don't ever. Break up with me. Again!"
These two gave me way too much OTP-feels, assholes.


Yhh kaikki oli niin ihania ja kauniita <3
Meinasin eka tehdä vaan yhen päivityksen, mutta kun näitä kuvia sitten taas tulikin näin paljon.. :'D Eikä tässä oo ees kaikki, vasta ekat mitä saatii. P
lus mulla ei oo vielä sunnuntain kuvia.

Yhh everyone was just so beautiful and lovely <3
I first thought of making just one post, but there were so many pictures again.. :'D And this is not even all, just the first ones we got!
Plus I still don't have pictures from Sunday

Tsau! o/

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. :D

    ps. se kiinalainen oli huono :(

    VastaaPoista
  2. Kiitos~

    No niin oli! Tosi moni on kehunu sitä, kai siellä vissii joskus on siis ruokaaki?

    VastaaPoista