kansikuva

kansikuva

perjantai 19. tammikuuta 2018

Ensimmäinen Kibecon


Heippamoi!

Pari viikkoa tästäki conista ehtiny vierähtää, mutta nyt viimein kerkesin ja maltoin istua alas kirjottelemaan siitä.
Eli ihka ensimmäinen Kibecon järjestettiin 6-.7.1 Sellon kirjastossa Espoossa/Leppävaarassa. Innostuin heti kun tästä conista kuulin joskus syksyllä. Sellon kirjasto on itselle ollut se lähikirjasto siitä asti kun se tuohon tuli joskus kun olin ala-asteella, kun lähellä olen aina asunut, joten oli jännä nähdä miten siellä saadaan coni toimimaan. Päätin heti että haluan lähteä tukemaan ja olla mukana tekemässä tätä conia ja hain työvoimaksi, tarkemmin sanottuna cosplaymammaksi. 
Cosseiksi viikonlopulle piti siis valita jotain helppoa, ja en joulun aikaa halunnut käyttää ompelemiseen, joten menin kierrättämällä. Lauantaille otin Hikarin kasuaalit (kun sain Takerun kaveriksi) ja sunnuntaille Honokan. En missään julkassu mitään suunnitelma-postausta, koska asut valikoitui oikeestaan aina edeltävänä iltana xD
Ihan hirveästi ei sinäänsä ole kerrottavaa kun koko coni meni töissä, mutta yritetään nyt jotain juttua saada aikaan.

Lauantaina saavuin Selloon jo kympin aikaan, koska loppiainen vähän sotki juna-aikatauluja, joten kävin ekana ostamassa vähän aamupalaa. Eve oli tapahtumassa cosplayvastaavana, ja sainkin häneltä ensin perehdytyksen päivän ja kisojen kulussa. Lauantaina meillä oli yksilökisa, ja kisaajia oli ilmoittautunut 7. Kaikki olivat ilmeisesti kisaamassa ensi kertaa, muutama oli jo muutaman puvun tehnyt mutta pääsääntöisesti aloittelijoita kaikki. Oli oikein mukavaa saada puhtaasti aloittelijakisa kerrankin, ja kun pieni coni niin kynnys osallistuakin oli varmasti matalampi. Suurin osa oli melko nuoria.


Kisaajien saavttua heidät vietiin odottelemaan kuvausta ja tuomarointia. Kaikki meni mielestäni suht hyvin ja aikataulussa. Kisat alkoivat kolmelta, ja kyseessä oli ihan perus lavajuoksikisa siis. Kaikki pärjäsivät mielestäni hyvin, toivottavasti heitä näkee myöhemminkin kisalavoilla :3
Kisojen jälkeen vapaus koitti ja käytiin kavereiden kanssa syömässä Burger Kingissä. Sen jälkeen hengailtiin jonkun aikaa kirjastossa kunnes Milla vapautui shoottailusta ja mentiin kauppaan ostamaan näille muille eväitä koska he jäivät lattiamajotukseen.

Sellon kattoparkissa oli kirjaimellisesti kissan, jos ei jopa ison koiran kokoisin kirjaimin ULOS

Löysin itseni



Conin iltaohjelmaan, joka oli 18:30 eteenpäin, piti erikseen ilmoittautua, koska kirjasto itsessään sulkeutui klo 18. Kauppailun jälkeen hipsittiin katsomaan Rintamasuunnan ohjelmaa hetkeksi. Livahdettiin kyllä vähän ennen loppua pois Iitun ja Millan kanssa shoottaamaan. Koska kirjasto tosiaan oli kiinni, kysyttiin saadaanko kuitenkin vielä mennä yläkertaan, ja kirjaston esimies tuli meitä sinne valvomaan! : D Oli oikein rento herra kyllä ja vielä oli valmis auttamaan jos tarvittiin. 
Otettiin muutamat räpsyt, sitten meikä läks kotia kohden.

Takeru - Milla
Kuvat - Iitu





Tässä selkeesti judgetaan isoveljiä
Sunnuntaina olin mammailun lisäksi myös cosplayagenttinta aamun pikaisen taidekujaraidauksen jälkeen. Sunnuntaina järkättiin siis Hall Cosplay, ja minä ja kaksi muuta etsimme kisaajia conista. Löydettiin jälleen seitsemän kisaajaa. Paria saatiin kärkkyä vähän pidempäänkin, toista kun odotettiin että se käy taidekujan läpi ja toisesta ei ensin millään keksitty mistä hahmo on (puolen tunnin pähkäilyn jälkeen meille paljastettiin että kyseessä oli Danganronpan Sonia) ja hän oli juuri kavereidensa kanssa kuvailemassa niin ei kehdattu häiritä.


Taidekujalla myytiin KAKKUA JA SE OLI HYVÄÄ (siellä oli myös muffinsseja ja itsetehtyjä karkkeja. Saatoin maistella niitäkin)
Kuvaukset ja tuomaroinnit sujukin aika sukkelaan siinä etsintöjen lomassa, joten kun oli kisaajat saatu mullakin oli taukoa. Kävin katsastamassa myyntipöydät ja hengalin kavereiden kanssa siihen kolmeen asti kunnes piti mennä bäkkärille vastaanottamaan kisaajia. Kisat menivät taas hyvin!
Kisojen jälkeen coni alkoikin olla jo ohi, ja etsin jälleen squadini ja mentiin syömään TACO BELLIIN! Näitähän aukesi Suomeen viime vuoden lopulla pari, mutta en ollut vielä ehtinyt testaamaan sitä. Ruoka oli hyvää, mutta parasta oli churrot <3

Ruokea <3
Mun conilootissa tais olla väriteema :--D pockyt sain mammailupalkkana, ne jaettiin ei-sijoittuneille kisaajille ja yksi jäi yli joten loottasin sen
Ensimmäiseksi kerraksi Kibe toimi musta todella hyvin! Järjestäjät osasiat hommansa, sain itse ainakin omaan hommaani hyvän ja selkeän perehdytyksen (Eve oli loisto vastaava <3) ja muutenkin conissa oli koko viikonlopun ihanan lämmin ja mukava tunnelma. Kirjasto toimi conipaikkana yllättävän hyvin. Harmi että jätin menemättä lattiamajotukseen, koska siellä oli kuulemma tosi mukavaa. Se ei siis ollut perus conilattiamajoitus, vaan järkättiin siellä kirjaston tiloissa, nuorten puolella tarkemmin mikä on mm täynnä sohvia ja aamulal herätys oli ollut lempeä ja vasta klo 10. Siellä oli kuulemma ollut aika vähän porukkaa. Lattiamajoitus oli pääsääntöisesti vain ulkopaikkakuntalaisille, mutta työntekijät olisivat saaneet sinne tulla vaikka asuivatkin pk-seudulla.
Kävijöitä viikonlopun aikana oli kuulemma 5800 (?), mikä on todella paljon ensikertalaiselta pikkuconilta! Toisaalta tapahtuma oli ilmainen ja kirjasto oli tietenkin auki normaalielle asiakkaillekin conin lisäksi. Mutta huikea suoritus silti!
 Luultavasti jos en olisi töissä ollut coni olisi ollut puhtaasti hengailuconi. Mutta nyt hommaa oli juuri sopivasti, ja ehti silti nähdä kavereita. Itse ainakin viihdyin conissa todella hyvin ja tulen varmasti ensi vuonnakin uudelleen! :>

Tsau!

PS.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti