kansikuva

kansikuva

lauantai 20. lokakuuta 2018

Japani-seikkailu osa 3


Torstaina suunnattiin katsastamaan Shibuya, jonne ei tiistaina keretty alkuperäisen suunnitelman mukaan. Siellä ekana suunnattiin Hachikon patsaalle, joka sijaitsee aseman vieressä. Vannon et patsaalla ei ollu ketään kun sinne mentiin, sitten yhtäkkiä siihen pamahti 10 hengen kiinalaisryhmä :'DD Sitten siihen alko ilmestyä muutenkin porukkaa, napattiin kuvat (eräs kiva turisti nappas meistä yhteiskuvankin) ja pötkittiin pakoon paikalta.

Käytiin Shibuya 109:ssä, joka on korkea ostoskeskus täynnä naisten kauppoja. Ovilla oli paljon jonoa, luultiin että ne kaikki ootti kaupan aukeamista johon oli pari minuuttia vielä, mutta huomattiinkin että jono veikin muualle. Ovien vieressä oli ilmeisesti jonkun japanilaisen laulajan "kädenjälki" patsas (samaan tyylii ku Hollywoodissa on niitä jälkiä), ja sen verta selvisi että kyseessä oli Namie Amuro joka oli ilmeisesti lopettamassa uraansa. Nimi ei oo mulle tuttu mutta ilmeisesti iso nimi Japanissa koska hänen kuviaan löyty kaikkialta :'D
Kierrettiin kerroksia läpi ja katteltiin vähän mitä löytyi. Hirveesti ei omaan tyyliin tuolta löydy mitään. Tai siis enemmänki sellasta mitä haluisin ehkä käyttää mut koen ettei sellanen tyyli sovi mulle xD Plus tuolla oli aika kallista. Päädyttiin yläkerran erääseen kahvilaan aamupala-pannareille! Tämä oli muuten aika pitkään meidän reissun kallein annos, luojan kiitos vikalla viikolla pari kertaa meni sen yli, ois ollu vähän ehkä sad sanoo et kallein ruoka mitä syötiin oli pannarit :'DD Oli kyllä hyviä pannareita, ei siinä!


Pohjakerroksessa oli Marvel-pop up kauppa!
109 läpikäytyämme siirryttiin vieressä olevaan Magnet-ostariin, joka on vähän vastaava mutta miehille. Ei aivan yhtä monta kerrosta, mutta melkein tuplasti kalliimpaa kaikki. Muutenki huomattiin että miesten vaatteet tuntuu olevan tosi kalliita Japanissa :o Magnetin yläkerrassa oli myös kattoterassi, josta olisi päässy ihailemaan Shibuyan kuuluisaa risteystä, mutta paikka oli kiinni yksityistilaisuuden takia tuolloin.


Kuutiomelooni
Käytiin sivukaduilla parissa kaupassa, mutta päätettiin sitten siirtyä seuraavaan paikkaan, joka oli Ikebukuro ja siellä Sunshine City-ostari. Saatiin hetken aikaa etsiä ja eksyä sinne matkalla, sillä kartta näytti ihan omiaan (muutenkaan Google Maps ei ollu oikeen meijän kaveri reissun aikana). Mutta siinä etsiessä löydettiin Tokyu Hands, kauppa josta löytyy about kaikkea, ja Ikebururon Acosin liike. Acos on cossikauppa, josta munkin ostoslistalla oli muutama asia, joten nappasin ne kyytiin. Vierestä löytyi myös pari pinssikauppaa jotka raidattiin. 
Oltiin onneksi lähempänä kun luultiinkaan, ja Sunshine City oli ihan tien toisella puolella. Kauppakeskuksen vieressä oli pieni puisto, jossa hetken taukoiltiin, koska siellä oli kissoja <3


Sunshine Cityssä etsittiin ekana ruokaa ja Pokémon Center. Kävin viime reissulla Tokion toisessa, pienemmässä, Centerissä, ja nyt halusin päästä tähän isompaan. Hirveästi ei sieltä löytynyt mitään mitä oikeasti halusin, pari pehmoa tuli mukaan. Sitten kierreltiin Sunshineä ja kauppoja. Meinattiin mennä käymään akvaariossa joka oli yläkerrassa mutta sen sulkemiseen oli siinä vaiheessa enää pari tuntia että päätettiin käydä toisena päivänä paremmalla ajalla (jota ei muuten ikinä tehty xD)
Löydettiin kivannäkönen jätskikiska nimeltä Gold Stone Creamery täältä, jossa tuli käytyä muutamankin kerran reissun aikana. Hauskan tästä teki se että myyjät esittivät aina pienen laulun jätskiannoksia tehdessään! Laulu löytyy videon lopusta, se on aika korvamato mutta tosi sulonen :>







Kysyttiin muuten myyjältä tietääkö ne mitä kaupan nimi tarkottaa ja onko sillä joku syy, mutta kuulemma kaupalla ei ole muuta yhteyttä Suomeen kuin nimi. Löyty sieltä pari Muumi-juttua mutta toisaalta japanilaiset on muutenki hulluna Muumeihin
Seuraavana päivänä käytiin kiertämässä Kansallismuseoa joka sijaitsi Uenossa. Lopultaan käytiin kylläkin vain osa siitä, koska ei tajuttu syödä aamupalaa ja kierrellessä tuli kauhea nälkä. Mutta se mitä ehdittiin kiertää oli mielenkiintoista! Museosta suunnattiin Uenoon syömään, ja päädyttiin ekaa kertaa tälläiseen ravintolaan missä piti ensin tilata ruoka automaatin kautta. Meidän matkassa vaikeutti se että Minna ei syö lihaa ja mä en syö kalaa :'D Listassa ei ollut kaikkia englanniksi ja automaatti pelkästään japaniksi, mutta onneksi yksi kokki huomasi hämmennyksemme ja tuli auttamaan. Hän ei selkeästi osannut kauhean hyvin englanti mutta lopulta meidän huonolla japanilla ja hänen pienellä englannin taidoilla saatiin ruuat tilattua.







Kierreltyämme vähän Uenoa päätettiin lähteä käymään Odaibassa, joka oli mulla yks pakollinen kohde. Odaibahan on siis se alue missä Digimon tapahtuu! Mentiin ensin Palette Town keskukseen, jossa oli ostari jonka nimen olen jo unohtanut, mutta se oli sellanen italialaistyylinen ja se oli rakennettu niinku et olisit kadulla vaikka oot sisällä, siellä oli nätti iltataivas ja kaikkee!
Ostarin jälkeen käytiin Odaiban maailman pyörässä. Viimeksi kun olin täällä oli niin sumuista ettei nähnyt juuri mitään, nyt oli onneksi aurinkoinen päivä.  Yritettiin vähän bongailla myös Digimon-lokaatioita, jokusen löysin!
















Päädyyttiin vielä illalla kiertämään Harajukua jälleen!

Se oli iso hattara

Siis tosi iso

Lauantaina lähdettiin uhmaamaan sadetta Shin-Okuboon, jossa sijaitsee Tokion Korea Town. Minna on kova k-pop fani, itse en niin siitä välitä, itseä siellä kiinnosti enenmmän Korea-kosmetiikka puoli.
Arvatkaa kuinka hankala on kulkea sateenvarjon kanssa kapeilla kaduilla kun kaikilla muillakin on sateenvarjot. Ihmiset ei pahemmin kattellu ympärilleen ketä sohi niillä ja pari kertaa oli vaara saada varjosta silmään, ja kastuit väkisinkin jos et sateesta niin ainakin toisten varjoista lentävästä vedestä.
Löydettiin Minnalle huppari jota oli haettu koko viikko, ja hän pääsi törsäilemään BTS-sälään.


Täältä siirryttiin Akihabaraan. Ostettiin taiyakit aka ne kalaleivokset samasta kiskasta kuin ekana päivänäkin, ja kierreltiin kauppoja ja arcadeja. Kumma kyllä mistään animekaupasta ei oikeen löytnyt mitään mieleistä, ei sillä että oikein hainkaan mitään, eipähän tullut ostettua mitään turhaa :'D
Eräässä Segan arcadessa käytiin pelaamassa pari erää Walking Dead-peliä, mitä jo ekana päivänä katottiin mutta silloin se oli epäkunnossa. Ollaan kummatkin kovia TWD faneja joten totta kai tätä piti päästä pelaamaan. Minna halusi myös kokeilla erästä tanssipeliä, ja eräs japanilainen poika suostui opettamaan miten sitä pelataan. Kokeilin itse myös onnea LoveLiven parissa, mutta se ei mennyt kauhean hyvin, en oo pelannu pitkään aikaan plus tottunu puhelimeen joka on paljon pienempi kuin arcade näyttö jossa napit oli kaukana toisistaan :'D



Napattiin lähtiessä Akibasta keekejä illaksi. Tässä oli persikkakakku ja rypälepiiras
Yritettiin yksi ilta muuten kämpillä pestä pyykkiä. Ainoa ongelma että hostin jättämät ohjeet olivat aika vajaat, kyllä siellä luki mitä minkäkin nappulan kohdalla japaniksi lukee, muttei mitään ohjelmista tms mitä pitää tehdä että homma pyörii. Hämmeneltiin myös mihin pesuaine kuuluu laittaa. Lopultaan sekä Ashin että Minnan ystävän Tarjan avulla selvitettiin homma (pesuaine kuului täällä kaataa suoraan pyykin päälle, ei pesupalloon tai mihinkään omaan lokeroon) ja saatiin pyykit pestyä. Seuraava ongelma oli ettei kämpässä ollu mitään mihin ripustaa niitä. Parvekkeella oli tanko muttei uskallettu laittaa ulos tuulen ja sateen takia, ja lisäksi meillä oli käytössä vain muutama henkari. Oltiin sitten luovia ja ripustettiin pyykit ympäri asuntoa minne sattui saamaan, ovien päälle, keittiössä olevaan mystiseen verhotankoon ja jonkin random kepukkaan joka löytyi kaapista ja joka laitettiin tuolien väliin. Ilma vain oli niin kostea että ne ei oikeen kuivunu millään :(
Tarjalta myös selvitettiin miten asunnossa saa lämpimän veden päälle, koska tästäkään ei ollut ohjeissa mitään. Tässä vaiheessa taidettiin elää torstaita, joten oltiin siihen asti eletty oletuksessa ettei tuossa kämpässä vain tullut muuta kuin kylmää vettä :---D Asunto oli muuten oikein kiva ja soma. Ainoa miinus oli että makuuhuoneen tatami haisi ladolle kun olit ollut hetkenkin poissa.


Seuraavaksi siirrytään Kiotoon!

torstai 11. lokakuuta 2018

Japani-seikkailu osa 2


Heissan!

Keskiviikko oli Disney-päivä! Päätettiin käydä DisneySeassa, meriteemainen puisto varsinaisen Disneylandin vieressä. Lähdettiin suht ajoissa liikkeelle ja oltiin noin kasin maissa puistolla. Jonoa oli jo ihan reippaasti, vaikka elettiin keskellä viikkoa (monesti reissun aikana mietittiin paljonko japanilaiset lintsaa koulusta). Lippujen oston jälkeen jonotettiin "turvatarkastukseen", jossa tutkittiin laukut, ja sitten vielä varsinaiseen sisäänpääsyyn, jonka jälkeen lähdettiin tutkimaan paikkoja. Käytiin muutamia ns. kesympiä laitteita alkuun, koska niissä oli lyhyt jono. 
Disneyssä saa varautua jonottamaan, koska moniin laitteisiin saattaa olla parinkin tunnin jono. DisneySeassa meidän kuuleman mukaan on yleensä vähän lyhyemmät jonot kuin Disneylandissä, ja mitä muistan viime reissulta kun Landissä käytiin oli siellä enemmän jonoa. Pisin aika mitä nyt jonotettiin taisi olla tunti.







Disneyssä oli tällähetkellä menossa Halloween-teema. Tämä näkyi puiston paraateissa, koristelussa sekä siinä että tänä aikana puistoon päästettään cossaajia (normaalisti kielletty). Puistossa näky paljon eti Disney-hahmoja!
Jossain vaiheessa päätettiin käydä Tower of Terrorissa, josta luultiin että se oli kummitustalo. Sisällä luultiin että oltiin menossa kummitusjunaan. Lopultaan, kun meidät oli köytettty jo laiteteeseen tajuttiin, että kyseessä oli laite mistä Ash oli edellisenä iltana kertonut, laite joka nostaa ensin korkealle ja tipauttaa sitten alas. Olin sanonut että en tähän halua koska en yleensä tykkää sellasista laitteista (en esim Lintsillä uskalla mennä Kingiin ja tänäkin kesänä ekaa kertaa uskaltauduin Rakettiin), mutta lopultaan tämä oli tosi hauska : D 













Käytiin laitteiden välissä katsomassa teatteri-esiytykset viidakko-ja Atlantis-alueella. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta ne oli silti tosi upeita! Tavattiin myös muutamia virallisia hahmoja, Gastonin ja Koukun kanssa päästiin kuvaankin, vilaukselta nähtin myös pari muuta. Lisäksi käytiin kattomassa päivällä pari paraatia ja muuta esitystä. Oltaisiin myös haluttu nähdä eräs pahis-esitys/paraatiasia, mutta meille ei oikeen ikinä selvinny missä se oli ja monelta, ja kun se selvisi ne oli jo loppunu :(









Ilta huipentui sitten Fantasmic- esitykseen. Viimereissulla illan valoparaati jäi näkemättä, joten onneksi tällä kertaa se nähtiin. Esitys oli aivan upea ja eeppinen (tästä ei oikein kuvia saanut joten kurkatkaa video) valoshowneen, hahmoineen ja ilotulituksineen! Puisto oli vielä tovin auki mutta lähdettiin tässä vaiheessa kämpille (niin ikävä kyllä ilmeisesti puoli muutakin puistoa). Syötiin jätskit Disneyn juna-asemalla ja nähtiin vielä Disneylandin puolen ilotulituksetkin kauempaa.





Tykkäsin itse ehkä enemmän tästä kuin Landin puolesta. Pääsiin huomattavasti useampaan laitteeseen kuin mitä neljä vuotta sitten pääsin.  Toki Seassa on selkeästi myös vähemmän laitteita ja se on pienempi kuin naapuripuisto. Meidän mielestä ainakin laitteet joihin on pitkä jono on pitkälti jonottamisen arvoisia, täällä ainakin Tower of Terror ja Indiana Jones. 
Annettiin tälle päivälle 6/5, oli oikein mukava päivä! 

Tsau! o/