kansikuva

kansikuva

tiistai 31. joulukuuta 2013

No kun kaikki muutkin niin mäkin

Eli pakollinen katsastus vuoteen 2013, onhan sitä tänä vuonna tapahtunut kaikenlaista. Voisi vaikka alottaa sillä, että perustin tämän blogin varmaan vuoden pähkäilyn jälkeen :'D

Cosplay
Conit tänä vuonna: Desucon, Tracon, Fansfest 
Cossit: Hikari (Digimon Zero Two), Zeo (Beyblade), Hakuryuu (Magi), (Mathida (Beyblade. Koska uusin peruukin), Gou (Free!), Elyon (W.I.T.C.H.)
Kierrätetyt cossit: Max (Beyblade)
Desuconista en enää edes paljoa muista mitään! Vain että Zeon peruukki oli tuskaa. Muuten oli kiva coni, paitsi sunnuntain kaatosade ei paljoa ilahduttanut kahta kävellen liikkeellä olijaa. Onneksi puolimatkassa asemalle törmäsimme kaveriimme, joka oli jäänyt odottamaan meitä, ja otti kyytiin! Ihana Visa! Jouduttiin silti venaamaan junaa melkein tunti, mutta saatiimpahan siinä välissä syötyä, koska conipäivän aikana ei ehditty.
Aijuu, ja näkyi itseni lisäksi KOLME muuta Beyblade cossajaa! I'm overjoyed! Tosin sen ainoa joka oli sunnuntaina kun minäkin, näin vaan esityskisan katsomon toisessa päässä, enkä enää sitten löytäny (oli vielä samalta kaudelta kun mie T^T)
Hikari ja Zeo oli muuten ekat cossit jotka tein kokonaan käsin ite (avun kanssa tosin) ^w^
Hakuryun ei ollut tarkoitus tulla tälle vuodelle, mutta sitten into iski liikaa ja se oli pakko tehdä. Yllätysnopeasti sainkin pojan kasattua, vaikka odotin että kokisin kerrankin sen kiireen mikä kaikilla aina tuntuu olevan. Ei sitten! Ja tein ensimmäiset propit! Kumpikin piti tehdä uusiksi... Kruunun olen fiksannut kuntoon, ei loppujen lopuksi tarvinnut tehdä paljoa muuta kuin repiä irti pinnistä, liimata uusi kiinnitystsydeemi ja maalata uusiksi. Keihäs odottaa mökkikelejä jotta pääsee sahan luo. Tosin conin jälkeen kuvia katsellessa huomasin, että olin vahingossa maalannut arvenkin väärälle puolelle naamaa...
Olin jo kirjoittamassa, että Hakuryu oli eka cossi vähään aikaan minkä jopa saattoi tunnistaa, mutta olihan mulla Hikari... :'D Mutta, Haku oli eka isomman fandomin cossi sitten Larxenen, kun tuo Magi-buumi nyt jylhää. Tosin conin jälkeen kuvia katsellessa huomasin, että olin vahingossa maalannut arvenkin väärälle puolelle naamaa... Tracon oli conina ihan perushyvä. Mielenkiintoisia ohjelmia löytyi.
Josta aasinsilta seuraavaan coniin, eli Fanfestiin. Täällä jo ragesinkin Fanfestin ohjelmatarjonnasta, kun nähtävää oli enemmän kuin mihin kerkesi! Loppujen lopuksi kävin tosi harvassa... Dubbauspaneeli oli kohokohta! Fanfest oli mukava con, toivottavasti saa jatkaa. Tosin isommat tilat olisi kiva. Paasitorni on muuten jees, mutta portaat.... Fanfestissä ei sentään ollut ihan niin paljoa porukkaa kuin Animeconissa 2006, ja sisällä mahtui jopa kääntymään, tilanpuute siinä mielessä ei mielestäni ollut ongelma. Cosseja en tänne laittanut (enkehannujunaanmennäcosseillalol), koska ei tuntunut sen tyypseltä tapahtumalta mihin yksikään omista asuistani olisi sopinut (ja koska oli niin kylmä ja kaikki mun asut on tehty kesäkäyttöön...)
Gouta ja Elyonia nyt en ole vielä päässyt käyttämään tämän vuoden puolella (paitsi casual versiot photoshootissa kummastakin), mutta ei kestä enää kauaa~!
Tajusin etten ole lisännyt tänne kuvia Hakuryuusta, joten tässä pari. Kuvat on ottanut Rewe. Lisää löytyy meitsin WorldCosplaysta!

Älkää välittäkö feilaavasta vyötäröasiasta. Sekin pitää korjata.. Isoveikka oli kiva kun leikki photarilla ja käänsi arven toiselle puolelle! <3
Koulu
Valmistuin keväällä ravintolakokiksi. Wohoo! \o/ Juhlia vietettiin Lohjalla tätini luona, sillä myös serkkuni valmistui samaan ammattiin (koska Elisan ekat valmistujaiset, suostuin pitämään heillä (tai siis ei kukaan kysyny ees, mut eipä mulla sitä vastaan ollu mitää :'D), ite ku oon jo lukiosta valmistuneena bilettäny kerran). Lisäksi tätä ennen oli aivan mahtava Viron reissu luokan kanssa. Yksi yö Pärnussa (josta blogin kansikuva), yksi Tallinassa. Pärnussa tuli heitettyä talviturkkikin, kun oli niin kuuma. Kaverien kanssa tallusteltiin rannalla (joka oli ihan kuin jostain etelästä!), todettiin, että on kuuma, ja minä ja Heidi uskaltauduttiin kastautua.
Roihiksessa mulla oli ehkä paras luokka mitä mulla on koko koulu-urani aikana ollu. Ootte parhaita! <3

Lisäksi pääsin uudelleen opiskelemaan (vaikka koulu alkaakin 2014 puolella), nimittäin leipuri-kondiittoriksi, josta olen haaveillut jo pidempään. Lukion viimeisenä vuotena kun mietin mitä tästä eteenpäin, ajatuksena kävi myös ko. ammatti, ja tarkoitus oli alusta asti käydä kumpikin koulu. Jostain syystä X päätin käydä kokkikoulun ensin :'D Luultavasti jos olisin valinnut toistepäin tuskin olisi enää kokiksi mennytkään.....

Työ
Valmistumisen takia sain myös ensimmäisen oikean työpaikan kesällä, ravintola Piccolo Mondo Helsingin keskustasta. Tätä ennen olen ollut vain koulun työharjoitteluissa. Työkaverit olivat ihania, ja siellä pääsi tekemään hyvää ruokaa ja jopa välillä nautti työnteosta (pystyn sanomaan tämän kun en vielä paljoa töitä ole tehnyt xD). Vaikka kesä olikin hiljainen, töitä riitti. Harmi että jäi vain kesätöiksi, olisi ollut kiva jatkaa pidempäänkin. Toki syksyllä tein keikkaa muutaman kerran.

Tämän jälkeen yritin keikkailua parissa firmassa, Staffpointin ja Opteamin kautta. Keikkailu ei oikeen ole mun juttu :'D Nyt loppuvuodesta aloitin uudessa työpaikassa. Termico Ravintoloiden henkilöstöravintolassa. Tai oikeastaan kahdessa. Pääsääntöisesti olen Westendissä Intelillä, mutta aamuisin pyörähädän Juvanmalimilla sijaitsevan Icopalin henksun kautta. Ihan kivaa ja rentoa, mutta kun tuolla en oikein pääse tekemään ruokaa koska Intelin ruuat valmistetaan Icopalilla, ja sinne aamuun mennyt kokki tekee kaiken. Noh, kun koulu alkaa siirryn Ravintola Lämpöön Kalasatamaan tekemään viikonloppuisin brunsseja. Sinne vaan syömään!

 2014
Odotan paljon ensivuodelta. Uusi koulu alkaa, ja, se mitä eniten odotan, pääsen kesällä JAPANIIN!! Varmaan ainakin 8 vuoden haaveilun jälkeen :D hihii~ olisipa jo kesäkuu!

ai miten niin lähdössä jonnekin?
Cosplay-puolella luultavasti on ko. syystä talven jälkeen siis aika hiljaista, koska matka syö rahaa. Ensin mietin Oliveria ensi vuodelle, mutta taitaakin siirtyä seuraavalle. Traconiin on suunnitteilla yksi asu, riippuu vähän parista seikasta. Mathildaa ainakin tulen ensi vuonna käyttämään, se on varma!
Ensimmäinen coni onkin jo parin viikon päästä, Yukicon. Siitä kuukauden päästä Frostbite. Kuulin että sinne on tulossa W.I.T.C.H. porukka, vaikka niillä Elyon jo onkin :> Mutta isoveliiiiii~! (Okei, OOC ajattelua...)
Lisäksi ajattelin Kikuconia, jos vaikka joku innostuisi lähtemään megeen. Vähän mietin jos uskaltautuisi siellä kisaamaan, kun on pieni coni (nololjooenkumminkaa). Elyonia mietin, tai sitten Hakryuulla. Koska kumminkin käyn töissä koulun ohella, ja saan opintotukea ja asun vielä kotona, luulisi että rahat riittää yhteen TurQ matkaan :'D
Kesästä tulee ensimmäinen Desuton kesä! Melkein kamalaa, jos ei syy olisi mikä on :'D Lol joku Desucon! Menkää te vaa Lahtee, mie lähten Tokioo!
Traconiin meinaan kanssa mennä, ehkä ryhmäcossissa, ehkä en, as said. Ovat nimittäin menossa myös Desuun, ja sitten Traconiin kisaamaan, eli jos rahat riittää teen sen asun minkä meinasin, tai sitten lainaan joltain joka ei pääse/halua kisaamaan. Lisäksi Mathildaa ajattelin tänne, vaikka siihen onkin vielä piiitkä aika. Nyyhq....
Ollaan kaverien kanssa kesästä asti suunniteltu elokuvan tekoa. Tarkoitus oli jo kuvata tänä vuonna, mutta aikataulun tiukkuuden takia siirrettiin ensi vuoden loppukevääseen/alkukesään. Kyseessä on kauhuelokuva. Tästä lisää myöhemmin!
Lisäksi erittäin suuresti toivon että löydetään kaverin kanssa ensi vuonna kämppä! Se menee kesään-syksyyn kaverin Singapore-vaihdon takia, mutta let's hope the best!!

Vuodenvaihde menee tänä vuonna kotona kaverin kanssa koiravahteina, kun vanhemmat on naapurissa. Ehkä parivaljakolla on toisistaan nii paljon riemua ettei välittäisi raketeista (hah, hyvä vitsi). 

Briefly in english: 2013 is pretty much behind and lot has happened. I started a blog, graduated and got into a new school, got a first new job. I made three cosplays for this year, and have done two for next. I'm waiting for next year already, because there is going to be lot of excating things, like new school, trip to Japan, new cons!!

Hyvää Uutta vuotta!!
Happy New Year!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti