Hyvää pääsiäistä kaikille!
Toivottavasti söitte paljon suklaata. Itse löhöilin perjantaina kotosalla ja syötiin hyvää ruokaa, lauantain kiduin töissä, ja sieltä hurautettiin mökille Nummi-Pusulaan, josta tuossa äsken kotiuduttiin.
Pääsiäiseen kuului myös photoshoottausta. Käskin veljeäni ottamaan kameran mukaan, ja pakkasin Elyonin matkaan. Aluksi mietin Kristaa, mutta kun hänestä on juuri vähän aika sitten kasa hyviä kuvia päädyin nyt Elyoniin. Metsämaisema sopii myös ko.asuun erittäin hyvin, koska se on tosiaan Elyonin matkustusasu W.I.T.C.H.in ensimmäisestä extra-lehdestä. Ihan sinne paikkaan ei päästy minne olisin alunperin halunnut, koska joki tulvi niin kovin ja meidän silta tukki oli joko kadonnut tai sitten se oli mystisesti noussut korkeammaksi ;__; noh, jätän sen niityn sitten AoT-kuville kesälle~ Tämäkin lokaatio passasi Elyoniin oikein hyvin.
Nyt kun tässä odottelen että vanhemmat palautuu kotiin joltain sukulaisen synttäreiltä, jonne en itse jaksanut lähteä, että päästään lähtemään Selloon syömään ja juhlistamaan meikäläisen huomista level-uppausta, ajattelin teille nämä kuvat jakaa.
Kaikki kuvat on ottanut Juha, editoinut yours truly. Kokeilin photarilla vähän uusia juttuja. Sain näihin vähän tällästä kivaa taikametsä-vaikutelmaa :'D
ihan en tiennyt kuinka päin tämän kuvan pitäisi olla :'D näin vai sivuttain |
Eipä muuta. Proppejakin tuli vähän väsättyä, niistä sitten toisella kertaa~
Tsau o/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti