Yukiconin rantafilleriä vietettiin eilen Haukilahden rannalla Espoossa. Olipa kiva kun pystyi lähtemään conipaikalle kotoa! Ja helle oli viimein saapunut pääkaupunkiseudulle kaiken sateen jälkeen \o/
Olin saanu torstai yönä hassun idean, että Goun lisäksi mukaan lähtee Nagisa, koska tuli hirveä hinku cossia Naksutinta. Lisäksi Aino oli tulossa Reinä, joten tämä oli tilaisuus kuvailla näitä kahta yhdessä. Aino pääsi vain aamupäiväksi paikalle, joten laitoin siis ensin Nagisan päälle. Onneksi pystyin kummallekin käyttämään samoja linssejä, ja meikitkin sain aika neutraaleiksi. Lisäksi sain Goullekin jänniä lisäideoita vielä silleen perjantaina :'D Ystäväni Pörrö oli meillä yötä coniviikonlopun, koska sen oli alunperin tarkotus mennä Helsingissä pidettävään Crystal Fairiin, mutta perjantai iltana totesi tulevansa mieluummin lauantaina meijän kanssa rannalle sen sijaan että menisi poneilemaan yksin.
much animu |
Lauantaina kello soi aamuseiskalta. Pörrö jäi vielä nukkumaan, mutta meikä pomppasi ylös koska cossinlaiton lisäksi oli koirankusetusvelvollisuuksia. Vanhemmat lähti myös kummatkin lauantai-päiväksi poijes, joten minä joka poistuin viimeisenä käytti koiran. Tosin otus oli varsin haluton lähtemään minnekkään -_-Myös piilarit oli aamulla "ei"-tuulella, ja sain niiden kanssa jonkin aikaa tapella. Mutta! Oli mahtavaa, kun mietin lähtiessä mitkä kengät laitan, tajuta että "sillä ei oo mitään väliä, koska emmä niitä siellä rannalla pidä!" Eikö ollu sitä perinteistä sukkakriisiä. Varmaa jokaikisellä muulla hahmolla varmaa olisin sillee "ei perkele mulla on pinkit sukat", mut nyt totesin että ei se Nagisalla haittaa xD
such sea |
Meidän kanssa samaan bussiin tuli kaverini seuraavalta pysäkiltä, ja huristeltiin Westendiin josta vaihdettiin Haukilahden bussiin. Olin aivan varma että bussi olis täynnä conittajia, mut ei, se oli melkee tyhjä. Yks Pikachu siellä oli. Jäätiin meijän porukka tosin liian aikasin, koska päädyttiin väärään päähän rantaa (yhyy ihmiset olisitte kiljunu että "ei vielä!"). Pffft kaks espoolaista ja yks entinen espoolainen liikkeellä juu-u, kellää ei ollu hajuu minne ollaa menossa :'D
Rantaa pitkin käveltiin ja viimein löydettiin missä meno ja meininki oli. Hetken kun oltiin istuskeltu Ainokin ilmesty paikalle ja ruvettiin photoshoottaamaan. Vedessä oli kiva hyppiä, vaikka se aluks tuntuki kylmältä! Ehkä tunnin vähän yli (?) Nagisana hilluin, sitten vaihdoin Goun arabi-versioon. Kaverit oli kaikki sillee "toi on nii hieno/ihana/nätti!" ja se oli niin kiva kuulla ;___;
Jatkettiin Goun shoottailua, ja sitten loppupäivä pääsääntösesti vaa istuskeltii ja nautittiin hyvästä säästä. Kävin myös kuvailemassa vähän KikiGabriellan kanssa, joka cossasi arabia-Harukaa. Jossain vaiheessa Rewe, Kira ja pari niiden kaveria (Miksu ja Valtteri), ja myöhemmin vielä Kristiina, saapu paikalla.
wow |
Käytiin Kristiinan ja Pörrön kanssa hakkaamassa suikawaria. Ekalla kerralla meijän käskettiin tulla jonkin ajan päästä takasin, koska melonit oli loppu ja melonipoika oli just lähteny hakee lisää. Tää oli muuten vähän hassusti järkätty, koska kun meitäki oli kolme, mut vaa yks sai lyödä. Kristiina löi kerran, ja meloni halkes kahtia, ja sit se vastaava sano et lyö uudestaa. Musta tossa kohassa ois kannattanu vaihtaa? Noh, saatiin paljon vesimelonia ja sotattiin naamat oikee kunnolla :'D
Alettii Rewen, Kristiinan ja poikien kaa pelaamaa rantapalloa, kun Kristiina oli tuonu pallon. Jossai vaiheessa siirryttii veteen, ettei kokoajan pallo lentäis muiden ihmisten päähän. Kävin myös tässä vaiheessa vaihtamassa vähän turvallisemman yläosan :'D Ja yritin varoa ettei peruukki kastuis ihan hirveesti. Onneks tuolla on matalaa pitkälle, joten vaa latvat saivat osakseen suolavettä. Siellä kun pelattiin nii yks pikkutyttö tuli kysyy saisko se pelaa meijän kaa :'3 Aina ku pojat teki jotai ihme videopeli/animu iskuja, se yritti tehä perässä ja mm kysy multa ja Reweltä mikskä me ollaa pukeuduttu (ei se varmaa tienny hahmoja vaikka kerrottiinki). Sit jossai vaiheessa sen piti lähtee ja se sano "sori kaverit mun pitää mennä". Aaaw~
VESIMELOONIAAAAAAH!! |
Tämän jälkeen piakkoin itsekin lähdettiin kuivattelemaan ja siirryttiin Matinkylä hoodseille Isoon Omenaan syömään. Tosin oltiin siellä joku 20 vaille kuus, ja kaupat mene kuudelta kiinni... Käytii kiinalaisesta kysymässä vieläkö ne myy take awayta ja saatiin ruuat (Tosin melkeen itkin ku ollaa nii kamalia asiakkaita ja mennää noi viime tipassa isolla porukalla T^T). Kävin myös ärrältä ostamassa vesipullon, ja huomasin avaamisen jälkee et olin vahingossa ottanu kivennäisvettä ;__;
Syönnin jälkeen pyörittiin Pörrön kanssa takasin kotiin ja suihkun kautta aika piakkoin nukkumaan.
"Feel free to take photos with Makoto" |
Ranta Yuki oli kyllä tosi mukava tapahtuma! Idea oli hauska, ja se ainakin on ihan vaan semmonen "hengailucon", kun muissa aina tekee mieli juosta ohjelmissa. Toivottavasti se tulee taas ensi vuonna, mie ainaki menen! Rantaa ei toki oltu mitenkää varattu conikansalle, joten siellä oli myös ihan tavan auringonpalvojia, mm just tuo pikkutyttö joka tuli meijän kaa pelaamaan. Mutta oli kiva nähdä ihmisiä taas pitkästä aikaa ja loikoilla rannalla. Tykkään olla rannalla, vaikkakin sitä tulee tehtyä ihan liian vähän, tyyliin kerran kesässä. Talviturkkikin lähti nyt vaan polviin asti peruukin takia :'D Vähän iho punottaa sieltä täältä, vaikka aurinkorasvaa käytinki, muttei niin pahasti että ne tuntuis.
Gousta on nyt (tai on sitten jahka loput viimeviikon photis kuvat saan) kyllä varmaan enemmän kuvia kun mistään muusta mun cossista! :'DD
Edelleen haluan sen vesipuisto conin!
Sitten niitä pukukuvia! Ensin Nagisa ja Rei. Kuvaajana toimi Pörde.
"Tuu nyt!" "ööö en" |
"Ai mitä sä sanoit et sä näit?" "Kato vaa, siel se on" |
"No entä nyt!?" "Ei." |
"Maailma on niin kaunis." |
Diving to teh adventures! |
Tämän napsasi Aino |
Ja sitten Gou. Kuvaajina Pörrö ja Aino. Harukana KiksuGabsu.
Toinenki Nagisa pääs mukaan! |
En taas vaihteeks osannu päättää mitä kuvia laitan nii laitoin öö kaikki. No en nyt ihan. Teksti osuus oli onneks aika lyhyt ni kehtas laittaa paljon kuvia ilman et tulee normi hehtaaripostausta :'D
Näitä ei oikeestaa ees tarvinnu muokata juurikaa, Pörrön kameralla otetuista ihan pikkasen. Aino omansa mun puolesta :'D
Haha sain sitten uuden lempinimen, ihana. :'DD
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia ja oli kiva nähdä ja ottaa kuvia. ^^ Olit ihana Gou!
Lempinimien keksiminen on mun supervoima!
PoistaKiitos! Samoin, oli kiva nähä ja olit hieno haru! :>
Tää rantaconi oli kyllä tosi jees, toivottavasti tämmösiä tulis tulevaisuudessa lisää. C:
VastaaPoistaNiin oli, toivottavasti jatkuu! Näin muuten teijät pari kertaa kävelemässä ohi, olin sillee "hei nuo!" mutta empä asian eteen sitte tehny mitään jostain syystä :'DDD
PoistaVoi että, kylläpä rantajakso näytti todella onnistuneelta : )) Alustavasti mullakin oli suunnitelmissa tulla, mutta sairastelu vei kaikki voimat, että olisi jaksanut lähteä Espooseen ajelemaan. Mutta toivottavasti tulee myös ensi vuonna, haluan päästä mukaan!
VastaaPoistano voi harmi D: toivottavasti tulrr, tää oli tosi kiva idea!
Poista