kansikuva

kansikuva

perjantai 19. syyskuuta 2014

Tracon 9 2/2 - selfiecon


Sunnuntaina sai nukkua JOPA kasiin, whopii!! Tosin heräsin joskus puol viideltä enkä enää saanu nukutuks. Kun muut oli heränny, valuttiin alas aamupalalle, kukaan pahemmi jaksanu ajatella miltä näytti vaa menii iha pyjamissa :'D Tietty siel sit oli semmosii kukkahattutätejä jotka katto meitä sillee Ò_Ó
Ahdoin itteni ehkä liian täyteen, ja sitten kamat päälle ja huone kuntoon. Cossailin siis tänään enkeli-Petraa. Vietiin tavarat mitä ei tarvittu conissa jo valmiiks autoon ja lähettiin talssimaan conipaikalle. Käytiin hakemassa cossikisoihin paikkaliput ja sitten Neeneen kanssa lähettiin kiertämään ja ettimään ihmisiä. Ketään ei löytyny vielä siihen aikaa, ja päädyttiin kattomaan AMV-kisaa, jonne kans eksy Dino. Tosin ehdin kattomaan vaan ekan kategorian, koska olin taas sopinu yhen ostajan, tai oikeestaa hänen siskonsa, kanssa tapaamisen kello 12. Pyöriskelin hetken aikaa ympäriinsä, kun perään juoksi Judal-cossaaja sillee "Oliksä eilen Kouha!?" Muutaman hetken päästä tajusin et kyseessä oli meijän Magi-ryhmän Titus :'D Seki tunnistu mut vaa koska Pokémon-reppu. Kun sit todettii ettei kummallakaa oo seuraa ni todettii et "noh, hengataa yhessä". Tämä oli tosi mukavaa seuraa ja sen kanssa juttu alko luistaa saman tien :> Mentiin sitten pääoville oottelemaan vähän ennen kello 12. Ketään ei näkyny. Ja tää tyyppi ei ollu ees antanu mulle siskonsa puhelinnumeroo, ei mitää tuntomerkkejä... Hengailtii siinä varmaa yli puol tuntii, sit katoin Facebookista ni tää ostaja oli laittanu viestii et hänen siskonsa oli ootellu siellä klo 12 asti mut lähteny sitte ja sano tulevansa uudestaa 13.15. Siis.... meijän piti tavata kaheltatoista. Ja se oli lähteny kaheltatoista pois? ...wat?
Totesin et joo en ehi siihen, tulkoo nytte jos tulee. Sit todettii et menee helpommin jos mä vaa conin jälkee postitan ton peruukin sille, onneks. Tätä se on ku käyttää välikäsiä. Mä en enää ikinä myy coneissa mitää!

Sunday we got to sleep until 8 am, wohoo!! Though I woke up around half past 4 am and couldn't sleep anymore. When others woke up we flowed downstairs to breakfast, no one bothered to mind how they looked like, we just went in our pyjamas :'D Of course there were those flower har ladys who looked at us like Ò_Ó
I stuffed myself too full, after that we pulled costumes on and cleaned the room. I was cosplaying angel-Petra today. We took the stuff we didn't need at con already to car and walked to the con place. Fetched tickets for cosplay competition and then me and Neenee went to look for people. Didn't found anyone so we ended up watching the AMV contest, where we also found Dino. Though I only had time to watch the first category as I had arranged meeting with another buyer, or actually her sister, at 12. I walked around for a while when a Judal cosplayer rushed after me like "Were you that Kouha yesterday!?" After we moments I noticed it was our Magi-groups Titus :'D She recognized me by my Pokémon back bag. Then as neither of us had company, we decided that "hey, let's hang out together". She was really nice company and I could easily talk with her :> We went to the main doors to wait a little bit before 12. No one came. And this person hadn't even given me her sister's phone numer or any way to recognize her... We hanged around there for maybe bit over half an hour, then I checked Facebook and this buyer had sent me message that her sister had been there until 12 and left then, and said she'd come again 13.15. Umm.. we were supposed to meet at 12... and she had left at 12... wat?
I told her I can't make it to the new time, and that I'm here now. Then we figured it's easier that if I just send the wig to her after the con, luckily. This is it when you use intermediarys. I'm never selling anything anymore at cons!
Pikkasen sumusta oli aamulla!
WC-selfie! ette muute usko kuin hankala tommosta kukkakruunuu oli löytää xox
Episodin jälkeen saimme Ainon taas seuraamme ja pyörittiin ympäriinsä, enimmäkseen ulkona, ja yritettii ettii jotain Judalinn kaverii et se sais narikkalapun ja vois käydä hakee lompakkonsa et saadaa ruokaa. Mentii niihi Tre-talon pihan kojuille (jotka oli muuten loistava uudistus, ei tarvinnu lähtee metsästää ruokaa muualta!). Olin jo lauantaina himoinnu niitä lettuja, joten arvatkaa vaan mitä ostin :'D Parasta oli ku seistii siinä ja sit se paistaja nosti päänsä ja näki mut ja totes: "Jaa, no empä ookkaa vielä enkeliä tänää nähny." Sit se huus jolleki kolleegalleen "hei kato tääl on enkeli!" Sit se hirveen ilosesti mulle siinä paisto lettuja. Judalille se ei sanonu mitää, ruvettii miettii et me varmaa näytettii muiden silmii joltai "enkeli-paholainen"-tiimiltä :'D Mä sain myös isomman letun, HAH! Siinä ku syötiin ni Kibi tuli paikalle ja sain annettua sille mun Free!n DraamaCD:t lainaan.
Lähdettiin kävelemään lammelle päin, ja yhessä kohtaa joku mies tuli pyytää kuvaa. Tässä tosin kesti tovi kun sain pari kertaa juosta huutaen ampparia karkuun xDD Tracon oli muutenki joku ampparicon, koska tätä sai tehdä vähän väliä kumpanaki päivänä. Samaan syssyyn sattui saapumaan  mah Heichou aka Jäätynyt Enkeli ja mentiin ottamaan kuvia. Tosin hirveesti ei ehditty kun meijän piti lähteä taas kisoja katsastamaan, mutta saatiin edes jotain todistusaineistoa että ees tavattiin.

After this episode we were reunited with Aino and rolled around, mostly outside, and tried to find some Judal's friend so that she could get get number for the cloakroom and get her wallet so that we can go buy food. We went to the food booths outside Tampere-talo (which were good addition by the way, didn't need to go looking for food elsewhere!). I had desired the pancakes already at Satrday, guess what I bought :'D Best thing was when we were standing there and the cook raised his head and saw me and said "Well, I haven't seen an angel yet today." Then he yelled at some of his colleague "Hey look there's an angel here!" And very happily fried my pancake. He didn't say anything much to Judal and we thought that to other people we probably look like "angel-demon"-team :'D I also got bigger pancake than her, HAH! While we were eating Kibi dropped by and I got to give him my Free! DramaCDs to loan.
We walked towards the lake, and at one point some man came to ask for a picture. This took few moments though since I had to run away from a bee few times xDD Tracon was some kind of bee con since this happened every once a while during the weekend. Same moment arrived mah Heichou aka Jäätynyt Enkeli and we went to take pictures together. We didn't have much time though as we went to see the cosplay competition again, but we got some evidence that we actually met.

Photos: Shiro Samurai
(tyypit teil o nii pitkii nimimerkkei et tekis mieli keksii jotai hassuja lempinimiä mut sit te vaa vihaisitte mua :'DD)


(hämmennyin ku mun siivet on joka kuvassa kunnolla. Wohoo \o/)

Tämän päivän kisoihin kuulu NCC-karsinnat ja eistyskilpailu. Esitykset oli pääsääntösesti taas kivoja, vaikka parista tuli silleen "äh...". Ei sillä että ite osaisin tehdä parempaa :'D NCC:istä oma suosikki oli kyllä Temen Kill la Kill näytös, en ehkä kestä vieläkään, ja voittoesitys jossa aiheena oli Tales of Symphonia, joka oli ihan hirmu sulonen ja hauska (näin ton NCC voittajan kisojen jälkee käytävällä, ja mietin et ois pitäny käyä onnittelemassa, mut en sitte käynykkää :'D)! Ja muita en sitte muistakkaa...  Esityskisassa tais olla aika sama. Tykkäsin Operaatio Fredrikin esityksestä ainaki. Ainii ja se Magin Yamuraiha! Meijän ilmeet oli tasoa O^O ku se kuulutettii. Mäki haluun semmosen saippuakuplakoneen. Missimittarinki sijat julkastiin, Satun voitto ei tullu hirveen yllätyksenä. Hyvähyvä! sit mua jokseenki häiritsi se et kisoihin missä juonnetaan myös englanniks otetaan juontaja joka ei osaa engalntia.
Kisojen jälkee kipitin nopsaan hakemaan tavarat kirppikseltä. Olin hirmu ilonen et mulle jäi vaan kolme tuotetta \o/ vaikka ne oliki semmosii mistä oisin halunnu eroo... tota yhtä plushia en ees meinannu eka millää löytää sieltä kirppiseltä. Sitten vessaan nappaamaan piilarit irti päästä, jonka jälkeen jouduin hyvästelemään ihunaisen Judalini ;__;

Today's competiton had NCC-prelims and skit competition.  The skits were mainly good, althouh few were "äh...". Not that I could do anything better :'D From NCC my own favorites were Teme's Kill la Kill skit, I still can't, and the winner skit that was about Tales of Symphonia, which was so sweet and funny (I saw the winner after the competition at the hall ways and though I'd go to congrantulate, but then I didn't :'D)! And I can't even remember the others.... I think it was pretty much same at the skit competition. I liked Operation Frederik's skit at least. Oh and that Yamuraiha from Magi! Our faces were like O^O when they annouced her. I want that kind of soap bubble machine too! They also announced the winners of the Missimittari, and Satu's victory wasn't really a surprise. Goodgood! Then something that bothered me was that to a competition where you need to host in English too, they took a host that didn't know English.
After the competition I went to the flea market to fetch my stuff from there. I was really happy I only had three products left \o/ Even though they were the ones I wanted to get rid off.. First I didn't even find that one plushie there. Then to the toilet to grab my contacts out of my eyes, after which I had to say good byes to my loveliest Judal ;__;
....?

En edes tiedä.
Hipsin keskenäni takasin hotellille jossa Aino ja Tia jo ootteli autossa, ja kotimatka alkoi. Eksymällä.
Mutta joo, matka kului taas paskaa puhuessa ja uusia hienoja cossisuunnitelmia keksiessä (postauksen biisillä saattaa tai saattaa olla olematta jotain tekemistä yhden näistä kanssa~).
Tracon meni ihan älyttömän nopeesti ohi, etten ees ymmärrä. Ehkä ku on tottunu Desuconiin joka on kolmepäivänen? En tiiä, mut tuntuu etten ehtiny tehdä mitään enkä nähny puoliakaa niistä ihmisistä mitä piti. Esim joku Rewe, jonka kaa nyt oon pääsääntösesti coneissa hengaillu, ja Laura, ja Nanin ja KikiGabriellan näin vaa vilaukselta, ja Destine, ja meijä Free-ryhmän Makoto, ja ketähä muita yhyyyyy! Mut sit taas tapasin hirveesti uusii ihmisii! Olitte kaikki hirmu ihania ja kivoja ja äääää toivottavasti nähdään vielä jossain! <3
Petran asu oli ihan kiva, vaikken tykkääkkää mekoista :'D En tiä miten tuun Petraa enää cossimaa, ku tykkään kumminki Kristasta enemmän. Mut ku tuo kallis peruukki on ni jotain käyttöä sille pitää keksiä ;^; kun nyt oon näide Levien kaa tottunu olemaa ni en varmaa osaa Petrana yksin olla, et jos saan itelleni Heichoun ni sitte l'D
Se tais olla tää conivuos tässä. Popcult Dayhin oli tarkotus alunperin mennä, mut Traconissa tajusin et se on samana viikonloppuna meijä larpin kaa >: Ens vuoden suunnitelmia on kyllä jo pähkäilty, niistä lisää myöhemmin~

I walked on my own back to our hotel where Aino and Tia already waited at the car, and the way to home started. By getting lost.
But yeah, journey went on by talking shit and planning new beautiful cosplay plans (the song in the post might or might not have something to do with one of them~). Tracon went by like super fast that I don't even. Maybe because I'm used of Desucon being three days? I don't know but I feel like I didn't do anything and didn't see half of the people I was supposed to. Like Rewe, whom with I have hanged at cons now days, Laura, Nani and KikiGabriella I only saw quickly, Destine, our Free!-group's Makoto, and and who else yhyyyyy! But I met many new people! You were all so lovely and nice and äääää hope we still meet some another time another place! <3
Petra's outfit was nice, even though I don't like dresses :'D I don't know if I still use Petra, as I like Krista more. But as I have the expensive wig I have to do something with it ;^; now that I have been with all these Levis I probably don't know how to be Petra alone, so it may be that if I get myself Heichou then I will l'D
That's about that for this con year. I was supposed to go to Popcult Day, but at Tracon I found out it's during same weekend we have larp >: Next year's plans are already in mind, more about them later~
Rei yritti olla asiallinen mutta...
"Ollaa niinku paholaine ja demoni.... EIKU SIIS--!!!" "Kumpi on kumpi? :'DD"
Nii sit viel jotai materiaaki tuli hankittua:
Oh yeah and I bought some materia as well:

Nagisa figure

Peruukki Beybladen Oliverille, tosin sitä pitää vähän trimmata (Alunperin Vocaloidin Gumille) / wig for Oliver from Beyblade, though it needs trimming (originally for Gumi from Vocaloid)

Lila peruukki Retalta, tarkotettu Hataraku no Maou-saman Luciferille. Melkee harmittaa leikata tää ku se o nii nättilö ;^; / Purple wig from Reta, meant for Hataraku no Maou-sama's Lucifer. Almost feel bad that I have to cut it, it's so pretty ;^;


Got this from Heichou, it's so cute thank yooooou!!! ;o;
Tsau! o/

Ps. pssst!

9 kommenttia:

  1. Oli tosi kiva tavatta sinua ja toivotavasti voidan tehdä lisää paricosseija tulevaisuuden coneissa! :)

    Jos haluat muuten Petraa cossata joskus niin ilmoitta meikälle, koska minä tulen aika todennäköisesti cossamaan Leviä (eri versioita) reipaasti tulevat vuodet koska kova SnK hype päälä >8D

    Oli ihan pakko hankia tuo pinssi sinulle koska se oli niin söpö ja en voinut vastustaa! >w<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toivottavasti! ^w^

      Hahaa, pidetään mielessä :'D mut saa aina summonoida Petraks kyl.

      yhyyy ei ois tarvinnu. mä en vaa uskalla laittaa sitä mihinkää ku pelkään et se putoo ja hävii ;^;

      Poista
  2. Sanos muuta, tosi harmi kun ei edes törmätty vaan vilaukselta ehkä näit mut poistumassa cosplaykisasta! : / (Mun kaveri sanoi, että sunnuntaina mua ei meinannut löytää mistään, kun mulla ei ollut Torahimeä päällä, koska sitä kypärää ei voinut olla näkemättä)

    Ja mulla on sulle pieni yllätys, mitä en vielkää ehtiny antaa kun ei nähty! Mut varmaan jatkossa tullaan näkemään ; ))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseen näin sut ku tulit salii sisää ja sunnuntaina ku vilahdit kirpparin ohi, mut en sit viittiny alkaa huutaa perää :'DD

      hääääääääh mitä tää ny o ku kaikil on mulle jotain, mitä mä oon tehny? :'DD tai siis, kyl mä tiiän et mä oon paras~ eiku--
      Voi kyllä, todellaki! ;>

      Poista
    2. Mulla on ollut se jo kauan mutta ei kuitenkaan kovin usein nähdä : D Tykkäät siitä. Ja kaikki niin tykkää susta, ni totkai!

      Odottelen kyllä jo tulevaa innolla! Odotan myös inspiraatiota 8D

      Poista
    3. mitä ihmettä, nyt kuumottaa :'DD

      Minä myös! 8D

      Poista
  3. Aaa olit niin ihana Petra! Ihania noi kuvat. xD

    En tajuu miten voin aina hukata kaikki ihmiset coneissa? Siis mun piti tulla sustakin ottamaan kuva ja moikkaamaan mut en nähnyt sua kun silloin vilaukselta (ja silloinkin meinasin sut ignoorata, sori). xD Me oltiin just silloin menossa AMV-kisaan ja olin hyvin kuumottuneessa olotilassa. :----DD

    Ihana toi Nagisa. *o*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos~

      et oo ainoo, mäki hukkailin vaa kaikki l'D joo, meki kärkyttii siinä just sitä jonoo millo tulis kohalle ni satuin näkee sut, ja joo ymmärrän et kuumotteli :D harmi kun en ehtiny näkee sun videoo (btw, kaveri sano nähneensä kisassa jonku YowaPeda-videon ja alkaneen sen takia kattoo sarjaa. En tiä oliko siellä muita sarjan videoita sit ku sun :'DD)

      Poista
    2. Joo, mun video oli ainoa Yowapedasta. Aaaa ddsfdkvsdvsdj ihanaa jos joku sen ansiosta innostui Yowapedaa katsomaan (oon nyt tosi hämmentynyt). ;;v;; Se tosiaan oli siellä vikojen joukossa (hirveetä katsoa yli 20 videota oottaen sitä omaa joka on lopussa). xD

      Poista