kansikuva

kansikuva

lauantai 23. tammikuuta 2016

Desucon Frostbite 2016


Jouhou!

Frosti on ohi ja voisin tässä yrittää jotain järkevää siitä suoltaa ulos. Toisin kuin monessa edellisessä desussa tällä kertaa olin hotellissa Dinoconin sijaan, koska Miin kanssa todettiin olevan helpompaa kisajuttujen takia että majotutaan samassa paikassa. 
Perjantaina kävästiin lavaharkoissa ja pyörähdettiin vähän aikaa conin puolella. Kauaa ei oltu kun lauantaina oli niin aikanen herätys. Ainoo huono puoli oli että meijän hotellihuoneessa oli tosi TOSI kylmä! ;__; Ja sitten naapurihuoneessa mölyttiin vielä pitkälle yöhön..
Noh, aamulla kuitenkin ylös ja rupesin heti värkkäämään Hakuryuun arpea. Edelliskerroista poiketen tein sen nestemmäisestä lateksista ja vessapaperista (en uskaltanu esim luottaa et hotellin vessapaperi on sellasta et siitä saa ohuita kerroksia ja meillä kotona ollu sellasta myöskää joten Mii toi mulle vessapaperia :'D). Saatuani nämä möhmät naamaan mentiin aamupalalle (oli muuten hiton järkevä olo) jotta lateksi kuivuisi sillä välin. Aamupalan jälkeen maalia ja loput meikit naamaa. Oltiin joskus vähän ennen ysiä conipaikalla, käytiin hakemassa Miin toiselle puoliskolle ja parille niiden kaverille paikkaliput ja käytiin pukkarissa vaihtamassa cossit. Jäin itekseni pyörimään kun nuo meni ohjelmiin. Jaksoin oikeestaan pitää Hakuryuun olka-armoreita ja keppiä mukana ehkä 5 minuuttia ennenku kävin heittää ne narikkaan :'D

Frostbite is over and I could try to write something wise about it. Unlike during many previous desus I stayed at hotel instead at Dinocon this time and me and Mii thought due the competition stuff it would be easier if we were at same place.
Friday we went to stage practice and did a quick round around the con. We didn't stay for long because we had to wake up so early next day. Only bad thing was that it was so cold in our hotel room! ;__; And people in the next room were shouting until very late night...
Well, next morning I started working on Hakuryuu's scar right away after getting up. Unlike last times I made it now with liquid latex and toilet paper (I paniced as I didn't trust that the toilet paper in the hotel could be ripped into those thin layers and we didn't have that kind of paper at home so Mii brought me toilet paper :'D). After I got stuff into my face we went for the breakfast (I felt soo wise there) so that latex had time to dry. After the breakfast I painted my face and did the rest of the make up. We were at the con place a bit before 9 am and went to get seat tickets for Mii's male counterpart and few of their friends and then we changed into the cosplays. I was left behind to stroll around as the other two went to see programs. I kept Hakuryuu's shoulder armors and staff with me for maybe 5 minutes before throwing them to cloakroom :'D

From Friday, when I borrowen helmet of Kibi's cosplay :'D




Puoli yhden aikoihin siirryttiin bäkkärille ootamaan tuomarointia, lavaharkkoja ja kuvausta. En osaa tuomaroinnista oikein sanoa mitään, kai se ihan ok meni? Totaalia jäätymistä lukuunottamatta mikä  ei ees johtunu vieraasta kielestä ihan kokonaa l'D En mä osaa kertoo tosta noi vaa jos sanotaa "kerro miten teit asusi" tarviin tarkempia kysymyksiä! Kyllähän ne sitten kyseli ja osasin vastata ja hipelöivät asua ja sillee. Olivat kyllä mukavia kaikki. Tiedän kyllä että asussa oli virheitä ja mokia ja rumia kohtia mutta päällisin puolin se oli  onnistunut. Myös kaikki cosplaymammat olivat tosi mukavia ja mitä tahansa kysyttiin tai pyyettiin selvitettiin tosi nopsaan.
Lavaharkkojen jälkeen käytiin syömässä nopsaan, ja hengähdettiin hetki ennen h-hetkeä. Bäkkärillä mentiin jonoon numerojärjestykseen. Tässä vaiheessa viimeistään rupes jännittää jos ei aiemmi vielä jännittäny x.x Kisa toimi niin että vuorotellen yksilö ja ryhmä, paria poikkeusta lukuunottamatta. Esityksen jälkeen ei ollu poseja tai kysymyksiä, vaan host!Ilona kertoi samalla esiintyjsitä kun mammat vaihtoivat lavasteita. Me oltiin numerolla 5, eli muutama esitys jäi näkemättä (harmittaa etten nähny sitä ATLA-esitystä kunnolla livenä ;__; ). Oma esitys meni meidän mielstä ihan hyvin, oltiin pari pikku muutosta vielä edellisenä iltana tehty ohjaajapalautteen perusteella. Saatiin hyviä neuvoja, mutta yhdessä illassa ei enää hirveesti kyllä mitää pysty tekee ku esitys on jo päähän syöpyny vaikka mitä sanois.
Sitten tuli palkintojenjako. Kaikki kisaajat oli tosi hyviä! Onnea AG, Rimppu ja Majo!! Sekä tietty kakkossijat myös!
Kisojen jälkeen kuultiin vielä vähän palautetta ohjaaja!Mirolta. Oli myös ihanaa kun yksi tuttu heti kun tultiin salin ovesta conin puolelle tuli sillee "Mä melkeen aloin itkee teijän esityksessä! ;^;" kiitos, tämä lämmitti sydäntä ja merkitsi paljon <3 (Esitykset voi muuten kattoa kaikki täältä, meidän mukaanlukien!) Vähän aikaa vielä pyöriskeltiin conissa ennen kun lähdettiin syömään, tosin juhlaillallinen ravintolassa vaihtui Burger King-mättöön hotellihuoneessa. Saatiin toimiva patteri <3

At 12.30 we moved to backstage to wait for judging, practice and photos. I don't know what to say about the judging, I guess it went okay? If you don't count me totally freezing, and it wasn't even because of the different language only l'D I just don't know what to say when I'm told "Tell us how you made your costume", I need specific questions! Well then they asked and I got some answers out and they touched and looked our costumes and so. All the judges were really nice. I know there are mistakes and ugly parts in my costume but mostly it's okay. Also all the cosplaymammas (cosplay volunteers aka helpers aka so on) were really nice and no matter what we asked they took care of it very fast.
After the practice we went to eat and caught our breath for a while before The Moment. At the backstage we lined up in a numerical order. If I wasn't nervous before, now I was x.x The competition worker so that every other performance was solo and then group and solo, so on, except for a couple of exceptions.  After your performance there were no posing or stage questions, but host!Ilona told things about the competitors while mammas changed the stage props. We were on number 5 so there were few before us (I'm sad I didn't see the ATLA performace completely in live ;__; ) Our performace went okay, we did a couple mild changes last night due the director's feedback. We got good advice but you can't really change much at one evening as the performance has already stuck into your head.
Then was the awards. All the competitors were really good! Congrantulations AG, Rimppu and Majo! And of course runner ups!
After the competition we heard some feedback from director!Miro. It was lovely when we got out of backstage one person came to tell us "I nearly cried during your peroformance! ;^; ", thank you this warmed our hearts and meant a lot <3 (You can by the way see all the skits from here, ours included!) We strolled around the con for a while until we left to eat, though our fancy dinner changed to Burger King food at hotel room :'D And we got heater that worked <3

Photographers: Jenni Suominen, Maru, Tytti Levänen (stage), Aruto (photoshoot)





I really wanna proper photoshoot with proper location! 


Sunnuntain cossisuunnitelmiin tuli pieniä muutoksia mitä en täällä tainnu mainita. Viikkoa ennen conia sain päähäni että haluankin mukaan jonkun beyblade-cossin sarjaa siinä juuri rewatchaillessani (taas! yllättikö ketään? ei? hyvä). Mathilda oli vahvoilla, mutta koska siinä olis ollu nii paljon korjailua totesin että samalla vaivallahan sitä tekee uuden cossin. Joten päätin viimeinkin tehdä Maxin kolmoskauden asun! Kankaat onneks löyty heti ja sain asun nopsaan kasaan (teen näistä kahdesta pojusta varmaan WIP postaukset jossain vaiheessa).
Conipaikalle päästiin ja heti siellä edellisinä päivinä pyörinyt ykköskauden Max tuli moikkaamaan ja sanoi käyvänsä vaihtamassa vielä cossin päälle sittenkin. Siinä välissä shootittiin Miin kanssa, ja sitten otettiin parit tupla-Max kuvat :> Sunnuntai meni pääsääntösesti vaan hengailussa ja kavereita nähdessä ja rahaa tuhlatessa.

I had a little change of plans for Sunday that I don't think I mentoined here. A week before con I decided that I want a beyblade cosplay as I was just rewatching it (again! who's surprised? no one? good). Mathilda was a strong choice but as the costume would have required so much fixing i thought I'd make a new costume with same effort. So I decided to finally make Max's third season outfit! I found the fabrics right away and got the costume done pretty quickly (I'll probably make a WIP post of these two boys at some point)
We got to Sibeliustalo and almost right away guy who had cosplayed first season Max on previous days came to say hi and told he'd go change into cosplay. Meanwhile me and Mii photoshooted our costumes and then took some double Max photos :> Sunday went on mostly by hanging out and seeing friends and spending money.

Photos: MiiCosplay




First season Max: Sampo
Käytiin Dinon kanssa kuuntelemassa alku animehistoria luennosta, mutta päätettiin lähtee Meidocafeeseen mieluummin kun näytin twitteristä kuvan niiden leivoksista! Päästiin sisään suht lyhyellä jonottamisella. Mä söin lettuja ja Dino mansikkakakkua. Pelattiin myös meijän meidon kanssa sellasta huojuva torni tyyppistä peliä missä piti kahvikupuin päälle kasata donitseja! Se oli kuumottavaa.
Sieltä mentiinki aika suoraan päättäjäisiin ja sen jälkeen kotiin. Narikoilla satuin törmäämään Amandaan ja otettiin se kyytiin pk-seudulle ettei tarvinnu yksin junalla lähteä :>

I went to listen anime history panel with Dino for a while but then ended up going to Meidocafe instead when I showed her picture from twitter that someone had taken of their pastries! We got in after queuing shortly. I ate pancakes and Dino took strawberry cake. We also played this Timber-like game where you placed donuts on coffee cup with our maid. It was heatening.
From there we went to see ending ceremony and after that left home. At the cloakrooms I met Amanda and we gave her a ride as she was coming to same direction so she didn't have to go by train alone :>




We also took polaroid picture with cute maids! :> (and for some reason it's sideways o_o)
Oho, sainko oikeesti koko coniraportin yhteen postaukseen? Go me!
Desu tarjosti tänä vuonna huomattavasti vähemmän kiinnostavaa ohjelmaa kuin edellisinä vuosina. Tänä vuonna tuntu olevan myös enemmän tungosta kuin edellsinä? Ilmeisesti moni oli päässyt nyt täysikään :'D mutta kiva coni ja hyvä alotus vuodelle. Seuraavana sitten Yukicon ja ihanat ryhmäcossit!
Ps. Conirutoltakaan en säästynyt kun eilen perjantaina iski kaame räkätauti :'D

Wow I actually got whole con report into one post? Go me!
This year Desucon had much less interesting programs for me than usually. It also was more growded than previous years? I suppose many had reached 18 years age now :'D But it was nice con and good start of the year. Next up Yukicon and lovely group cosplays!
Ps. I got hit by con plague as yesterday on Friday I got a horrble flu :'D

Tsau! o/

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Dream Cosplay - Group Edition!


(siis oikeesti mietin et oisin tehny tän vlogina mut en taaskaa kehannu ;; tarviin jonkun jonka kaa alottaa tän yhes!)
Sillon joskus tein unelmacossipostauksen, missä kerroin hahmoista joita tosi paljon haluisin cossata. Se lista pitäis päivittää koska niistä on jo osa toteutunu ja tuosta on muutenki jo aika kauan (en ees enää löytäny sitä mun blogiluettelosta!). Mutta, sitä miettiessä tuli mieleen tämmöinen ryhmäversio. Ryhmäcossit on kivoja ja viime vuonna oon ollu mukana tosi monessa ryhmässä ja tälle vuodelle on jo pari ryhmää suunnitteilla. Ennen vähän vierastin niitä koska aika moni ryhmä on menneisyydessä jääny tapahtumatta/tullu viime hetken peruutuksia. Aika moni silleen että niitä on alettu suunnittelee tosi paljon aiemmin, vuos tms. Oon aika paljon hypänny ryhmiin suht lähellä conia, kun on varmaa että se toteutuu/suurimmalla osalla on cossit valmistumassa ajoissa. 
Toki peruutuksia tulee melkeempä aina jos ryhmä on yhtään isompi, ja sille ei voi mitään. Mut ite ainaki toivon et siihen droppaukseen sit on oikeesti hyvä syy, eikä vaan se et "no en jaksanu alottaa cossii ajoissa" tai että coniviikolla ilmtotetaan "ei mua oikeestaa enää kiinnosta (=ei oo kiinnostanu enää pitkää aikaa, en vaa viittiny kertoo aiemmi)". 
Mut enigeis! Tässä mun top 5 ryhmäcossiunelmaa!

Once I did a post of a dream characters I want to cosplay a lot. That list needs a serious update as some has already been done and it has been quite long already (I didn't even find it from my blog!) But while thinking of it I got an idea of this kind of group version. Group cosplays are fun and last year I was in many and got few already planned for this year too. Before I didn't really mind these as many groups I've been in have not happened in past. Most of them are those that have been planned for waaay long before the con, like year or so. I have usually jumped into groups I've happened to find now days quite near the con when it's more sure it will happen
Of course cancels happen always especially if the group is big and that can be helped. But at least I hope the reason is for drop out is good, not "I just didn't start my costume in time" or telling on a con week "I'm not actually interested in this anymore (=haven't been in a while, but didn't just feel like telling earlier)".
But anyways! Here's my top 5  dream group cosplays!

1. Majestics - Beyblade

Siis ketään ei varmaan yllätä että mikä tahansa Beyblade-ryhmä olis jo mulle unelmien täyttymys. Nää tiimit on siitä vaan vähän hankalia et usein siel on se yks pätkä ja yks iso kaveri..
Nyt kun (taas vaihtees) oon tässä kattonu Beybladea, Majesticsit on taas noussu yheks suurin ryhmäks minkä kaikkein eniten haluisin kasaan, koska nämä pojat on rakkaus ja lempijoukkue kaikessa tyylitajuttomuudessaan ja snobeudessaan <3 ja hei, ne on aika tasakokosia kaikki! (jos ei lasketa Robertin nenää eiku---) Tää ois kyl varmaan sellanen ryhmä jossa olisin vitun tarkka kaikessa :'DD

No one's probably surprised that any Beyblade-group is a dream come true for me. These teams are bit hard in the way that there is always the one midget and one big guy. Now that I have (once again) been rewatching Beyblade, Majestics has risen to be one of those groups I'd really want to get, because these boys are my love in all of their unfashionablesness and snobness <3 And they're all pretty same size! (if you don't count Robert's nose wait no---) This is is a group where I'd probably just be fucking strict with everything :'D

2. Ren-bros - Magi
Ja nimenomaan tämä punapäähaara, vaikkakaan en kyllä kieltäydy koko Ren-perheestäkään :'D Mutta nää kolme aiheuttaa niistä pahimmat feelsit. Koumei mulla jo (vaaaai mitä?!) on, vielä jos jostain isoimman isoveljen löytäisimme.

Especially this red hair family line, although I'll never say no to a full Ren-family :'D But these three give me biggest feels. I've already got Koumei (riiiiiiiight?!), we'd just need to find the oldest brother.

3.  Gakkougurashi 



Gakkougurashi ilmesty viime kesänä, ja heti ekan jakson jälkeen iski himo cossata Kurumia (liilat hiukset). Ja sitten nous ajatus et kertaakaan en oo ollu koulupukuryhmässä. Ois ihanaa saada vähintään nuo neljä päähenkilöä mätsäävillä koulupuvuilla ja tehdä yhessä kangasvalintoja~ Megu-nee ois kiva lisä myös, niin voitaisiin sitten itkeä tirauttaa kaikki muut.

Gakkougurashi aired last summer and after first episode I hit with urge to cosplay Kurumi (purple haired one). Then rise a thought I've never been in a school uniform group. It would be awesome to get all four main girls with matching school uniforms and make fabric choices together~ Megu-nee would be nice addition so rest of us could cry.

4. Alice of Human Sacrifice - Vocaloid


Tää biisi oli eka Vocaloid-biisi minkä ikinä kuulin sillo joskus vuonna nakki, ja vaik en enää niitä juuri kuuntelekkaan, tää ryhmä on jääny mieleen. En kyl tiä yhtää ketä ite cossaisin, varmaa jompikumpi kaksosista l'D Joskus tätä ajatustasolla mietittiin parin kaverin kaa, ja silloin oisin ollu Len, mut nyt ehkä Rin. Tai ei sillä nii väliä :'D

This was the first song from Vocaloid I ever heard year something and even though I don't really listen them that much, this group has stayed in my mind. I have no idea who's I'd cosplay myself, probably another of the twins l'D We thought this with some friends once but just in thought level and I would have been Len, but now maybe Rin. Or it doesn't really matter :'D

5. Kyoshi Warriors - Avatar The Last Airbender


Avatareissakin on monia ryhmäideoita jotka haluisin toteuttaa, mutta Traconissa tuli Janican kanssa puhe kuinka siistii ois iso Kyoshi-ryhmä! Vielä jos kaikilla ois oikeesti samanlaiset ja samoista materiaaleista puvut. Tässä ei ees tarttis olla nimikoituja hahmoja (koska, noh, niitä on vissiin kaks)!

Avatar has many groups I'd like to do as well, but we talked at Tracon with Janica how awesome it would be to have a big Kyoshi-group! With all same looking outfits from same materials. This doens't even need named characters (because there is, well, two maybe)!

Semmosia ideoita olisi. Oikeestaan 1-3 mulla ois itellä hahmot joista en suostu luopumaa l'D (zombitytyistä suostun keskustelemaan). Toki muitakin ryhmiä on, mutta nämä oli nyt tällä hetkellä ne viis tärkeintä.
Onko teillä unelmaryhmiä? :3 Jos joku näistä kiinnostaa, saa nykästä hihasta!
Frosti kuumottaa jo viikonloppuna, toivottavasti cossit on hyvällä mallilla :> Siellä nähdään!

That kind of ideas. Actually for 1-3 I already have character I won't give up of l'D (well I'm willing to discuss about zombie girls). Of course I have many other groups too but these were the 5 most important at the moment.
Do you have dream groups? :3 If anyone is interested in any of these, pull me from sleeve!
Frostbite is already next weekend, I hope everyone has their cosplays almost ready at least :> See ya there!


torstai 7. tammikuuta 2016

Cosplaytanssiaiset 2016


2.1 järjestettiin kolmannet Pääkaupunkiseudun cosplayharrastat ry:n hostaamat Cosplaytanssiaiset. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Glorialla, Helsingissä. Tapahtuma oli siis isompi tänä vuonna,  kun edellisvuosina se on ollut enemmän PC:n oma juttu.
Mulle tämä oli toka kerta tanssiaisissa, ja tarkoitus oli tänä vuonna mennä ihan normi kävijänä kun viime vuonna olin mukana järkkäämässä. No eihän se ny taas menny ihan ku kässärissä, vaan päädyin kumminki työvoimapulan takia auttamaan parin tunnin vuorolla : D Olin myös vähän yllättynyt miten hyvin Gloria sopi tähän, olen ollut siellä viimeksi... 2012? Siitä on jäänyt sen ja muiden puheiden perusteella tietynlainen kuva, mutta paikka sopi tälläiseen pikkutapahtumaan oikein hyvin.
Puvuksi valikoitui tosiaan Kouha, jolle kokosin tapahtuvaan sopivan asun. Paidan lainasin pariltani Convallarialta, liivi oli Halloweenin jäljiltä ja housut ja kengät löytyi kirppikseltä (oli muuten eka kerta kun löysin sopivat cossikengät kirpparilta! Tai no, melkeen sopivat, oli ne vähän isot mut meni silti). Convallaria cossasi Koumeita, Kouhan isoveljeä, ja yritin mätsätä pukuni hänen asuunsa : D
Saavuin paikalle pari minuuttia ennen ovien avausta, ja hämmästyksekseni siellä oli odottamassa vain ehkä 6 ihmistä o__o Onneksi väkeä tiputteli sitten siinä ekan tunnin aikana.

2.1 Pääkaupunkiseudun cosplayharrastajt ry hosted third Cosplay ball. This year it was held at Gloria, Helsinki. It was bigger than last year when it has been more like PC's own thing.
This was second time for me at this event, and I was supposed to go as a normal visitor this year as last year I was in the arranging team. But it didn't go according to keikaku and due the lack of workers I ended up agreeing to help with a two hour shift : D I was also pretty surprised how well Gloria fit for this, I've been there last time... 2012? By that and what other people have said I've gotten a certain type of picture of the place but for this kind of small event it fit very well.
I cosplayed Kouha for whom I pulled off a fitting costume for the event. I loaned my shirt from my partner Convallaria, I had the vest from Halloween and found pants and shoes from second hand shop (this was by the way first time I found fitting shoes for cosplay from second hand! Well, almost fitting as they were a bit too big but not too much so I couldn't use them). Convallaria cosplayed Koumei, Kouha's big brother, and I tried match my outfit to hers : D
I arrived to Gloria few minutes before they opened the doors and to my surprise there were only like 6 other people waiting o___o Good thing people dropped in little by little during first hour.

This picture was from a week away or so, I didn't have the actual socks at my place so that's why they're black here :D





Paikka oli koristeltu tosi kivasti! Harmi vaan että nuo pallot tippuivat katosta pitkin iltaa :'D
Historialliset tanssit alkoivat klo 16. Olin käynyt taas ennen tanssiaisia tanssiharkoissa. Lempparini uusista tansseista oli Irish Gipsy (musa postauksen alussa koska se on kiva), se oli vaikee ja totta kai kusasin sen itse tanssiaisissa mutta oh well xD Ghost Train kyllä pitää edelleen kärkisijan lempitanssina. Historiallisten tanssien jälkeen alkoi mun työvuoro klo 20, kävin täyttämässä vesi ja booliastiat ja tarkistamassa vähän paikkoja oliko siistiä jne. Sitten lähdettiin hakemaan mäkkäristä ruokaa kaverien kanssa että ehdittiin takasin kuninkaallisten julistusta ennen. Onnea Ed ja Black Widow! :D Kuninkaallisten julkistuksen jälkeen alkoi iltabileet, ja ensin vaan pidettiin meidän porukalla omaa karaokea ennen kun siirryttiin itsekin tanssimaan. Oli tosi kivaa laulaa biisien mukana ja tanssia~ Kuvitelkaa koko sali laulamassa täysillä Titanicia ja Pokémonin tunnaria :D
Tanssiaiset loppuivat puolilta öin ja sain onneksi iskältä kyydin kotiin. Mutta, tosi kivaa oli, tämä vuosi oli jopa parempi kuin viimeksi. Kiitos ihanalle seuralleni Convallaria, Jansutti, LaaLaa ja Sona, sekä ne muut jotka siinä pyöri joiden nimiä en tiedä! Ens vuonna uusiks jooko?

The place had been decorated nicely! Too bad those balloons fell down by the evening :'D Historial dances started at 4 pm. I had been at the dance practices before the ball itself. My favourite of the new dances this year was Irish Gipsy (the music for it is at the beginning of the post), it's hard and of course I messed up a bit but oh well xD Ghost Train is still my favourite dance of all. After the historials my work shift began at 8 pm, I went to fill the drinks and checked up around the place to see if it was clean. Then we went to get food from McDonald's with my friends so we'd get back before the announcement of the king and queen. Congrants Ed and Black Widow! :D After this started the after party, and first we just had our own karaoke party with our group before moving to the dance floor. It was nice to sing along and dance! Imagine whole hall full of people singing Titanic and Pokémon theme :D
The ball ended around midnight and thank god I got ride home from dad. But, it was super fun, even better than last year. Thank you to my lovely company Convallaria, Jansutti, LaaLaa and Sona, and those other people whose names I didn't know. Again next year okay?

pornopolkka
King&Queen
iltabileet
LaaLaa photobombed :D
We also went to take some photos! These are taken by Helene Lindfors 






Tsau! o/