kansikuva

kansikuva

lauantai 23. tammikuuta 2016

Desucon Frostbite 2016


Jouhou!

Frosti on ohi ja voisin tässä yrittää jotain järkevää siitä suoltaa ulos. Toisin kuin monessa edellisessä desussa tällä kertaa olin hotellissa Dinoconin sijaan, koska Miin kanssa todettiin olevan helpompaa kisajuttujen takia että majotutaan samassa paikassa. 
Perjantaina kävästiin lavaharkoissa ja pyörähdettiin vähän aikaa conin puolella. Kauaa ei oltu kun lauantaina oli niin aikanen herätys. Ainoo huono puoli oli että meijän hotellihuoneessa oli tosi TOSI kylmä! ;__; Ja sitten naapurihuoneessa mölyttiin vielä pitkälle yöhön..
Noh, aamulla kuitenkin ylös ja rupesin heti värkkäämään Hakuryuun arpea. Edelliskerroista poiketen tein sen nestemmäisestä lateksista ja vessapaperista (en uskaltanu esim luottaa et hotellin vessapaperi on sellasta et siitä saa ohuita kerroksia ja meillä kotona ollu sellasta myöskää joten Mii toi mulle vessapaperia :'D). Saatuani nämä möhmät naamaan mentiin aamupalalle (oli muuten hiton järkevä olo) jotta lateksi kuivuisi sillä välin. Aamupalan jälkeen maalia ja loput meikit naamaa. Oltiin joskus vähän ennen ysiä conipaikalla, käytiin hakemassa Miin toiselle puoliskolle ja parille niiden kaverille paikkaliput ja käytiin pukkarissa vaihtamassa cossit. Jäin itekseni pyörimään kun nuo meni ohjelmiin. Jaksoin oikeestaan pitää Hakuryuun olka-armoreita ja keppiä mukana ehkä 5 minuuttia ennenku kävin heittää ne narikkaan :'D

Frostbite is over and I could try to write something wise about it. Unlike during many previous desus I stayed at hotel instead at Dinocon this time and me and Mii thought due the competition stuff it would be easier if we were at same place.
Friday we went to stage practice and did a quick round around the con. We didn't stay for long because we had to wake up so early next day. Only bad thing was that it was so cold in our hotel room! ;__; And people in the next room were shouting until very late night...
Well, next morning I started working on Hakuryuu's scar right away after getting up. Unlike last times I made it now with liquid latex and toilet paper (I paniced as I didn't trust that the toilet paper in the hotel could be ripped into those thin layers and we didn't have that kind of paper at home so Mii brought me toilet paper :'D). After I got stuff into my face we went for the breakfast (I felt soo wise there) so that latex had time to dry. After the breakfast I painted my face and did the rest of the make up. We were at the con place a bit before 9 am and went to get seat tickets for Mii's male counterpart and few of their friends and then we changed into the cosplays. I was left behind to stroll around as the other two went to see programs. I kept Hakuryuu's shoulder armors and staff with me for maybe 5 minutes before throwing them to cloakroom :'D

From Friday, when I borrowen helmet of Kibi's cosplay :'D




Puoli yhden aikoihin siirryttiin bäkkärille ootamaan tuomarointia, lavaharkkoja ja kuvausta. En osaa tuomaroinnista oikein sanoa mitään, kai se ihan ok meni? Totaalia jäätymistä lukuunottamatta mikä  ei ees johtunu vieraasta kielestä ihan kokonaa l'D En mä osaa kertoo tosta noi vaa jos sanotaa "kerro miten teit asusi" tarviin tarkempia kysymyksiä! Kyllähän ne sitten kyseli ja osasin vastata ja hipelöivät asua ja sillee. Olivat kyllä mukavia kaikki. Tiedän kyllä että asussa oli virheitä ja mokia ja rumia kohtia mutta päällisin puolin se oli  onnistunut. Myös kaikki cosplaymammat olivat tosi mukavia ja mitä tahansa kysyttiin tai pyyettiin selvitettiin tosi nopsaan.
Lavaharkkojen jälkeen käytiin syömässä nopsaan, ja hengähdettiin hetki ennen h-hetkeä. Bäkkärillä mentiin jonoon numerojärjestykseen. Tässä vaiheessa viimeistään rupes jännittää jos ei aiemmi vielä jännittäny x.x Kisa toimi niin että vuorotellen yksilö ja ryhmä, paria poikkeusta lukuunottamatta. Esityksen jälkeen ei ollu poseja tai kysymyksiä, vaan host!Ilona kertoi samalla esiintyjsitä kun mammat vaihtoivat lavasteita. Me oltiin numerolla 5, eli muutama esitys jäi näkemättä (harmittaa etten nähny sitä ATLA-esitystä kunnolla livenä ;__; ). Oma esitys meni meidän mielstä ihan hyvin, oltiin pari pikku muutosta vielä edellisenä iltana tehty ohjaajapalautteen perusteella. Saatiin hyviä neuvoja, mutta yhdessä illassa ei enää hirveesti kyllä mitää pysty tekee ku esitys on jo päähän syöpyny vaikka mitä sanois.
Sitten tuli palkintojenjako. Kaikki kisaajat oli tosi hyviä! Onnea AG, Rimppu ja Majo!! Sekä tietty kakkossijat myös!
Kisojen jälkeen kuultiin vielä vähän palautetta ohjaaja!Mirolta. Oli myös ihanaa kun yksi tuttu heti kun tultiin salin ovesta conin puolelle tuli sillee "Mä melkeen aloin itkee teijän esityksessä! ;^;" kiitos, tämä lämmitti sydäntä ja merkitsi paljon <3 (Esitykset voi muuten kattoa kaikki täältä, meidän mukaanlukien!) Vähän aikaa vielä pyöriskeltiin conissa ennen kun lähdettiin syömään, tosin juhlaillallinen ravintolassa vaihtui Burger King-mättöön hotellihuoneessa. Saatiin toimiva patteri <3

At 12.30 we moved to backstage to wait for judging, practice and photos. I don't know what to say about the judging, I guess it went okay? If you don't count me totally freezing, and it wasn't even because of the different language only l'D I just don't know what to say when I'm told "Tell us how you made your costume", I need specific questions! Well then they asked and I got some answers out and they touched and looked our costumes and so. All the judges were really nice. I know there are mistakes and ugly parts in my costume but mostly it's okay. Also all the cosplaymammas (cosplay volunteers aka helpers aka so on) were really nice and no matter what we asked they took care of it very fast.
After the practice we went to eat and caught our breath for a while before The Moment. At the backstage we lined up in a numerical order. If I wasn't nervous before, now I was x.x The competition worker so that every other performance was solo and then group and solo, so on, except for a couple of exceptions.  After your performance there were no posing or stage questions, but host!Ilona told things about the competitors while mammas changed the stage props. We were on number 5 so there were few before us (I'm sad I didn't see the ATLA performace completely in live ;__; ) Our performace went okay, we did a couple mild changes last night due the director's feedback. We got good advice but you can't really change much at one evening as the performance has already stuck into your head.
Then was the awards. All the competitors were really good! Congrantulations AG, Rimppu and Majo! And of course runner ups!
After the competition we heard some feedback from director!Miro. It was lovely when we got out of backstage one person came to tell us "I nearly cried during your peroformance! ;^; ", thank you this warmed our hearts and meant a lot <3 (You can by the way see all the skits from here, ours included!) We strolled around the con for a while until we left to eat, though our fancy dinner changed to Burger King food at hotel room :'D And we got heater that worked <3

Photographers: Jenni Suominen, Maru, Tytti Levänen (stage), Aruto (photoshoot)





I really wanna proper photoshoot with proper location! 


Sunnuntain cossisuunnitelmiin tuli pieniä muutoksia mitä en täällä tainnu mainita. Viikkoa ennen conia sain päähäni että haluankin mukaan jonkun beyblade-cossin sarjaa siinä juuri rewatchaillessani (taas! yllättikö ketään? ei? hyvä). Mathilda oli vahvoilla, mutta koska siinä olis ollu nii paljon korjailua totesin että samalla vaivallahan sitä tekee uuden cossin. Joten päätin viimeinkin tehdä Maxin kolmoskauden asun! Kankaat onneks löyty heti ja sain asun nopsaan kasaan (teen näistä kahdesta pojusta varmaan WIP postaukset jossain vaiheessa).
Conipaikalle päästiin ja heti siellä edellisinä päivinä pyörinyt ykköskauden Max tuli moikkaamaan ja sanoi käyvänsä vaihtamassa vielä cossin päälle sittenkin. Siinä välissä shootittiin Miin kanssa, ja sitten otettiin parit tupla-Max kuvat :> Sunnuntai meni pääsääntösesti vaan hengailussa ja kavereita nähdessä ja rahaa tuhlatessa.

I had a little change of plans for Sunday that I don't think I mentoined here. A week before con I decided that I want a beyblade cosplay as I was just rewatching it (again! who's surprised? no one? good). Mathilda was a strong choice but as the costume would have required so much fixing i thought I'd make a new costume with same effort. So I decided to finally make Max's third season outfit! I found the fabrics right away and got the costume done pretty quickly (I'll probably make a WIP post of these two boys at some point)
We got to Sibeliustalo and almost right away guy who had cosplayed first season Max on previous days came to say hi and told he'd go change into cosplay. Meanwhile me and Mii photoshooted our costumes and then took some double Max photos :> Sunday went on mostly by hanging out and seeing friends and spending money.

Photos: MiiCosplay




First season Max: Sampo
Käytiin Dinon kanssa kuuntelemassa alku animehistoria luennosta, mutta päätettiin lähtee Meidocafeeseen mieluummin kun näytin twitteristä kuvan niiden leivoksista! Päästiin sisään suht lyhyellä jonottamisella. Mä söin lettuja ja Dino mansikkakakkua. Pelattiin myös meijän meidon kanssa sellasta huojuva torni tyyppistä peliä missä piti kahvikupuin päälle kasata donitseja! Se oli kuumottavaa.
Sieltä mentiinki aika suoraan päättäjäisiin ja sen jälkeen kotiin. Narikoilla satuin törmäämään Amandaan ja otettiin se kyytiin pk-seudulle ettei tarvinnu yksin junalla lähteä :>

I went to listen anime history panel with Dino for a while but then ended up going to Meidocafe instead when I showed her picture from twitter that someone had taken of their pastries! We got in after queuing shortly. I ate pancakes and Dino took strawberry cake. We also played this Timber-like game where you placed donuts on coffee cup with our maid. It was heatening.
From there we went to see ending ceremony and after that left home. At the cloakrooms I met Amanda and we gave her a ride as she was coming to same direction so she didn't have to go by train alone :>




We also took polaroid picture with cute maids! :> (and for some reason it's sideways o_o)
Oho, sainko oikeesti koko coniraportin yhteen postaukseen? Go me!
Desu tarjosti tänä vuonna huomattavasti vähemmän kiinnostavaa ohjelmaa kuin edellisinä vuosina. Tänä vuonna tuntu olevan myös enemmän tungosta kuin edellsinä? Ilmeisesti moni oli päässyt nyt täysikään :'D mutta kiva coni ja hyvä alotus vuodelle. Seuraavana sitten Yukicon ja ihanat ryhmäcossit!
Ps. Conirutoltakaan en säästynyt kun eilen perjantaina iski kaame räkätauti :'D

Wow I actually got whole con report into one post? Go me!
This year Desucon had much less interesting programs for me than usually. It also was more growded than previous years? I suppose many had reached 18 years age now :'D But it was nice con and good start of the year. Next up Yukicon and lovely group cosplays!
Ps. I got hit by con plague as yesterday on Friday I got a horrble flu :'D

Tsau! o/

3 kommenttia:

  1. Nyt tekee hirveest mieli kans tehä joku Beyblade-cossi! :D
    Nice to hear että Frostissa meni kaikki hyvin kans! Pakko myös sanoo että huojuva donitsi!torni kuulostaa jännältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Secondaan yllättävän halun tehdä beyblade-cossi. Joskus vielä, kun jaksan tapella peruukkien kanssa.

      Poista
    2. Donitsi peli oli paras!

      Vaadin että kumpikin teette sen ja tuutte tänne hyrrähelvettiin mun kanssa. Ei vastaväitteitä.

      Poista