kansikuva

kansikuva

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Talvianimuita ja pari syksynkin

 Jo nyt pukkaa päivitystä toisen perään! Ei hätää, tämän jälkeen rauhoitun hetkeksi.

Tämä siksi kun kävin eilen katsomassa Tarzan-musikaalin, ja tämä soi nyt päässä. Oli muuten aika mahtava! Ainoa miinus että Terkista oli tehty mies (ja meidän näytöksessä oli vaihtoehtoismiehitys eli ei Jon-Jon Geiteliä ;___; ).

Tänään (tai oikeastaan eilen virallisesti) loppui viimeinenkin on-air sarja, jota olen seurannut. Vielä viikko sitten näitä oli 10, ja yhtäkkiä ei yhtään... mitäs mä nyt sit päivät teen..
Tässä on joukossa muutama syksyn sarja, muut ovat talven yksilöitä.

Nagi no Asukara
"Thing can change. But they don't have to change. Whatever is fine with me." -Hikari
Ihana sarja! Tosi suloinen ja kaunis animaatio, ja idea oli kiva, semmoinen pienimerenneitomainen >w< laulaminen vaan puuttui eiku--- (musikaalianimeja pitäisi olla enemmän).
Loppuratkaisusta jäi hyvä mieli, vaikkei kukaan saanutkaan ketään (*tirsk*), mutta sinäänsä ihan kivaa vaihtelua näin päin. Sarja jaksoi myös yllättää, esim. aikahypyllä, josta aluksin olin vähän "meh, oliko pakko", mutta kun siihen tottui, oli se ihan hyvä muutos.
Annoin MALissa tälle arvosanaksi täydet 10! Lempparihahmoa en osaa päättää, kaikki olivat kivoja. Ehkä vähän aloin tykkäämään Kanamesta lopussa. Vaikkakin olisin mieluummin shipannut Kanamea Chisakille...

Toaru Hikushii e no Koiuta
Sarja alkoi ja loppui vähän tylsästi, mutta keskivaihe oli ihan jees. Kyllä tätä katsoi, ja voin sitä suositella, mutta ei se ihan lempparikseni päätynyt. Lentokohtaukset olivat hienoja. Tykkäsin Ignasta, mutta hahmo jäi vähän turhan taustalle, vaikka alussa näyttikin että Karlille ja Ignalle muodostuisi joku rival-suhde, ei se päässyt oikeuksiinsa kuin vasta ihan lopussa. Aloin katsomaan tätä koska ajattelin että se voisi olla ihan semmoinen söpö lällysarja, jollaista sillä hetkellä teki mieli katsoa. Oli ihan mukavia parit juonenkäänteet. Vähän jäi häiritsemään, oliko tokan vikan ja vikan jakson välissä ollut tarkoitus kulua jotenkin pidempikin aika? Okei, matkassa meni sarjan aikana varmasti useampi kuukausi, ja paluumatkassa varmaan ihan yhtä kauan, mutta sarjassa se vain näytti siltä kuin olisi mennyt päivä pari, ja Karl ja Ari nyt vain sattuivat näinä parina päivänä saamaan kasvupyrähdyksen.
MAL-arvosana 7. Kai se kakkoskausikin pitää katsoa.

Buddy Complex
En nyt vieläkään osaa ihan päättää tykkäänkö mecha-sarjoista vai en, mutta ainakin BC vei päätöstä positiiviseen suuntaan. Sarjan idea oli hyvä, ja animaatiojälkikin kaunis. Tulevaisuushyppy oli vähän meh, vaikka se koko sarjan pointti olikin. Tyksin ekaksi Bizonista, mutta kahden vikan jakson aikana aloin enemmänkin vihaamaan sitä :'D Aoba oli ihan symppis, ja Dio ihan ok, ja näillä nyt oli perus happy-go-lucky vs. crumpy-päähenkilörivalsuhde. Sarjan nimen merkitys nyt ei ihan auennut. Buddy systemiin ja Aoban ja Dion suhteeseen sillä oletettavasti viitataan, mutta ei sillä nyt oikeastaan ole mitään tekemistä sarjan idean kanssa.
Tajusin muuten vikan endingin jälkeisen jutun pari tuntia myöhässä koulussa (Tajusin siis kuka siinä on, mutta että mitä se meinasi) ja tuli kunnon sellanen "EI VITTU MITÄ ÄÄÄÄ!!". Eli siis joo, kakkoskausi on tulossa, ja odotan sitä. Annoin arvosanaksi 8.

Magi: Kingdom of Magic
Tarvitseekohan mun edes sanoa mitään... :'D
Magi on Magi. Edelleen rakastan <3 Haluaisin vain lisää yyh ;_; onneksi manga jatkuu, vaikka siinäkin on nyt vähän tylsä kohta, ja Sinbad no Bokuen josta tulee keväällä OAV.
Teen nyt näköjään Kikit enkä osaa sanoa mitään rakentavaa koska ÄÄÄÄ! Kouha nousi nopeasti lemppariksi, koska Hakuryun osa jäi tässä aika vähälle (paitsi alku ja kosinnat <3). Tajusin vasta animessa että Sphintus on mies, oho.
No onko edes ylläri että kympin sai.
Ja koska Kouha on niin fabolous, ottakaa tästä vielä pari kuvaa (voisin spämmätä näitä vaikka kuinka paljon)
tekisi mieli melkein tehdä Kouhan Djinn-muoto, mutta kun  paljas ylävartalo....
Kuroko No Basket 2nd Season
Mitähän tästä sanoisi. Joo tykkäsin, vaikka hieman ärsyttää se kuinka yksi ottelu kestää niin monta jaksoa. Pääsääntöisesti kummassakin kaudessa on ollut vain Seirin vs Touou, ja kakkosessa lisäksi Seirin vs. mikäseoli Yosen. Tässä olisi voitu puida koko Winter Cup jos nämä ei olisi olleet niin monen jakson kestoisia.
Jostain syystä KnBssä on paljon hahmoja joista en pidä, ja mä harvoin inhoan oikeasti hahmoja sarjoissa joista oikeestit tykkään. Murasakibaran hahmosta en tykkää yhtään, ja enemmän siinä häiritsee se että sillä on äänenä Kenichi Suzumura, joka on yks lempiseiyuitani. Sitten Himuro, urhg! Ja mikäseolisenväkivaltajoukkueenkapteeni.
No joo, on KnB siis hyvä sarja, ja nauran kuinka koris on niin serious buisness.  9/10.

Kill la Kill
En muista olenko ennen törmännyt sarjaan joka olisi samaan aikaan näin hämmentävä ja näin mahtava kuin KLK :'D Siis vaatteiden vallankumous, ihan oikeesti!
Aluksi en sarjasta pahemmin välittänyt. Se tuntui sellaiselta "no tää on taas tämmöne tissitjaperse-sarja", mutta sitten BOOOOM!! What I don't even tämä on loistavaa en kestä. Ja ne musiikit! KLK:lla on mahtava soundtracki!
Kannattaa katsoa jos ei ole vielä katsonut! Annoin kybän. Sanageyama oli lempparini (unohdin että sillä oli silmät. Aikamoinen valaistuminen), Mako, Ryoko, Senketsu... Tykkäsin kaikista! Ragyoukin oli omalla tavallaan mahtava pahis, vaikka olikin pervoäiskä.

Pupa
Kaksi sanaa ("Sput. Nik". Hups, väärä leffa): Suuri. Pettymys.
Odotin Pupaa, koska sen tarina vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Sitten se alkoi.... 
Pelkkää ällöttävää mässäilyä (kirjaimellisesti), 5 minuutin jaksot eivät vieneet tarinaa oikeen mihinkään, se hyppi ihan oudolla tavalla koska randomit jaksonpituiset flashbäkit yms. Vika jakso oli tosi irrallinen muista, mutta oikeastaan ehkä paras koska se oli söpö.
Annoin 4.

Mahou Sensou
Alan pikkuhiljaa päästä yli siitä ettei Mamoru Miyano ole vain Rin (vaikka herralta olen ties kuinka monta roolia ennen Free!tä kuullutkin), ja Morikawa Toshiyukia en Narakun (Inuyasha) takia osaa kuulla hyvisrooleissa.
 Alkoi tylsänä, mutta muuttui paremmaksi. Lopultaan ihan ok sarja. Lopun "mit vit-"-fiilis jätti odottamaan tokaa kautta. Juoni oli hyvä, mutta hahmojen toteutus ei ihan niin hyvä. Taikavoimat olivat vähän jänniä. Yksi osaa käyttää tulta, yksi ampuu salamoita, yksi pystyy torjumaan kaikki taikaiskut, ja yksi pystyy.... kasvattamaan tissejään? Oookoo asia selvä.
Joka tapauksessa, koska MALissa ei voi puolikkaita antaa, pyöristin arvosanan ylös kasiin.
Momokaa ehkä katsoin vähän cosplaysilmällä.
Hamatora The Animation
No nyt! Hamatora!
Ehkä Magin jälkeen paras näistä sarjoista! Harmi kun oli vain 12 jaksoa. Vikan jakson cliffhangerissa melkein oikeasti huusin ääneen. Ei tuollaisia saa tehdä, yhyy kakkoskausi, tule jo ;_;
Hajimen hahmo jäi vähän turhan sivuun, vaikka opening ja ending nostivat hänet korkeammalle. Tekisi myös mieli cossia neitiä hnnnnng.
Hahmot olivat mielenkiintoisia, samoin tarina. Tykkään etsiväjutuista~  Vaikka hyvä olikin, Hamsu sai silti vain ysin, koska troll!Art.

Witch Craft Works
Ihan en osaa sanoa oliko WCW hyvä vai ei. Semmoinen... keskihyvä. Sen katsoo kerran. Kagari oli aika overly attached girlfriend. En oikeen osaa sanoa muuta. 7/10 annoin.


Kevät animet alkaa varmaan pikkuhiljaa. Animenetworksista luin mitä kaikkea on tulossa, ja vaikutti olevan aika paljon kaikkea mielenkiintoista taas. Ehkä kumminkin yritän olla katsomatta kaikkea taas kerralla, saan enemmän irti kun katsoo sitten valmiin sarjan putkeen.
"No Game No Life" vaikutti ainakin kivalta. Alkaa muuten ens viikolla jee!
HIIIIIII Kaks kuukautta Japanin matkaan!! <3 Sunnuntaina olis tarkotus pläniä Kristiinan kanssa juttuja :>
Mahou Sensou (Magic Warfare) Is one of those animes that has a lot of potential but also poorly executed. The plot and idea isn't bad but when you put a bunch of generic characters with less then nothing in character development
Read more at http://myanimelist.net/anime.php?id=19769#R7IPqe1MB8uX53CQ.
Mahou Sensou (Magic Warfare) Is one of those animes that has a lot of potential but also poorly executed. The plot and idea isn't bad but when you put a bunch of generic characters with less then nothing in character development
Read more at http://myanimelist.net/anime.php?id=19769#R7IPqe1MB8uX53CQ.99

2 kommenttia:

  1. No todellakin katoit vähän enemmän animeja kuin minä, haha. xDD

    Apua miten voit olla tykkäämättä Hanamiyasta (sanoo ihminen, joka vuosi sitten mangaa lukiessa meinasi heittää kännykkänsä (jolla siis sitä mangaa luki) seinään aina kun Hanamiya näkyi :------DDD). Se on tosi inhottava mutta animea kattoessani aloin jotenkin tykätä siitä hahmona. xD Murasakibarasta en oo koskaan mitenkään hirveästi tykännyt, se on ihan ookoo (jonkun syyn takia odotin ihan innoissani siinä Seirin vs Yosen -ottelussa että Mukkun laittaisi hiukset kiinni xDD).

    Kivasti muuten linkkasit mut tonne väliin :DD (tunsin itseni jotenkin tosi fiksuksi kun mietin että "kukahan toi on?" ja sitten tajusin että minä :'D).

    Ää mun niin tekisi mieli katsoa toi Hamatora... Täytyy varmaan aloittaa sen katsominen jossain vaiheessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ensi kerralla ei ihan näin paljoa kiitos.. :'D tai ei tässäkään olis ollu mitään jos olis ollu silleen pari/päivä, mut ku oli sillee tyylii ma 3, ke 1, to 4, la-su 2 :'DD

      Mun mielestä se vaan oli ärsyttävä. heti ku näin sen tiesin et en tuu tykkää siitä ku se näyttiki ni ärsyttävältä XD
      Njoo, Mukkun hiukset kiinni oli ihan ihq

      Hihi, ninjalinkkaus~

      Katso, se on ihana! >w<

      Poista