Heipä hei! Eilen laskeuduttiin ehjin nahoin takaisin Suomen mualle. Oli huikea reissu! OwO Ainoa huono puoli oli, että melkein koko ajan satoi. Mutta eipä se meidän menoa juuri haitannut!
Tokio oli juuri sellainen kuin odotinkin. Kaikki oli suurta ja ihmeellistä. Ruoka oli hyvää. Ja ihmiset oli tosi ystävällisiä! Se melkein hämmensi :'D Ja jopa julkiset vessat olivat siistejä ja ILMAISIA!
Hirveän jetlaginen fiilis ei onneksi ole, kun sai koneessa nukuttua jonkin verran. Meillä tosiaan oli n. 24 h lennot, Amsterdamissa ja Hong Kongissa, ja paluulennolla Hong Kongissa ja Pariisissa vaihdot.
Jos nyt sitten jotain matkaraporttia, nyt kun jotenkin sain kuvat käytyä läpi. Kirjottelen nämä päivitykset suomeksi ja enkuksi, jotta voin sitten linkata Devaan eikä tarvi sinne kirjotella eriksee l'D Kirjoittelen varmaan sitten loppuun vielä jotain yleistä summarya, kun taas tulee mieleen tätä läpi käydessä. Ja pidän jonkun ylistyspuheen Cathay Pacificille Vaikka tiedän että teitä kiinnostaa päästä lukemaan Japani-seikkailuja, aloitan kumminkin menomatkasta, koska sekin oli oma seikkailunsa vaihtoineen.
Hello! Yesterday we landed safely back to Finland. It was awesome jorney! OwO Only bad thing was that it was raining almost all the time. But we didn't let that bother us!
Tokyo was just like I imagined it. Everything was big and marvelous. Food was delicious. And people were really friendly! That almost confused us :'D And even public toilets were clean and FREE!
Thank god I don't feel too jetlag-ish, as I got some sleep at the plane. We had ~24 hours, changes in Amsterdam and Hong Kong, and in Hong Kong and Paris when we returned.
Now some travel report, when i have gone trough the photos. I'll write this in Finnish and English, so I can link it to DA and don't need to write it there again l'D I'll probably write some better summary to the end, ad they come to mind again while writing this. And write a encomium for Cathay Pacific. I know you want to hear about adventures in Japan itself, but I'm still going to start with travelling since it already was an adventure on it's own with all plane changes.
Menomatka ja saapuminen Tokioon/Journey and getting to Tokyo
Elikkäs! Tiistaina 3.6 soi herätyskello viideltä. Kristiina oli tullut meille jo edellisenä iltana, ja saatiin kumpikin unta ehkä se kaks tuntia. Iskä vei meidät Helsinki-Vantaalle ja oltiin siellä kuudelta. Lähtöselvitys oltiin tehty netissä edellisenä iltana, joten käytiin vain tiputtamassa matkalaukut ja mentiin turvatarvastukseen. Lento lähti 8.10, joten istuskeltiin kahvilassa siihen asti.
So! Tuesday 3.6 alarm clock rang 5 am. Kristiina had come herte already last evening, and we both slept maybe like two hours. My dad took us to Helsinki-Vantaa Airport and we were there at 6 am. We had already done check in at internet last evening, so we just went to drop out luggage and then to security check. The flight departed 8.10 am, so we sat at cafe until then.
The obligatory airport selfie! |
Matkustettiin Cathay Pasicifilla, mutta pätkä lennettiin Finnairin koneella. Lennolla saatiin aika pahaa kalkkunasämpylää. Damiin saavuttiin siinä 10 maissa paikallista aikaa.
Okei, mulle sanottiin että Schipolin kenttä on iso, mut HERRAN JUMALA SE OLI ISO!
Siis, ensinnäkin ihan vaan kiitoradalta kentälle rullattiin varmaa 10 minuuttia, ja mentiin KAHDEN motarin yli. Sitten me käveltiin varmaan puoltuntia, jos ei enemmänki, kentän sisällä että päästiin portille. Huh o___o
Schipoli oli kiva kenttä muuten. Se näytti enemmän ostarilta kun lentokentältä :'D Paljon kivoja pikku kauppoja ja ravintoloita. Ensin pyörittiin jonkun aikaa ja ihmeteltiin mihin suuntaan pitää mennä. Sitten löydettiin taulu josta selvisi seuraavan lennon portti. Käytiin tankkaamassa vähän pizzaa, ja ostamassa sipsejä matkaevääksi, ja suunnattiin passintarkastuksen läpi non-shengen alueelle (en osaa selittää, googlettakaa! :D). Siellä siis vasta tuli se puolen tunnin kävely.
Portilla oli vielä toinen turvatarkastus, ja kone lähti 12.55. Siitä seurasi sitten ~10h lentomatka yli Euroopan ja Aasian. Olin kyllä varannu kirjoja, piirrustuslehtiön ja DSn mukaan, mutta eipä niitä olisi tarvinnut koska koneessa oli jokaisella oma telkkari, jossa oli paljon leffoja, TV-sarjoja ja musiikkia ja pelejä. Hihkaisin riemusta kun siellä oli AAAn Eight Wonder albumi <3 Maratoonasin myös Vampyyripäiväkirjojen 4. kautta ja kuuntelin soundtrackejä. Henkilökunta oli mukavaa ja avuliasta, ja kun Kristiinan telkku ei toiminu, meijät siirrettiin pari riviä taaemmas. Saatiin toimiva telkku, plus koska unohin kuulokkeet entiselle paikalle ja pyysin uudet, ne istuivat päähän paremmin. Eli siis hyvä vaihto!
We traveled with Cathay Pacific, but the first part was operated by Finnair. We got pretty bad turkey sandwishes. To Amsterdam we arrived around 10 am.
Okay, I had been told that Schipol Airport was bit but HOLY COW IT WAS BIG! Firstly, we rolled around the runway about 10 minutes, and went over TWO highways. Then we walked maybe for half an hour, maybe more, in the airport before getting to the gate. Huh o__o
Schipoli's airport was nice otherwise. It looked more like a shopping center than an airport :'D Lot's of nice small shops and restaurants. First we walked around for a while and wondered where we were supposed to go. Then we found the screens that we found out the right gate. Refueled some pizza and bought chips for snacks and went trought the passport check to non-shengen area (I don't know how t explain, google it! :D) There was the half an hour walk!
At the gate there was still an security check, and the flight departed at 12.55 pm. Then was the ~10 hours flight over Eurppe and Asia. I had taken along books, drawing notebook and DS, but didn't actually need then as at the plane everyone had own TV, which had huge section of movies, TV series, music and games. I was in joy when I saw there was AAA's Eight Wonder album <3 I marathon-ed Vampire Dairies 4th season and listened soundtracks. The crew was nice and helpful, and when Kirstiina's TV didn't work, we were moved a couple of rows behind. We got working TVs, and since I forgot my earplugs to the last seat, I got new which actually fit better to my head. Good change!
Meillä oli myös kaksi ateriaa lennolla, illallinen ja aamiainen. Vähän ennen nousua lentoemot/stuertit jakoi meille menut. Siis, kuinka monella lennolla ootte saanu menut?! Illallisella oli kolme pääruokavaihtoehtoa, joista yksi oli kasvisruoka, plus leipää, pieni alkusalaatti ja jätskiä. Ja ruoka oli oikeesti hyvää, ja nätin näkönen annos! Ei semmosta pahanmakusta mössö mitä lentokone ruoka tosi usein on. Valkattiin kumpikin kanaa muusilla ja yrittivoilla. Nom nom <3 En siitä tajunnu kuvaa ottaa. Meiltä meinattiin jätski unohtaa, mutta pyydettiin niin lentoemo salamana ne meille kiikutti. Ja tämä kaikki kuului lennon hintaan, ei maksanut mitään extraa. Ja tietty juomat kuulu kans.
Cathay Pacific, a job well done!
We had two meals during the flight, dinner and breakfast. Little bit before the departure the flight attendants gave everyone the menus. On how many flights have you gotten a menu?! Dinner had three main course options, which of one was vegeterian, plus bread, small started salad and ice cream. And the food was really good and the portion was pretty! Not the usual bad tasting mash the airplane food very often is. We both choose chicken with smashed potatoes and herb butter. Nom nom <3 I didn't take picture of it sadly. They forgot to give us ice creams, but we when we asked the air hostess brought them to us immediately. And this all was included in the price we had paid of the flight, no extra. And of course the drinks were also included.
Cathay Pacific, a job well done!
Does this dound like an airplane food? |
Nukkumisesta ei oikein tahtonut tällä lennolla tulla mitään, vaikka yön yli menikin. Vähän yritin torkkua, mutta sitten päädyin takaisin lukemaan Game of Thronesia ja kuuntelemaan LesMisiä.
Aamiainen tarjottiin vähän ennen laskeutumista, otettiin taas kumpikin tuo frittata asia, joka oli jotain omelettipiirakkaa o_O Ihan hyvää enivei, vaikkei siihen aikaan aamusta hirveesti tehny mieli mitää noin raskasta. Hong Kongiin saavuttiin siinä aamukuudelta(?) (ja ulkona oli jo se 27 astetta lämmintä. Onneks ei tarvinnu mennä ulos (vaikka ois se hyvä varmasti tehny tässä vaiheessa)).
Damin kentällä olin myös huomannut semmoisen asian, että jostain syystä kamerani alkoi valittaa muistikorttihäiriötä. Tämän takia mulla ei ole kuvia sieltä kentältä, koska ne katos jonnekki >: Käytiin Honkkarin kentällä yhestä kameraliikkeestä kysymässä osaisko ne auttaa, ja setä kerto että koska mun kamera on niin vanha, siihen käy vaan 2 GB muistikortit, ja siellä oli nyt 8GB. Jaaaah. Noh, onneksi oli mukana myös oma 2 kigan kortti, tosin se oli matkalaukussa. Sitten käytiin ostamassa juotavaa ja mentiin portille oottamaan jatkolentoa. Mansikkasmoothie oli tosi hyvää <3
I didn't get any sleep during the flight, even thought it went over night. I tried to snooze a bit, but then I ended up back to read Game of Thrones and listen to LesMis. The breakfast was served bit before the landing, and we both took those frittata things, that was like omelet pie o_O It was pretty good anyway, though in that early morning I didn't really feel like eating anything that heavy. We landed to Hong Kong around 6 am (and it was already 27 C outside. Thank god didn't need to go out (although it would have felt good at that point I'm sure)).
At Dami's airport I had noticed that my camera's memory card kept complaining error. That's why I don't have any pictures from there, they dissapeared somewhere >: We went to this one camera shop at Hong Kong's airport and the uncle there told that my camera was so old that it only can hold 2 GB memory card, and mine was 8GB. Jaah. Well, thankfully I had my own 2 GB card along, though it was in my luggage. Then we went to get something to drink and to wait the next flight. Strawberrt smoothie was good <3
Scenery from Hong Kong |
Viimeinen väli Tokioon meni aikalailla nuokkuessa. Jopa tällä pätkällä oli lämmin ruoka, kun Finskillä yleensä näin lyhyillä lennoilla saa tyylii sämpylän. Oltiin joskus kolmen aikaan perillä. Koko matka oltiin jännätty tuleekohan matkalaukut mukana, kun on niin monta vaihtoa. Onneksi tulivat ja vielä aika ekojen joukossa! Sitten lähdettiin (vessan kautta) metsästämään SUICA-kortteja. Kysästiin yhdestä pisteestä ja meijät ohjattiin alakertaan, ja sielläkin pyörittiin silleen "häh?" kunnes löydettiin lippuautomaatit, josta sitten saatiin PASMO-kortit (sama kun suica, eli ikään kuin meijän matkakortit, niille lataamalla rahaa pysty maksamaan julkisissa ja automaateilla). Sitten etsittiin oikea junalaituri että päästiin JR Sobu Line Rapidille. Siellä tajuttiin et ai jaha, just oli edellinen menny ja seuraava menee tunnin päästä, koska tämä oli just se ainoa tunti millon ei menny puolen tunnin välein.
Junamatka kesti n. puoltoista tuntia ja nähtiin kivoja maisemia. Jäätiin Bakurachoun asemalla ja hostellin ohjeissa oli että ulos Exit C4:stä, joten lähdettiin sitä kohti. Noh, eihän asemalla tietenkää ollu liukuportaita ja hissiä ei löydetty, nii jouduttii kantaa matkalaukut portaita ylös :'D Hostelli löyty aika nopsaan, se oli ihan kulman takana. Yövyttiin Kahosan Tokyo Ninja nimisessä hostellissa. Työntekijät vaikutti tosi mukavilta, ja puhui ainakin tämä jolle check in tehtiin, tosi hyvää enkkua. Avaimet saatua raahattiin laukut kolmanteen kerrokseen kapeitä jyrkkiä portaita huoneeseen ja lähdettiin lähimpään kauppaan eli conbiniin (convenience store), MiniStopiin, ostamaan ruokaa. Oltiin tämä ilta pyhitetty ihan vaan lagaukselle ja jetlagista parantumiselle, joten ei lähdetty mihinkään.
Last part to Tokyo went pretty much by dozing. Even on this flight we had warm meal, as in Finnair you usually get just a sandwich on this short flights. We arrived around 3 pm. All the way we had been stressing about will our luggage come after us, as we had to change planes so many times. Thank god they did, and among the first ones! Then we went to (by WC) hunt for SUICA cards. We asked one booth and they quided us to downstairs, and we were there like "huuuh?" until we found ticket machines where we got PASMO cards (you charge in money and can travel around by public transport and pay in vending machines). Then we looked around for the right platform to get to JR Sobu Line Rapid. There we noticed that oh, previous train had just left, and the next one comes after an hour, since this was the only hour were they didn't go every 30 mins.
The train took about hour and a half and we saw nice scenery. We got off at Bakurachou station and hostel's instruction said to go out from exit C4 so we did. And of course there was no escalator and we didn't find elevator so we had to carry our luggage up the stairs :'D We found our hostel pretty fast, it was just around the corner. We stayed at Khaosan Tokyo Ninja named hostel. The workers seemed really nice and at least the one we did the check in to spoke good english. After getting the keys we dragged our luggage to the third floor to our room and left to nearest conbini (conveniece store) MiniStop to buy food. We had kept this day just for lagging and recovering from jet lag so we didn't leave anywhere.
Our hostel |
Aaand our room |
This was on the wall :'D |
Tosi kivasti oli pidetty tuolla toi ninja-teema :D (samalla ketjulla oli myös mm samurai ja labra teemaiset hostellit) Kerrosten seinille oli tehty mm tälläisia:
Seuraavana sitten mm Akihabara ja Shibuya!
Tsau! o/
mä oon aina ollu finnairlla ja blue onella ennen, muistelen et niillä ei kovin kummosta sapuskaa koskaa ollu. ja Cathaylla tosiaa sai lyhyelläki lennolla lämpimän ruuan, finskillä ei ikinä jos et maksa eriksee :'D
VastaaPoistaSe oli kyl ebin mesta! 5/5 would go again! \o/
Komppaan Jäätynyttä Enkeliä että Thaimaan jumbojetissä saa myös jonku sortin minimenun mist voi valita ruokaa ja se on mun muistin mukaan ollut yllättävän hyvää lentokoneruuaksi! Tosiaan ei jokaisella ollut tommoista omaa minitelkkua lol.
VastaaPoistaEi hitsi tuo ninja seinälappu on niin paras! XD Vähänku makee!
Siis voi jumaliste nyt mä haluan siihe samurai-teema hostelliin... x) Ehkä joskus trololo
Ehkä näillä pidemmillä lennoilla on tommisii enemmä. Mut silti veikkaan ettei Finskillä ois näi hyvii xD Hihi, jep, ja telkussa oli nii paljo kaikkee kivaa katottavaa et ois riittäny muutamalleki lennolle :'DD
Poista