kansikuva

kansikuva

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

✨Desucon 2017✨

Heips!
Alotin tän omilla standardeilla vähän myöhässä mutta kun työt ja cosplayjudut iski :'D Desucon oli ja meni taas kerran ja oli jälleen mukava viikonloppu! Enpä tainnu cossisuunitelmia tänne laittaa mutta ne olivat MC MysMesistä perjantaina, lauantaina Hinata Haikyuusta ja Leaf sunnuntaina Alola-puvussa.


Lähdin perjantaina matkaan Minnan ja veljeni Juhan (joka kerranki tuli johonki muuhin conii ku Ropeen, en vieläkään voi uskoa sitä!) kanssa. Oltiin Lahdessa aika aikasin, jo kolmen aikaan koska Juha oli DesuTv:ssö ja hänen piti olla ajoissa paikalla. Olin sitten sopinut menevani vakkarimajottajani Dinon, jonka luona kuitenkaan en tällä kertaa yöpynyt, luokse katsomaan koiria, kun hän miehensä kanssa otti uuden japaninpystykorva pennun tuossa alkuvuodesta :>  pääsin sentään vielä näkemään sen pentuna! Hurjan söpö oli, samoin kun vanhempikin koire <3 Minna tuli mukaan vaikkei Dinoa tunnekkaan, mutta meilla oli oikein mukava pari tuntia, saatiin kakkua ja kaikkea kun Dino juhli samana viikonloppuna valmistujaisiaan.



Käveltiin sieltä Sibbelle vähän conin alun jälkeen. Tsiisus empä muista milloin oon viimeksi kävelly Lahden asemalta asti Sibeliustalolle! Edelleen yhtä pitkältä se tuntu. 
Rannekkeiden vaihdon jälkeen pyörittiin hetki ja mentiin sitten kuuntelemaan kunniavieras Yuuki Kajia. Oli hirmu siistiä että hänet oli saatu Desuun, herra ei kuulemma ole käynyt ennen missään tapahtumassa Japanin ulkopuolella! Ohjelma oli todella hauska ja Kaji oli tosi sulonen, paras kunniavieras tähän asti! Jännä oli pari päivää myöhemmin kattoa SnKn uusinta jaksoa ja ajatella että tässä tosiaan kiljuu täyttä kurkkua sama tyyppi :'D paikalla olevst SnK cossaajat saivat myös tehdä sarjasta tutun tervehdyksen ohjelman alussa (itse en lukeutunut näihin, koska suunnitelmat oli jo täynnä mutta lainason cossini Minnalle kun SnK on hänen harvoja fandomeitaan).
Kajin ohjelman jälkeen meillä oli Laa Laan kanssa sovittu Mystic Messenger shootti, johon saatiin Niksu kuvaajaksi. Päästiin alottaa kylläkin vähän paljon myöhässä eikä ihan hirveen pitkään sen takia shootittu, olin itse kuitenki heränny aamulla neljältä töihin ja nyt mentiin siinä ilta kymmenen yhentoista luokissa. Hotelliseurani aka Mii ja Al olivat jo lähteneet joten kävelin kamppeineni hotellille. Yövyttiin Lahden Forenomissa. Nopsaan ehin käyä kaupassa enne. Ku se meni kiinni ja aika pian mentiin nukkumaan.

Ohjelmassa ei saanut valokuvata vieraan saavuttua joten tämä on otettu ennen ohjelman alkua



Aamulla oliki sitte vähemmän kiva herätys. Moni varmasti jo tietääkin tästä, mutta Forenomin väki heräsi siinä vähän ennen kuutta aamulla palohälytykseen :---D meijän huoneessa oltiin eka vähän "häh" ja "mitä" unenpöppörössä, kurkittiin käytävälle ja ku muutki tuli ulos vedettiin äkkiä vähän vaatetta päälle ja lähdettiin rappusia pitkin ulos. Siinä kadulla tuli monta tällästä "ai säkin yövyt täällä?!" kun bongaili tuttuja xD ("okei kuka jätti kuumaliiman/silitysraudan päälle?")  toki mieluummin heitä varmaan olis nähny vaik conissa kun 5:45 kadulla. Todettiin kyl et parempi ehkä et se tuli tähän aikaa eikä pari tuntii myöhemmin kun kaikki ois meikkaamassa, peruukkisukat päässä ja puolcosseissa.


Ooteltiin ulkona ehkä puolisen tuntia kunnes päästiin takas sisälle. Rappukäytävässä oli ilmeisesti ollu oikeesti pieni tuli, mut ei vaikuttanu hotellin toimintaan. Me todettiin et eipä sitä enää nukkumaa kannata mennä ku kello ois soinu seiskalta joten syötiin aamupalaa ja ruvettii laittas cosseja päälle. Päästii lopulta jo ysiltä conipaikalle ja menin heti jonottaa Miin kanssa paikkalippuja kisoihin. Kohtasin Minnan ja pyörin hänen kanssaan pääsääntösesti päivän, käytiin mm karaokessa vetämässä Babymetallia. Yhden aikaan kävin auttamassa Miitä viemään lavastekamppeet bäkkärille koska hän oli kisaamassa, ja sen jälkeen syömään. 


Kirsi Oikawana :>
Kirpparia kiertäessämme aidan toiselle puolelle tuli pari muuta Haikyuu-cossaajaa jotka heiluttivat kylttiä, jossa ilmoitettiin ihan pian alkavasta Haikyuu-miitistä. Näytin huomanneeni ja kun päästiin kirpparilta pois kipitin sitten heidän peräänsä pääovelle. Oli mukavaa, otettuin muutamat kuvat ja sitten muut rupesivat pelaamaan lentopallokopittelua. Ite pysyin iha turvallisuussyistä sivussa koska oon sika huono tollasissa :'D meitä oli lopultaan joku parisen kymmentä. Miitin jälkeen lupasin ottaa vielä siellä olleista Kageyamasta ja Oikawasts pari kuvaa.
Kuvailu jatkui vielä tämän jälkeen, kun päädyin myös kuvaamaan Allun ja hänen kaverinsa Zelda-cosseja. Lauantai oli tosin niin kuuma päivä, ja olin jo tunnin miitin aikana tekemässä kuolemaa (minä ja helle ei tulla toimeen), joten hirveen kauaa ei jaksettu kuvata. Muuten taidettiin sitten vaan hengata kisojen alkuun asti. Tällä kertaa ECC:ssä oli useampikin tuttu. Hurrrjasti onnea Megulle kolmossijasta <3<3<3 (olisi kyllä saanut voittaa, tämä tyttö) ja onnea Jesmolle voitosta! Taso oli kyllä kova seka karsinnoissa että Hall Cosplayssa. 
Kisojen jälkeen meitin posse hipsi takasin hotellin ja vaatteiden vaihdon kautta Heseen. Jouduttiin tosin kävelemään sille kauemmalle Heselle koska jostain syystä keskustan yksilö oli menny jo kuudelta kiinni! Mikä Hese menee kuudelta kiinni??





Zeldoja shoottailemaan mentäessä sain Allulta hatun lainaan ja suddenly Swagnata

Kuvasi Kunja (Twitter)
Hall Cosplay voittajat
ECC voittajat
Sunnuntai aamu oli hitusen rauhallisempi, tai ainaki saatiin herätä ihan omaan herätyskelloon. Conipaikalla kävin Minnan ja Megun kanssa myyntipöydillä. Huomasin tosin että cossini rannekoru oli tippunut, ja yritin käydä sitä ettimässä, tuloksetta. Eipä tuo onneksi kauheesti haitannu ja se maksoki vaan euron (spoilers: löysin sen conin loppuessa... Hupparin hihasta :'DD) 
Yhentoista jälkeen oli shoottiaika! Biffe ja Mouru  olivat myös Alola-cosseissa Redinä ja Bluena, ja oltiin varattu meille shootti conin kuvaajilta. Oli oikein kivaa ja saatiin kivoja lomakuvia harmaasta säästä huolimatta! Pikachukin sai vähän kyytiä.. xD


Pikachuja ei satutettu tämän shootin aikana.. eiku... äh--



Shoottikuvat: Kis


Shoottailun jälkeen löysin taas Megun ja päädyttiin karaokejonoon. Käytiin vähän treenaamassa Traconin idoli!Digimon cosseja varten ja vetämässä parit Digimon-biisit :D Tämän jälkeen Minnakin taas lyöttäytyi joukkoon, hengailtiin jonkun aikaa ja sain ruokaa. Käytiin vielä raidaamassa myyntipöydät ja taidekuja, nyt kun sinne jopa mahtu, muuten siellä oli koko ajan ollu ihan hirveesti porukkaa. Eipä sieltä nyt kyllä mitään löytynyt. Jubaitiin myös hetki Mae-ryen ja Paha sotaherran kanssa.
Myyntipöytien jälkeen päätin käydä vaihtamassa cossin pois mukavampaan vaatetukseen. Hengailtiin juttelemassa ihmisille Metsähallissa päättäjäisiin asti, jonne sitten siirryttiin. Kajin kiitos-video oli ihana ja päätösvideo parhautta!! 
Päättäjäisten jälkeen oli aika hakea tavarat narikasta ja sanoa heipat, ja siirryttiin Minnan kanssa ulos odottelemaan Juhaa. Autettiin häntä kantamaan tavaroitaan DesuTv:n huoneesta, ja sitten alkoi kotimatka.

Minna cossas Vaporeonia ja Megu kiltisti nappas meistä pari kuvaa :>


Desu oli jälleen kiva coni! Mitään kiinnostavaa ohjelmaa ei oikein ollut kisojen ja Kajin lisäksi, mutta ei tullut tylsää silti missään vaiheessa. Seura oli oikein A+! <3 
Conissa tuli törsättyä varmaan enemmän rahaa kuin pitkään aikaan (Suomen, tosin en tiedä käytinkö Dokomissakaan noin paljon rahaa (okei käytin)) coneissa, hupsis. 
Kiitokset kaikille conista! Seuraavan kerran mut - toivottavasti, jos toinen pomo nyt ei kuse, toiselta sain jo vihreetä valoa - Animeconissa! En oo käyny Kuopion Aconissa sitten vuoden 2012... :'D meillä oli tarkotus tehä Löpöistä Koi ni Naritai-puvut, mutta kun kukaan ryhmästä ei vielä Desuun mennessä ollu ees alottanu päätettiin suosiolla siirtää tuonnemmaksi tulevaisuuteen. Nyt yritän saada sinne yhden uuden, yksinkertaisen puvun jos vain ebay jumalat suosivat ja peruukki tulee ajoissa. Sormet ja varpaat ristissä!

Conloot feat karvapeba
Nää jäi varsinasisesta kuvasta mutta kirpparilta löyty hyrriä! Yhen Dragoonin sinne jätin, mut seki kuulemma löysi omistajan
Tsau!

2 kommenttia:

  1. Ihanat turripyllyt. ;A;

    Ja pakko sanoa että hörähdin tolle tulipalojutulle koska joo, aina ei mee niinku Strömsössä. :'D On se kokemus sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähä se nauratti sen alun "apua palaako meijän cossit?" Jälkee xD toho unohtu kirjottaa mut tuntia myöhemmi myös Cumuluksessa oli (väärä)hälytys! Tää oli ny varmaa joku Desun juoni

      Poista