kansikuva

kansikuva

perjantai 2. helmikuuta 2018

Desucon Frostbite 2018


Heippa!
Frostin conidarra alkaa pikkuhiljaa selkenemään (pikkuhiljaa...). Taisin unohtaa tänne laittaa viikonlopun line upin, mutta jos joku sen muissa someissa on missannut niin lauantaina cossasin Beybladen Mariahia ja sunnuntaina Freen Gouta. Perjantaina piti olla Loveliven Ruby yukatassa, mutta koska sain tietää perjantain työvuorot vasta edellisenä keskiviikkona en kerinnyt yukataani korjata. Olin tosiaan Frostissakin cosplaymammana. Laitoin perjantaina sitten ihan vaan kasuaalit ja Rubyn peruukin.

Perjantaina lähdin Lahteen heti töiden jälkeen jotta kerkesin kirjautumassa sisään hotelliin ennen kuin piti olla conissa. Hotellilla pikaisesti meikkasin ja vaihdoin vaatteet ja kipitin Sibeliustalolle. Kisaajilla ei ollut perjantaina harjoituksia, joten meille oli pitänyt keksiä korvaavaa hommaa että tunnit täyttyy, joten mammat olivat auttamassa Desuloungen kasauksessa ja purussa. Olin alunperin purkuvuorossa, mutta koska se olisi ollut puolen yön aikaan ja jouduin aamulla töihin heräämään puol 5 aamulla, totesin että jospa ei ja pyysin päästä kasaukseen. Saatiin lounge kasaa juuri ovien auetessa muille conikävijöille ja oltiin vapaat loppuilta. En ole tainnut aiemmin montaakaan kertaa käydä Desun avajaisissa, pääsääntösesti koska yleensä olen saapunut vasta niiden jälkeen, mutta nyt ne oli pakko päästä näkemään että pääsin näkemään Tatakaishown! Kyseessä oli siis näyttämötaisteluesitys, jossa oli mukana animehahmoja eri aikakausilta (mm. Narutoa, DBZaa, Jojoa, Attack on Titania, Sailor Moonia yms.). Olin tehnyt Retalle Lina Inversen (Slayers) viitan ja olka-armorit, kun aion varmaan tänä vuonna Linaa cossata itsekin, ja Reta siksi pyysi apua tähän.
Avajaisten jälkeen vaan näin kavereita pari tuntia kunnes lähdettiin Megun, jonka kanssa jaoin siis hotellihuoneen (taiora jokes were made), kanssa valumaan hotellin kautta Burger Kingiin syömään.


Lauantaina aamupalan jälkeen meikattiin ja heitettiin vaatteet niskaan ja otettiin taksi Sibbelle. Ekana suunnattiin pukkariin jossa Megu vaihtoi oman cossinsa ja mäkin peruukin ja parit osat. Kun myyntipöydät aukes kävin pikasee ostamassa Worblaa tuleviin projekteihin. Sitten hengailtiin Metsähallissa, sain mun toisen idabagin, joka oli omaan käyttöön liian pieni, uudelle omistajalleen Misille. Puol kaheltatoista mä ja Mona siirryttiin bäkkärille työvuoroon. Cosplayvastaavamme Riko esitteli mammatiimillemme bäkkärin ja laitettiin sitä vähän kasaan, ja ekat kisaajat alkoivat valua sisään siinä kahdentoista aikaan.

Mariah on kyllä hirmu kiva ja mukava cossi! Varmasti tulee sellaiseksi "en keksi mitä cossin, laitan tämän"-puvuksi. Tää oli kans aika ajankohtanen koska #hyrrähelvetti on todellinen ja syvä kiitos rewatchauksen jonka alotin tossa vähän ennen conia (sorry not sorry twitter ihmiset)

Lauantai oli #sipsimagnet vuosipäivä, tavattiin Megun kanssa ekan kerran livenä viime Frostin lauantaina! <3 Hassua ajatella että sillon ei vielä tunnettu juurikaan ja nyt oltiin yhessä hotellissa. Paskat läpät on kyllä säilyny koko vuoden.

Höhö päästiin Desun screenille
Pääsääntösesti päivä sitten menikin siinä. Ohjattiin kisaajia bäkkärillä, minä ja Mona vastattiin pääsääntösesti pukukisaajista ja kaksi muuta mammaa ECG-populsta, vaikka toki siis kaikki katsoi kaikkien perään. Kun kahdelta alkoi kisaajien valokuvaukset, mä hyppäsin sitten vähän hoitamaan kisaajia sinne ja katsoin että kaikki kävi kuvauttamassa itsensä. Autoin siinä samalla kokoamaan parit lavasteet ja pukujen päällelaitossa.
Bäkkärillä pyörikin päivän aikana paljon tuttuja, kun niin moni kaveri oli kisaamassa! Oli muutenkin hauskaa turista kisaajien kanssa, tuntuu että sillon kun oon ite kisaamssa en juurikaan juttele kenenkään kanssa :'D

Kuvausalueella oli valokuvaus kielletty, tirsk

UruharaFc:n Päivi ja Satu kisasivat hyrräpuvuilla, ja vielä kerranki oltiin samalta kaudelta, pakkohan se oli yhteiskuva ottaa! <3
Kun kaikki kisaajat oli saatu tuomaroitua ja kuvattua päästiin tauolle ja syömään. Mun ja Megun ("Mä tulin kosiskelee sua lihapullille" oli ehkä kaunein pyyntö ikinä) seuraan liittyi myös Anae ja Saaraz.
Vähän ennen kisoja käytiin tutustumassa vielä lavaan. Olin ilmottautunu vapaaehtoseks katsomoon ohjaamaan kisaajat paikoilleen lavaosuuden jälkeen, joten kun yleisö pääsi sisään hyppäsin minäkin katsomon puolelle.
Vaikka kisaajia oli ihan hirveesti, kisat meni yllättävän nopeesti! Kaikki puvut olivat upeita, ja ECG:issä myös esitykset, onnea kaikille voittajille ja sijoittuneille!
Kisojen jälkeen pidettiin pikanen mammapalaveri siitä miten päivä meni ja siivottiin bäkkäri. Muuten meni kaikki ihan  hyvin, aikataulut vähän kusi mutta sitä sattuu. Kaikki oli ajoissa valmiina ennen kello kuutta! Olihan meillä omat ongelmamme parin ylimääräisen ihmisen takia, mutta elimme ja asiat ovat selvittelyssä.

"Kohta mennään!"
Oltiin lopulta vapaita varmaan joskus kasin jälkeen. Lähdettiin aika pian hotellille koska väsymys, onneksi saatiin kyyti Ellulta kyyti kun hän majoittui samassa hotellissa, bless ja kiitos!
Lagattiin Megun kanssa huoneessa jonkun aikaa ja mietittiin mitä syödään, mutta päädyttiin lopulta hakemaan (taas) Burger Kingistä snacksejä ja pirtelöt.

Miikin kisasi! 

Valitut Lapset- näytelmätiimi edusti bäkkärillä varsin suurella määrällä (+Anae joka ehti karata ennen kuvaa). Meitä oli muuten taktisesti kolme kisaamssa ja kolme mammana :'D
(Kuvat on Miiltä ja Kiipyltä napatut, ja jostain syystä nuo tummat reunat jäi vaikka ne puhelimelle kyllä poistin :/ )

Sunnuntai oli chilli päivä kun ei ollut aktiivista työtä (meidän piti vaan välillä käyä tarkistamassa cosplaypukkareita). Aamulla takseiltiin tavaroiden kanssa taas Sibbelle, ja käytiin ekana varaamassa aika meidokahvilaan että päästiin varmasti 0sakon asiakkaiksi! Saatiin aika klo 12, joten käytiin eka katsastamassa myyntipöydät ja kirppari. Ei löytyny oikeen mitää ja taidekujalla oli nii paljo porukkaa ettei sinne viittiny mennä. Kattelin yhellä myyntipöydällä lompakkoja koska tarttisin uuden mutta jäi kuitenki ostamatta. Megu shoottsi Ellua siihen asti kunnes meidän kahvilavaraus alkoi, toimin itse assarina.

Sunnuntaina oli huono selfie päivä mutta snow pelastaa

Vähän ennen kahtatoista siirryttiin sitten kolmistaan odottelemaan kahvilalle. Tilasin letut ja kaakaon jossa oli jätskiä öwö! Kaakao oli vähän mautonta mutta letut hyviä! 0sako myös istui meidän kanssa ja juoruiltiin ja juteltiin kaikkea :>




Kahvilavisiitin jälkeen kipasin nopsaan kirpparille Neeneen pyynnöstä, ja sain lahjuksia ;____; <3 Tämän jälkeen mentiin shoottaamaan mua ja Shessoa, kun meillä tosiaan oli Matsuoka sisarukset pitkästä aikaa. Myyntipöytäsaliin johtavien portaiden alla oli mageet punaset valot ja siellä saatiin kivoja kuveja, ja sen lisäks käytiin Metsähallin portaissa. Ihan hirveen pitkää shoottia ei pidetty kun ei tullu ideoita ja ite en oikeen jaksanu. Muutenki oli jotenki äääh-fiilis, peruukki paino ja valu kokoajan kun en saanu sitä kunnolla jotenki pysyy täl kertaa (se vaatii muutenkin pesun ja huollon, mutta eipä tällästä tietty voinu ennen conii tarkistaa), et päädyin shootin jälkeen ottamaan cossin pois. Oli ihan mukava hengata loppupäivä kasuaaleissa. Tosin unohetiin ottaa Shesson kanssa selfie yhessä ;_;

Kuvat: Megu
 






Muuten sunnuntai meni hengatessa, käytiin vielä uusiks myyntipöydillä. Taidekujalle mahtu kerranki, joten sain sieltä loottia, lisäks ostin pitkästä aikaa pockyja ku teki mieli. Päätettiin tehä myös real life scouttaukset ja ostettii Megun kaa Lovelivestä sellaset juliste blind boxit. Mulle ei tullu mieluisia hahmoja joten lahjotin julisteen Ellulle, jospa se saisi häneltä rakastavamman kodin :>Muutenpa pitkälti vaan henailtiin päättäjäisiin asti. Päättäjäisissä esitettiin toinen osa Tatakaishowta! Kokonaisuudessaan show oli aivan mieletön, näyttelijät olivat lahjakkaita ja castaus muutenkin on point! Gokun voimanantopyyntö lopussa osu tunteisiin. Sanoisin että OVER 9000/5! Jos ette olleet katsomassa niin katsokaa tallenteet edes, aivan huikeeta!




Oli jälleen mukava coni! Yllätyin että jaksoin sen näinki hyvin, kun edellisellä viikolla oli ollu 7 päivän työputki (tosin oliha mulla enen Kibeä 9 päivää...). Sunnuntai oli vähän koomailua, mutta muuten fine. Mammailu oli tosi kivaa, ja et pääsi vielä Desuun mammailee! Vähän kyllä suolasin etukäteen kun infoja ei meinannu tulla mutta kyllä se siitä sitten.
Seura oli A+, kiitos siitä kaikille! Myös niille joita näin vaan pikasesti. Oli ihana nähdä ihmisiä :>
Mun seuraava coni on Umicon! Yuki jää sen takia välistä, koska en niin montaa viikonloppua vapaaks, kun digimon-treenitkin on viikon päästä. Umiin on ainakin luvassa Time Stranger Kyoko-ryhmäilyä Tanemuran kunniaksi, mutta lauantain puku vielä on päättämättä. Aluksi mietin tuota Linaa sinne, mutta aikataulu on vähän turhan tiukka, kun sain näihin kankaat vasta pari viikkoa sitten ja Karen on vielä kesken. Eli kierrätän jotain vanhaa, jääköön nähtäväksi vielä mitä.
Tän vuoden cossiplänit on muutenki vielä vähän auki ja tuun varmaa aika paljon kierrättää vanhoi pukui, pitää säästää kun syksyllä kutsuu jälleen Nipponi kolmeks viikoks! Ostettiin just Nanan kanssa lennot tällä viikolla ja eka majotuskin on varattu! Mut Lina nyt ainakin tapahtuu, varmaan kesäDesuun, muuten sitte jos teen ni jotain pieniä simppeleitä pukuja. Popcult on tänä vuonna ykspäivänen ja Traconiinki reissun takia (meillä lähtee lento sillon sunnuntaina) kerkeen vaan lauantaiks ni conipäivätki vähenee.

Conilootti. Taidekujalta nappasin hyviä poikia ja lempitytyn <3 Lisäks Mangacafelta herkkuja ja polaroidit mitkä otettiin Megun kanssa!

Neenee nappasi mulle nää kirpparilta KIITOS ;__; <3<3

Tsau! o/

1 kommentti:

  1. Kiva nähdä, että alkuperäistä Beybladea arvostetaan (cossataan) vielä. Enpä ole koskaan näissä tapahtumissa käynyt mutta nyt tekee melkein mieli mennä johonkin tapahtumaan ja kiskasta Kai costyymi jostain päälle.

    Hienoja muitakin cosseja tässä blogissa vaikka en niitä tunnistakkaan!

    VastaaPoista