kansikuva

kansikuva

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Desucon 2018 - "viikonloppu silkkaa loistoa"

(tehkää itsellenne palvelus ja kuunnelkaa, DesuTV tiimi teki upeeta työtä! <3)

Desucon ei jälleen kerran pettänyt odotuksia, ja takana on taas upee viikonloppu!
Perjantaina lähdettiin Myrskyn ja Riinan kanssa ajelemaan Lahteen päin, olin tällä kertaa itse kuskina koska oman squadin majotus oli aika kaukana. Tiputettiin Riina Sibbelle ja napattiin Iitu kyytiin ja käytiin kirjautumassa meidän (mun, Iitun ja Megun) airbnb-majotukseen. Oltiin vasta varauksen jälkeen huomattu että kyseessä olikin vain huone/yläkerta asunnosta ja että omistajat tosiaan olisivat ilmeisesti kotona viikonlopun ajan :--D Alkuun se tuntu vähän kiusalliselta (no okei koko ajan vähän) mutta he olivat lopultaan oikein mukavia mitä jonkin verran jubailtiin ja SIELLÄ OLI 10 VIIKKONEN KOIRANPENTU ;___; <3
Käytiin hetken aikaa hengailemassa conissa, vein kirpparille tavarat myyntiin ja käytiin kattomassa avajaiset. Lähdettiin Iitun kanssa joskus seiskan maissa hakemaan Megu asemalta, mentiin Mäkkäriin syömään ja loppuilta lagattiin majotuksella.


En muista rotua mutta HÄN OLI NIIN SULOINEN <3
Lautantai aamu alkoi pienellä koomalla ja Teletapeilla (se oli kamalaa). Syötiin aamupalaa ja alettiin valmistautua. Sain meikit tehtyä hämmentävän nopeesti, koska Astrid ei lopultaan vaadi paljoa, ja suurimman osan cossistakin laitoin vasta conipaikalla, koska ne yllättäen vähän haittaa ajamista :'D Joten ensimmäisena Sibbelle saavuttuamme suunistin pukkariin, Megu ystävällisesti tuli auttamaan ja sitoi Astridin käsissä olevat nauhat mulle (jännä kyllä kukaan muu jolta pyysin apua ei osannu sitoa niitä yhtä hyvin eli en vissiin voi cossata Astridia ellei Megu ole paikalla xD). Sitten vaan taidettiin pyöriä ja hengailla ympäriinsä näkemässä ihmisiä.


"Miten tässä cossissa pitäis olla selfieissä oon tottunu olemaa animutyty"
Niksulla oli kasuaali-Hikotus ja tuli otettua hyvä läjä selhvieitä xD <3

Olin Twitterissä kysellyt josko joku vois napsasta pari kuvaa mun cossista, koska en omaa kameraa voinut ottaa mukaan kun en voinu pitää oikein mitään kunnon laukkua tuon puvun kanssa. Myöskään koska Sibben ympäristö ei oo se optimaalisin kuvauspaikka HTTYD-maailmalle eikä mulla ollu vielä proppiakaan, aattelin että haluun vaan pari todistetta et puku on ollu päällä ja kunnon shootin sitte joskus myöhemmin. Yhtäkkiä kakski ihmistä ilmottautu enkä osannu sanoa ei kummallekkaan joten mulla oli kaks minishoottia, mut hei, en valita! Aamupäivästä oli näistä eka Niyarifan kanssa.






Hengattiin taas pari tuntia kavereiden kanssa, ja yhden jälkeen mulla oli seuraava shootti, tällä kertaa pääsin Even kameran eteen. Kirkas sää ja aurinko vähän hankaloitti asioita, mutta saatiin kuitenkin kuvia ja tykkään kyllä kummankin kuvista tosi paljon :>



Kuvailujen jälkeen käytiin Lastussa syömässä ja pikasella myyntipöytäsalikierroksella. Siellä oli tuttuun tapaan kyllä taas niin paljon porukkaa, ettei siellä kauaa viihtynyt, etenkään vähän hankalemmissa cosseissa niinkuin meillä oli.
Seuraavaksi oli vuorossa cosplaykisat. Uusi paikkalippusysteemi oli aamulla tuottanut vähän hankaluuksia bugien takia, mutta oltiin Megun kanssa onnistuttu saamaan hyvät paikat. Kisoissa oli mielestäni tosi korkea taso sekä EC- ja Hall Cosplay-kategorioissa. En osannu etukäteen arvata sijotuksia, tai ainakaan että missä järjestyksessä ne olis menny, mutta kaikki meni kyllä ihan oikeisiin osotteisiin. Onnea paljon kaikille, ja tsemppiä Siirille EC-finaaliin!
Ei taidettu ihan hirveän pitkään enää kisojen jälkeen conissa pyöriä, moikattiin kaverit ja lähettiin majotukseen ja tilattiin pizzaa.


Illan ratoksi yritettiin keksiä Kurosawoille sunnuntaiksi hästägiä, joka ei ollu helppoa kaikkien aivotoiminnan ollessa jossain kesälaitumilla
Sunnuntai-aamuna heti ekana kun herätyskello soi Iitu totes "arvatkaa mitä sieltä tulee taas teletappeja!" ja lätkäs telkkarin päälle. Pikasen aamupalan jälkeen taas meikit naamaan ja cossit päälle. Oltiin aika nopsaan valmiita ja pakattiin ja siivottiin, vaihettiin vielä muutamat sanat ja kiitokset isäntäpariskunnan kanssa ja viimoset rapsut koiralle ja lähdettiin Sibbelle. Koska oltiin paikalla jo ennen kymmentä käytiin ekana kaupassa ostamassa jätskiä. Meillä kaikilla kolmella oli kasuaalit ja helpot cossit, oli tosi ihanaa ja rentoa! Tätä vois harrastaa useemminkin xD



Käytiin Megun kanssa varaamassa aika meidokahvilaan ja sen jälkeen meillä olikin jo shootti! Oltiin edellisenä päivänä keksitty kysyä Madua kuvaamaan ja hän onneksi suostui, joten saatiin viimein Kurosawa-siskoksista yhteiskuvia! <3









Meidän oman shootin jälkeen olin lupautunu shoottimaan kavereiden Legend of Korra-ryhmää. Oli tosi hauskaa olla vaihteeks kameran toisella puolella, ja kuvattava porukkakin oli hauska! Mun piti alunperin itekin olla itse asiassa mukana tässä ranta-Korra ryhmässä Jinorana, mutta sitten iskikin inspis laittaa Ruby.

Asami - Myrsky
Korra - Ellu
Opal - Riina
Bolin - Iitu
Mako - Nizku




Käytiin Megun kanssa kiertämässä nyt vähän paremmin myyntipöytäsali. Mun tavoitteena oli ostaa uus lompakko, koska vanha on aika hajoomispisteessä, mutta se myyjä joka on ennen ollu myymässä niitä ei ollukkaa nyt paikalla ;; (ois pitäny vaa Frostista ostaa) Päädyin ostamaan tarroja ja eräältä meikkipöydältä parit meikit.
Kolmelta oli tosiaan meidän meidokahvilavaraus ja saatiin seuraa Nnancysta ja Suzupinsistä. Oltiin varattu aika Faronille! Tilasin desuleivoksen joka osoittautui suklaa-mustaherukka(jos oikein muistan?)-leivokseksi, en yleensä pidä mustaherukasta mutta tää oli hyvää! (no, se oli kakkua, tietty se oli hyvää)
Pian tämän jälkeen olikin jo päättäjäisten aika ja sitten coni olikin ohi. Käytiin vielä Hesessä matkalla koska mulla oli jäätävä nälkä, ja ajeltiin sitten kotiin.



Conlootti ja yksi polaroid-kuva :>

Desucon oli jälleen todella mukava tapahtuma ja mulla oli kiva viikonloppu! Pelkäsin vähän sään puolesta tuunko paistumaan lauantaina, mutta lopultaan oli ihan mukava keli (Vain jalat paistu), ja sunnuntaina oli sitten taas lämmintä että tarkeni hyvin!
Kiitokset erityisesti Iitu ja Megu loistavasta majotusseurasta ja kaikki muut kivasta conista! <3 Oon erittäin otettu kaikista kehuista mitkä mun Astrid-cossi sai niin paikanpäällä ja somessa, niitä on tullu hurjasti että ihan punastuttaa, en oo tottunu tälläseen ;; merkkaa paljon, kiitos! <3
Seuraava con mulle on Ropecon, tosin en tiedä cossinko siellä mitään. Traconiinkin olen menossa vain yhdeksi päiväksi kun lähdetään sitten sillon sunnuntaina Japaniin, tosin yritän sinne saada yhen uuden cossin. Lisäks pari shoottia on suunnitteilla kesälle sekä pitäis päästä toivottavasti piakkoin alottamaan Valitut Lapset-näytelmän pukuja!
Nähdään taas!

"Tää nukke on aika mood"

Tsau! o/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti