kansikuva

kansikuva

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

I dreamed a Cosplay dream


Tuossa kun eilen luin Jäätyneen Enkelin Dream cospay-listauksen, rupesin itsekin miettimään että mitkä on omia unelmacosseja, ja päätin kanssa tehdä tällaisen (ja tekstin nimellä ei ole suinkaan mitään tekemistä sen kanssa että saatoin eilen katsoa LesMisin hehe).

Itselle kaikki cosplay-listalle päätyvät hahmot ovat enemmän tai vähemmän unelmacosseja, koska pääsääntöisesti cossaan juuri lempihahmojani jotka ovat itselle tärkeitä. Mutta kyllä sieltä muutama semmoinen The cossi löytyi jotka tähän listaan sopivat, semmoisia vähän erikoisempia joko hahmolta tai designiltaan.

Oliver (Beyblade)
"Right into the kokoro"
Oliverin olen kyllä tekemssä ensi vuonna, mutta laitan sen tähän silti koska Oltsu <3 Beyblade-rakkauteni nyt varmaan tiedetään, ja Oliver on yksi lempihahmojani (kilpailee vieläkin Zeon kanssa ykkösijasta). Joskus teen myös Oliverin kolmoskauden asun. Joka näytetään yhdessä jaksossa. Taustalla. Ehkä 5 sekuntia....

Mutta onneksi on ihana SlumberPoppy joka on täyttänyt DAn Oliver fanartilla <3
Ja nyt kun Poppy tuli puheeksi, tahtoisin myös tehdä Oliverin (ja muutaman muunkin hahmon) version hänen luomastaan BeyFantasysta
Majestics, Oltsu tuolla takana oikealla

Mathilda (BeyFantasy)
No nyt kun BeyFantasysta rupesin puhumaan, muistin Mathildan designin ja kuinka olen sen perään kuolannut. Tykkäsin enemmän ehkä alkuperäisestä, värikkäämmästä designista, mutta tämäkin on ihana. Poppyn tyyli vaan on niin pirun täynnä pieniä yksityiskohtia aaaaargh! Stop being so perfect!

Vulpix (Pokémon)
Vulpix on ollut lempipoksuni ihan pienestä asti. Gijinka-versiota olen jo jonkun verran suunnitellut, mutta se nyt varmaan tulee vielä jonkun verran muuttumaan. Alunperin oli tarkoitus tehdä tämä ensi vuodelle, mutta siirsinkin sitten myöhempään. Pieni kysymysmerkki on, että jos teen hännät pitäisikö tehdä myös korvat, ja koska aluksi ajattelin nutturaperuukkia korvat ei oikeen sopinu siihe. Mutta kattellaan nyt.


Margaery Tyrell (Game of Thrones)
Tässä suurin este on se etten ihan vielä tiedä pidänkö real life-ihmisten cossaamisesta. Ja se että Margaeryn kaikissa asuissa on niin avonainen etumus. Ja se että Natalie Dormer on vain niin täydellinen ja kaunis etten tiedä tuonko hahmolle oikeutta ;__; (okei nyt niitä ulkonäköpaineita). Margaery on lempi hahmoni GoT:sta Tyrionin lisäksi.

Ren Kouha (Magi)
Kouhaan rakastuin heti ensi silmäyksellä, ja perusversio on tulossa myös ensi vuonna, vaikka sitäkin katsellessa olen monta kertaa itkenyt "MITEN HELVETISSÄ TOI TOIMII!?" Aluksi se oli vähän ei-juuta, mutta päätin kumminkin yrittää. Kouhan asu on selvästi erilainen kun mitä tähän mennessä olen tehnyt. Hakuryuu oli jo vähän aste korkeammalle mutta sekin oli vielä melko helppo. Eniten tuskaa tässä tuo avonainen etumus, koska sivubindit hnnnng. Olen tähän asti selvinnyt pelkällä urheilutopilla, koska cossaamillani pojilla on ollut suht löysät paidat eiku miulla mitään suurta rintavarustusta ole.
No, bindaamisesta päästäänkin sitten Kouhan Djinn Equip-muotoon... Paljas yläruumis, ihmeellisistä kristalleista koostuvat siivet eikä tuota vaatekertaa muutenkaan mitenkään kauheasti ole.... Jjjjooooooooo... Tämä on ehkä sellainen erittäin kaukainen unelma :'D

Siinä nyt nämä isoimmat. Sitten mainitsen vielä pari:

Pirika - Shaman King
Vain jos saan jonkun Horohoroksi. Olen omaa isoveikkaani yrittänyt suostutella, toistaiseksi aika huonolla menestyksellä. Mutta kyllä mä vielä sen pään saan kääntymään! o7

Santtu - Prätkähiiret
Vieläkin odotan että me joskus toteutetaan meijän Prätkis-ryhmä!! Jahka hiiret kiireiltään ehtii :'D

Siinäpä ne. Osa tulee toteutumaan, osa ehkä ei. Sen näkee sitten.
Tsau o/

6 kommenttia:

  1. Margaery Tyrell vois oikeesti sopii sulle tosi hyvin! 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos~ siinä on tosiaan nuo pari muttaa l'D niin ja lisäksi se että inhoon mekkoja... :'D

      Poista
  2. oo ray~<3 ray on ihan hyvä vaihtoehto, tosin muissakin kausissa on paljon mielenkiintoisia hahmoja :> (liikaakin jos multa kysytään hnnnnng dem cosplay feels!)

    VastaaPoista
  3. great blog, I love blogs like this one, with a passion :)
    also doing cosplay ^ ^
    keep in touch? :)
    I love to read and learn about new cultures, customs and people :)
    greetings from Polish <3
    ayuna-chan.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi! Thanks! ^^
      Cool, I need to give your blog a look : D
      Sure, it's always nice to meet new people!

      Poista