kansikuva

kansikuva

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Japani-seikkailu osa 5


Seuraavaksi suunnattiin päiväreissulle Naraan. Nara on Japanin vanha pääkaupunki, mutta meidät sinne veti, kuten varmaan monet muutkin, nimenomaan peurat, joista kaupunki on tunnettu. Kiotosta matka kesti noin tunnin junalla, ja asemalta meni bussi suoraan Naran keskuspuistoon, jossa eläimiä pääsääntöisesti majaili. Niitä löytyi kyllä muualtakin, teiden varsilta ja niiden keskeltä. Peuroja kohdeltiin aika samaan tapaan kun Suomessa poroja, eli autoilijat väisteli niitä.
Puiston laidalla oli pieniä kojuja joilta sai ostaa keksejä joita syöttää peuroille. Muistelen että nää makso 150 jeniä/paketti. Samantien kun keksit sai käteensä oli jo viisi peuraa takana odottelemassa. Huomattiinkin että juuri täällä laitamilla ja viereisen temppelin lähistöllä peurat olivatkin vähän "röyhkeämpiä" ja ahneita, tietenkin koska siellä suurin osa ihmistä pyöri ja ne oli tottunu saamaan ruokaa niitä ja selkeesti tottunu että monet turistit pelkää. Pidemmälle puistoon mentäessä eläimet oli rauhallisempia







 
Huomatkaa, että vaikka peurat olikin pääsääntösesti ystävällisiä, ne on kuitenkin villejä ja tänne mennään omalla vastuulla. Pitkin puistoa oli kylttejä että peurat saattaa purra, potkia yms. Joiltain uroksilta oli leikattu sarvet pois, ja syyn kyllä ymmärsi kun ne tuli usein puskemaan että "ruokaa tänne". Moni näistäkin oli toki sellasia ystävällisiä puskuja, mutta jotkut vähän aggressiivisempia. Joillain uroksilla oli sarvet tallessa ja niiden kanssa oltiin aika varovaisia. Minna esim sai yhdeltä turpiinsa, kun antoi kaverille ensin keksiä niin yksi nuori uros joka ei ehkä ihan tajunnu omia voimiaan potkas sitä leukaan. Tänne ei myöskään kannata laittaa niitä parhaita vaatteita, koska meillä vaatteet ainaki oli peurankuolassa (peuroissa on myös punkkeja joten kannattaa tarkistus tehdä päivän päätteeksi, heitettiin myös vaatteet saman tien pesuun). Japanin yks huono puoli on, että julkisissa vessoissa ei aina ole a) saippuaa b)käsipaperia. Täällä sitä saippuaa olisi kyllä kaivannu kun silitteli peuroja.
Löydettin paljon kivoja peuroja ja opittiin vähän miten niiden kanssa käyttäytä (pätee pitkälti samat metodit kuin muidenkin eläinten kanssa). Saatiinki paljon huomiota ku osattiin käsitellä niitä xD Peurat myös kumartaa takasin jos kumarrat niille. Käytiin pikaseen kurkkaamassa viereistä temppeliä, mut ei menty sisälle kun se oli maksullinen, ja sen aluetta ja käytiin syömässä ja kattelemassa matkamuistoja. Muuten ei sitten oikein Naran alueella jaksettu pyöriä. Bussi jolla tultiin kävi kierroksen kaupungin keskustan läpi joten mentiin sen reitti ympäri.





Viimeinen täysi päivä Kiotossa koitti. Käytiin viimein Nijon linnassa, joka oli hostellimme vieressä. Meidän matkaa ennen Japanissa oli juuri jyllännyt taifuuni, jonka takia vain osa linnasta oli auki. Linnassa ei saanut ottaa kuvia sisällä. Meidän edellä kulki parikin opasryhmää, joilta vähän sivusta kuultiin juttuja. Linnan viereisessä kahviossa käytiin juomassa cream sodat (limua (melon sodaa  kummallekin)+jätskiä) viilentämään kuumana päivänä.







Linnalinjalla jatkettiin kun siirryttiin Kioton keisarilliseen palatsiin. Nijo oli maksullinen, mutta tänä oli ilmainen. Löydettiin puisto missä linna sijaitsi, ja käytiin alkupäässä olevassa rakennuksessa (ilmeisesti joku entinen valtioviraiden asumus). Porteilla oli kyltti missä luki että siitä palatsille oli 10 min matka. Eli suht iso puisto :'D Matkan varrella oli pieni pyhäkkö.
Lopulta päästiin palatsille ja napattiin vierailija-badget. Oltaisiin haluttu opastettu kierros, mutta seuraavan alkuun oli vielä pari kolme tuntia, joten mentiin itseksemme. Täällä sai ottaa kuvia, mutta toisaalta linnaan ei päässyt sisälle. Paikka oli juuri remontissa ja osa taloista oli huputettu. Kaikki ulkopinnat oli valkosia ja maassakin oli vaaleaa hiekkaa, joten kirkkaana päivänä sait siristellä ett näki jotain.








Ihan silleen vähän kirkasta





Moss Burger

Spoiler: oli vitun pahaa


Päivää oli vielä hyvin jäljellä, ja päätettiin lähteä kaupungin toiseen päähän Arashiyaman bambu-metsään. Minna huokutteli lähtemään koska täällä saattoi nähdä apinoita, mutta valitettavasti yksikään apina ei sattunut meidän näkökenttäämme :( mutta nähtiin tosi upeita maisemia! Oltaisiin haluttu jokiajelulle muttei löydetty mistä vene lähtee eikä googlekaan kertonu meille.
Takasintullessa vähän poikettiin reitiltä. Päädyttiin kiipeämään viereiselle vuorelle pieniä polkuja (tää tuntu jo ku ois ollu Lapissa tuntureilla xD). Samaa yritti eräs nuori pariskunta, mut he jäi ihmettelemään polun haaraan kun me vaan päätettiin lähteä kiipeemään rinnettä ylös. Päästiin ylös ja takasin alas ehinä ja kierrettiin taas vähän eri reittiä, ja löydettiin pieni leikkipuisto ja nätti lähiö.
Googlen kanssa tuli taas vähän ongelmia kun yritettiin löytää bussi millä päästään takasin hostellille, kun se näytti vähän sitä tätä ja tota ja ihan eri asioita joka kerralla. Lopultaan huomattiin että tää bussi millä tultiin ajaa ympyrän joten käveltiin samalle pysäkille mille alunperin jäätiin eikä onneksi jouduttu odottamaan kauaa.

 




Ihan paska 6/5




#päivänsuomi

Seuraavana aamuna sitten suunnattiin Osakaan. Luotijunalla reissussa meni taas noin tunti, ei tainnu mennä edes sitä. Löydettiin suht helposti hotellille (Hotelli Raizan) ja päästiin onneksi jo kirjautumaan sisään aikasemmin. Täälläkin meillä oli perinteinen japanilainen huone, eli tatamilattia ja futonit. Ekan viikon jälkeen vähän kaduttiin valintaa, mutta eipä sille enää voinu mitään, onneks tää oli lyhyempi pätkä. Täälläki haisi yhtä pahalle xD Meidän huone oli 5.kerroksessa, mutta ikkuna oli takakujalle eli näkymät ei ollu kummoset (vastapäisen huoneen ikkunat). Lähdettiin vähän katselemaan lähiseutua ja etsimään ruokaa. Päivä oli sateinen joten ihan hirveästi ei viitsitty pyöriä, mutta päädyttiin Shinsaibashin ostoskadulle joka onneksi on katettu. Pyörittiin se läpi ja sitten käytiin muutaman aseman päässä Osakan Pokemon Centerissä. Sittenpä palattiin hotellille. Päätettiin käydä testaamassa sen tiloissa oleva japanilainen kylpylä. Ei onseneihin yms public bathhouseihin päästy koska Minnalla on tatuointeja, mutta täällä ne ei haitannu. Kylpytiloissa oli myös sauna, tosin heti sisään astuessa petyttiin. Saunassa ole EHKÄ juuri ja juuri 50-60 astetta, löylyä ei saanu heittää ja kaikki lauteet oli vuorattu pyyhkeillä ja istuinalusilla, joista tuli vähän nhhhg kun et tienny kuinka usein moiset vaihdettiin (ja kuinka moni peba niillä päivän aikana istui). Muutenkin hotellin yleisilme oli ehkä vähän epäsiisti, mutta muuten ihan ok mesta. Kylpylä ja itse kylpy oli oikein hyvä noin muuten.



 
 

Tsau! o/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti