kansikuva

kansikuva

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ollatapahtuma pakkasenpurema 1/2

Desucon Frostbite oli ja meni. Itselle jäi käteen oikein loistava kokemus! Mielestäni oikein onnistunut kokeilu tämä K-18 con. Sibbellä pystyi oikeasti liikkumaan ja hengittämään (wat is dis?), ja oli kaikin puolin rauhallista, eikä tarvinnut jonottaa ohjelmiin! Kuten jo viime päivitiksestä kävi ilmi, itselle kiinnostavaa ohjelmaa oli oikein muikeasti. Siellä mainittujen lisäksi lisäsin listaan vielä muutaman lisääkin. Noh, en tietenkään ehtinyt/jaksanut kaikkiin l'D 21 ohjelmasta kävin lopultaan kuudessa (oho...), plus ekat n. 15-30 min Ogatan haastattelusta. Onneksi näitä puheohjelmia pystyy kattomaan netistä jälkeenpäin.  Ohjelmat, joissa kävin olivat kaikki täynnä, joten Desucon oli onnistunut tässä tavoitteessaan ainakin. Mitä itse näin, ihmiset mahtuivat kaikki saleihi, mitä nyt osa joutui seisomaan. En hirveästi kuullut/nähnyt että joku olisi ulos jäänyt koska ei mahtunut enää.
Kunniavierainahan olivat iki-ihanat Megumi Ogata ja Kappei Yamaguchi. Jälkimmäinen erityisesti kuuluu omiin suosikkeihini, ja olin ihan täpinöissäni kun kuulin tästä!
Kuvapäivityksen teen sitten jahka kuvat saan käsiini (ja ettei tästä tule yhtän pidempi kuin mitä siitä tulee) :)

Pakkaamisessa oli pieni ongelma, koska normaali con-laukkuni on kangasta ja olisi siis imenyt itseensä kaiken loskamärän, oli pakko ottaa toinen matkalaukku, joka oli hieman pienempi >: Mutta sain kaiken mahtumaan lopulta. Tästä syystä en loppujen lopuksi ottanyt Elyonia mukaan + koska perjantai kumminkin on niin lyhyt päivä etten jaksanut pistää cossia päälle.
Perjantaina saavuin Lahteen siinä kahden jälkeen, jotta ehdin käydä viemässä tavarat Dinon kämpille ennen conia. Yritin porukoilta vinkua autoa, mutta sitä ei tullut, joten äiti pisti iskän viemään miut Lahteen :'D mikäpä siinä! Hengailtiin siellä tunti pari, katseltiin mm. Prätkähiiriä <3 Sitten Dino ja Yatsu päättivät järkyttää meikää, näyttivät jakson Striparellaa (joku Stan Leen stripparisupersankaripiirretty) ja Drawn Togetheria (en edes osaa kertoa mikä sen pointti oli.... siinä oli joku Paavo Pesusienen parodia jonka sperma paransi kaikki vaivat...)... siis mitä helvettiä oli fiiliseni näiden jälkeen :'D
Sibbelle suunnattiin sitten siinä viiden maissa. Koska kaverini oli ostanut lippuni, se oli hänen nimellään ja luultiin siis että hänen pitää olla mukana kun vaihdan sen rannekkeeseen, ja siten jouduttiin odottamaan hänen tuloaan (tämä oli myös yksi syy miksi en cossannut, koska en tiennyt jodunko odottamaan ulkona). Henkkarit tarkistettiin jo kumminkin ovella, ja liput vasta sisällä, joten ei tullut mitään ongelmia. Ei jouduttu juurikaan jonottamaan, kun tultiin vasta tuolloin.
Avajaisiin ei keretty, mutta pyöriskelitiin jonkin aikaa ympäriinsä. Sain käsiini Petran lainaperuukin, koska omani ei ehtinyt tulla afsdnk. Meinasin mennä katsomaan ystävänpäivä-luentoa, mutta koska tuon etsiskelyn takia missasin alun en sitten viitsinyt. Sen jälkeen oli Myyn ja Cillan Demoni sisälläni, ihminen sisälläni-luento. Hyvää tavaraa jälleen, mitä nyt näiltä neideiltä voi odottaakin! Kaksi esitellyistä sarjoista, Shingeki no Kyojin ja Madoka oli tuttuja, kaksi ei Devil Man ja Hyakumonogatari, mutta ainakin kiinnostus Hyakumonogatariin heräsi (muistelen että Myy on sitä mulle jossain vaiheessa suositellutkin). Luennolla siis mietittiin ihmisyyden ja hirviöyden rajaa, missä se kulkee, ja mitä on olla ihminen tai hirviö.
Luennon jälkeen pyörittiin jonkin aikaa Sibbellä, koska Lohien piti säätää seuraavan päivän kunniavierasohjelmia, koska kuten moni tietää Ogatan ja Yamaguchin haastattelut erotettiin kahdeksi eri ohjelmaksi torstaina. Sitten siirryimme Dinon kämpille. Siellä yleensä majoittuneilla on perinne katsoa Taikamiekka joka Desu. En ollut elokuvaa ennen nähnyt, kuullut vain kuinka huono se on. Ajattelin vain että voiko joku leffa oikeasti olla niin huono?
 No joo, olihan se aika hirveetä... :'D
Ehkä Dinon ja Yatsun järkytysyrityksien takia ennen conia en järkyttynyt nyt ihan niin paljoa l'D Lisäksi taustalla muiden katsojien kommettiraidat olivat omaa luokkaansa.
Koska meitä oli varmaan 9 henkilöä pienessä kaksiossa, minä, Sanni ja Ippe hurautettiin Dinon poikaystävän, Jukan, kämpille nukkumaan.
Dinon neuloma Star Wars-pipo (hahmoa en nyt muista), jonka pöllin koska ebin!
Lauantai aamu valkeni meille siinä kasin maissa. Heitimme vain kaikki vaatteet niskaan ja suuntasimme kauppaan hankkimaan aamupalaa. Sibbelle saavuimme vähän ysin jälkeen, ja kävin heti hakemassa paikkaliput kisaan, jonka jälkeen menimme odottamaan myyntipöytien avautumista. Sieltä mukaan tarttui Attack on Titanin osat 10 ja 11 <3 ja lisäksi SnK-huppari (joka kuulemani mukaan oli piraatti. En siltikään kehdannut enää käydä palauttamassa kun iltabileissä jo pidin)
Klo 11 oli Ogatan haastattelu, josta kävin katsomassa alun. Sitten iski mikä lie ADHD enkä jaksanut istua paikallani, joten lähdin pois. Jonkin ajan päästä Free!-luennolle, joka oli aivan mahtava! Luennoitsijan kielenkäyttö oli suloista, niin hienoja sanoja (hehe, nurkka-hemuli~). Tosin jännitys näkyi siinä, että tämä katseli koko ajan muualle kuin yleisöön paria vilkaisua lukuunottamatta. Mutta luennolla siis sukellettiin syvemmin (hehe, tajusitteko?) Freen teemoihin ja yksityiskohtiin käyttäen lähteenä High Speed-novellia. Pari asiaa oli sellasita, mitä itsekin olin miettinyt, mutta suurimmasta osasta tuli semmoinen "hei, en tajunnutkaan tuota! Kuin siistiä!". Mm. miten Rin ja Haru ovat niin toistensa vastakohtia, ja Rei on se kultainen keskitie (maailman kahdeksas ihme!). Itse olen High Speedin lukenut, ja suosittelen sitä kyllä muillekin! Virallista käännöstä ei ole, mutta täältä löytyy ihan hyvä fanikäännös.
Olisin kovasti halunnut Yamaguchin nimmarin, mutta jono oli niin pitkä kun luennolta pääsin etten enää viitsinyt mennä. Jossain vaiheessa kuulutettiin että jono on täysi. Olisin siis vielä kerennyt, mutten siltikään viitsinyt jonottaa yli puolta tuntia. Löysin Levin jonka kanssa olin sopinut kuivailevani (joka lainasi myös peruukin), ja menimme ulos pari kuvaa ottamaan. Oli niin kylmä ettei viitsitty kauaa olla >: Oikein mukava Levi oli~
Sitten olikin cosplay-kisat. Olin jossain vaiheessa käynyt vaihtamassa paikkaliput, että päästiin Dinon kanssa muiden kaverien lähelle. NCC:ssä oli hienoja pukuja, mutta pari esitystä oli vähän meh. Tosin mikäpä minä olen sanomaan kun en itse edes lavalle uskalla! Olitte mahtavia, jee! Parhaat olivat omasta mielestäni Beyblade (no duh), Tekken ja Grandia-esitykset. Päivin voittajaesitys oli aivan super mahtava! Aivan upea! Ihanaa kun joku kisaa Beybladella <3 Suuresti onnea NCC:hen pääsystä! Ja tietysti Rimpun juonto oli taas ebin (vaikka vähän petyin ettei hän juontanut Cedricinä).
Kisojen jälkeen kävimme kämpillä vaihtamassa vaatteet iltabileitä varten. Sieltä nopsasti takaisin Yamaguchin haastatteluun. Se setä on aivan mielettömän ihana! Nauroin vatsani kipeäksi. Ja Myy ja Cilla suoriutuivat haastattelusta tosi hyvin, vaikka kyset oli tehty edellisenä iltana! Tajusin muuten heti kun oli sanottu, että vielä vika kysymys, ja Nita oli lähtenyt mikin kanssa pois, että olisi pitänyt kysyä jotain Beybladesta, koska Yamaguchi on siinä Michaelin ääninäyttelijä.
Sitten iltabileet. Olen tähän mennessä käynyt oikeastaan enimmäkseen vain Desuconin ja Ropeconin iltabileissä. Nämä olivat ehkä parhaat missä olen ollut! Oli kiva että ne pidettiin Sibbellä (nauran muuten vieläkin sille Eren-drinkille. En tiedä mikä siinä on niin hauskaa :D). Mitään ei tullut juotua, koska superkallista, enkä muutenkaan ihan hirveästi alkoholia juo (ja jos juon, yhdessä pullossakin kestää).
Ogatan keikka. Ah <3 Eipä olisi Elina 12-v silloin kun animea alkoi katsomaan osannut ajatella että sen pääsisi näkemään. Ja melkein eturivistä! Ogata esitti kalssikko-animujen tunnareita, NGE, Sailor Moon, ja Eaglen hahmolaulun MKRstä sekä Danganronpan vika lopputunnarin. Oli tosi kiva kun kaikki lauloi mukana erityisesti Zankoku na Tenshi no Thesessä. Keikka olisi saanut olla pidempikin, mutta tuokin jo oli mahtavaa! Muutkin DJt olivat hyviä. Tykkäsin siitä yhestä joka soitti animetunnareita, esim Splash Free (yritin kuvata, mutta kamera ei ollut mennytkään päälle >: ) ja Guren no Yumiya. Yksi kaverinikin soitti siellä, ja ihan huikeaa settiä! (Dango Daikazoku <3). Pakko se on sanoa, että käykää tsekkaamassa Ensilumi!

Petra oli yllättävän mukava cosplay. Toki remmejä sai nykiä koko ajan ylöspäin ja vitutus koska merkkien maalit halkeili, mutta muuten oikein hyvin meni. Sain housutkin remmeineen helposti päälle :D Takkikaan ei ollut niin kuuma kuin odotin. Oli itseasiassa ihan sopiva suurimman osan ajasta. Jos viitta oli päällä, tuli vasta kuuma. Ja se peruukki! Ihastuin tuohon peruukkiin, se oli niin söpön värinen <3 toivottavasti omani on yhtä ihana. Kiitän jälleen lainasta! \o/
Pitää remmeja korjailla, viittaa vähän ehkä lyhentää, ja keksiä merkkeihin JOTAIN. Kovasti mietin ostavani ne netistä, jos en parempaa keksi, koska noihin hajoaa pää.
Mutta enivei, oikein tyytyväinen olen Petraan. Kovin montaa kertaa ei mun cosseista olla tultu pyytämään kuvia, mutta nyt tuli muutama. Yhh, en ole tottunut cossaamaan massasarjoja/sarjoja joista oikeesti muutkin cossaa! :DD

Seuraava aamu alkoi hiukan myöhemmin. Lähdettiin liikkeelle joskus puoli 11 aikaan. Ihan ekana menin kuvauspalveluun, jossa sain kuulla juuri missanneeni Free!-ryhmän. Damn! Mietin kovasti menenkö katsomaan kaksi taikatyttö-ohjelmaa vai AMV-kilpailun, mutten sitten loppujen lopuksi mennyt kumpaankaan koska jälleen ihmeen ADHD.
Käytiin syömässä ja pyörähdettiin vielä myyntipöydillä, josta mukaan tarttui vielä kaksi paria Backstreetin polvisukkia. Edelliset ovat niin hajoamispisteessä että pakko oli ostaa uudet :D
Ainoa puheohjelma, minkä kävin katsomassa, oli Nörtille naista-luento, joka valitettavasti kesti vain puoli tuntia, ilmeisesti luennoitsijan sähläyksestä. Mutta hauskaa oli!
Sittenpä päättäjäiset. Ihan peruskivat. Kibi varasti shown.Vähän kyllä hämmensi tuo frostilaisten mahdollisuus varata etukäteen kesä-desun liput. Itsehän en varannut, kun en sinne ole tulossa.
Päättäjäisten jälkeen onnistuin löytämään Rin-cossaajan, ja tekemään itsestäni varmaan täysääliön hihkumalla riemusta l'D Anteeksi, jos satut lukemaan tämän.
Sain kaikeksi onneksi Lauralta ja Samilta kyydin kotiin, eikä tarvinnut raahata tavaroita junalla tai kävellä ylipäätään, jee!
Frostbiten paras cosplayryhmä<3 Phobos: Kizzy Elyon: Yumi Cedric: Rimppu

Rakastuin Gouhun uudelleen. Kerho-asu oli älyttömän mukava, ja peruukkikin tuntui pysyvän paremmin kuin Yukissa. Ja jos Yukissa valitin kun ei Free!-cossaajia ollut, Frostissa itkin "yhyyy niin paljon mutten uskalla mennä puhumaan ;____;". Olen vielä niin ujo, etten kehtaa randomeille mennä juttelemaan. Jonkun rohkeusburstin sain kun tuon Rinin näin loppuconista, koska se oli ihan must! Ei onii-chania voi jättää huomiotta!
Jonain päivänä vielä.... Ollaan itseasiassa kaverin kanssa suunnittelemassa Nagisaa ja Reitä johonkin~

Nyt kun on tuota paskamyrskyä seruannut pari päivää, voin vain sanoa, että ihmiset rakkaat, ottakaa rauhallisesti!! Lippuja myydään coneissa etukäteen muutenkin. Jos n. 500 ihmistä VARASI lipun kesädesuun, se ei tarkoita että ne kaikki 500 edes ostavat niitä kun aika tulee. Ja Suomessa on coneja melkeen joka kuulle, jos yksi Desucon jää välistä, se ei voi kaataa maailmaa. Ja kun on sanottu, että Frostbite on ainoa talvicon, ei se voi olla K-18, ööö, ei ole... Talvella on ainakin Chibicon, Kitacon, Tampere Kulpii ja Yukicon. Jos ne on "liian kaukana" tai pieniä coneja, se ei tee niitä olemattomiksi.
Peace, people!
Omasta mielestäni Frostbite voi ihan hyvin jatkaa K-18-conina. Suomessa kumminkin on mistä valita. Ja kyllä teille kaikille se täysi-ikä koittaa jossain vaiheessa :)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pakkanen puree kohta

Hörhör, sain Petran takin valmiiksi! \o/ Tai siis, merkit pitää vielä kiinnittää, mutta ompelua ei enää ole. Ja nyt joku miettii, että eikös ne edellisessä postauksessa olleet kiinni. No, oli, mutta menivät pirulaiset irtoamaan. Tehtiin eilen illalla iskän kanssa liima testailuja millä ne saisi pysymään, ja paras vaihtoehto taisi olla Bostik(tai joku semmonen)- yleisliima. Sitä vaan täytyy käydä ostamassa lisää koska purkki oli niin rikki että oli pakko heittää pois :'D Merkit alkoivat myös vähän halkeilemaan, joten korjasin ja vedin kerrokset erikeepperiä vielä päälle. Toisen hiha-merkin maalasin uudestaan. Tasku-merkki on ja pysyy, samoin viitan, eli jos huonosti käy, hypin sitten viitta päällä koko ajan :'DD
derpderp

hihii, tyksin tästä viitasta <3
Edelleen jännäilen ehtiiko peruukki ja kengät tulla x_x onneksi kumpaankin on plan b: peruukin saan lainaan, ja voin käyttää Hakuryun saappaita hätätapauksessa. Rekrysin jo Ainon kuvaamaan jos eivät ehdi, että saan sitten omalla peruukilla ja oikeilla kengillä kuvia :'D Plus kuvavisiot~

Plus päätin muuten minä päivänä Frostissa cossaan mitäkin, elikkä seuraavasti siis:

Perjantai

Elyon - W.I.T.C.H.
 Eli samoilla mennään kun Yukissa. Tämä tosin on vielä vähän ehkä, riippuu jaksanko perjantaina vetää cossin päälle :'D Otan kumminkin varmuudeksi mukaan.

Lauantai

Petra Ral - Shingeki no Kyojin
Sovin myös photoshootin erään Levi-cossaajan kanssa >w< Jeeeee~! hänen mukanaan on myös Erwin. 

Sunnuntai

Gou Matsuoka - Free!

 Super Manager Gou-chan!!
Kun nyt tuon Iwatobi-paidan omistan, ja satuin löytämään siniset collari-housut, päätin sunnuntaille ottaa tuon version Gousta (koska en halua taas hyppiä talvella hameessa + mukava sunnuntaicossi on nais) :3 Kuvassa Goulla on ne kerhon shortsit, mutta päätin silti valita ne pitkät housut mitä jäbät käyttää, ihan vaan koska talvi. Näyttää muuten taas siltä että Free!-cossaajia on noina muina päivinä :'D yhyyy. No, ehkä vielä jonain päivänä minullakin on omat uimapojat!

Niin ja Frostin ohjelmakartta näyttää meikälle TÄLTÄ

Taas pitäis joka paikkaan keretä :'D Onneksi Desucon on kiva ja kuvaa puheohjelmat, ehtii vähän muutakin tehdä. Free!-luento on ihan must (ehkä huomaa), samoin cosplay-kisat ja Demoni sisälläni-luento : ) Copic-työpaja taitaa tänäkin vuonna jäädä välistä, koska Lauantaina se on kisojen päällä, ja sunnuntaina vain menisi koko päivä siihen. Mutta kattellaan sitten conin jälkeen mihin kaikkialle kerkesin!

Olen ehkä muuten fiiliksissä koska nämä:
 



Yhyyy minäkin haluan tehdä jotain noin siistiä!!

Ps. Ajattelin vielä lopuksi aiheuttaa teille vähän nälkää just because I can! :'D Koska tämänhän piti olla cosplay JA leivonta blogi, vaikka se nyt ensimmäisen puolelle on kääntynytkin, olen liian laiska pitämään kahta blogia (for now), joten saatte aika ajoin tyytyä näkemään tätäkin puolta täällä

Glögi-juustokakku

Lihiksiä

Passio muffinssit

Munkkiloita

Voeleipä kaakkuja

Lisää munkkiloita (tota kutsutaan muuten krapula-pursotukseksi, tai ainakin meijän ope kutsuu :'D)
Kakun tein Tapaninpäivän sukubileisiin (ai miten nii myöhässä tämä), muffinit töihin brunssin jälkkäriksi, muut on tehty koulussa :3

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

WIP: Attack on Cosplay

Tälläinen pikapika wippi ennen kun pitää kouluun kiirutaa. Eikä nimi ollut vain pun cossattavaan sarjaan, vaan viimeiset pari päivää on ollut juuri sitä itseään!
Petra on valmistumassa hyvää vauhtia. Enää tarvitsee takkiin ommella hihat, joka tapahtuu perjantaina kun pääsen taas veljen kämpille ompelemaan, ja tehdä viitta joka varmaan tapahtuu huomenna.

Ihan sellaisia kankaita en löytänyt mitä halusin. Takki kumminkin on loppujen lopuksi ihan hyvän värinen. Remmeihin olisin halunnut ruskeaa nahkaa, mutta koska en mistään löytänyt, oli pakko ottaa mustaa.
 

Vuori ja nätti muotolaskos, joka tosin meni väärälle puolelle ensin..

Hauskaa ku liiman kuivumisen kattelu
Merkit maalasin valkoselle tehkonahalle. Tein monenlaisia testejä, liimaa pohjalle ja ilman, veteen sekoitettuja värejä, lakkaa päälle. Loppujen lopuksi päädyin vetämään kerroksen erikeepperiä pohjalle, ja vielä lopuksi maalin kuivuttua päälle. Toivon että kestävät eivätkä halkeile ;^;



Sitten niihin murheenkryyneihin... Näiden remmien kanssa tappelin pari päivää. Olin saanut ne jo ihan hyvin tehtyä, mutta sitten olikin tullut virheitä ja piti purkaa melkein kokonaan. Pariin otteeseen meinasin menettää hermoni ja itku tulla kun ei meinannut onnistua, mutta sitten iskän avustuksella saatiin nämä oikein kasaan, ja tälläiset niistä tuli. Alaselästä taitaa pari remmiä puuttua..? Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen :)

Lisäksi vähän testailin meikkejä. Minä. Joka en ole kohta 22 vuoteen meikannut! Harjoittelua vielä tarvitaan, mutta jos nyt jotain osaisin tehdä että näyttää naama vähän nätimmältä. Eniten totuttelua tarviin ehkä siinä että osaan kattoa itteäni meikit naamassa :'DD

lol lol

Mutta se siitä tälläkertaa, ciao!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Uudet tuulet eiku suunnitelmat

Tilanne hieman eskaloitui ja Frostbiten suunnitelmat vähän muuttui. 
Tässä illalla jutskailin Ainon kanssa fb:n chatissä, aiheena Shingeki no Kyojin, ja menin sitten mainitsemaan kuinka huvittaisi jossain vaiheessa cossata Petraa. Noh, kun suuren suuni menin avaamaan, eikö se innostus iskeny sieltä, ja nythän se sitten on pakko tehdä :'D


Pöksyt ja paita löytyy onneksi valmiina, takki, remmit ja merkit vaan pitäis tehdä ja metsästää kengät. Viittaa en tähän hätään ajatellut tehdä, joskus toiste sitten.
Onneksi SnK-cossareita on paljon, joten ohjeita varmasti löytyy :'D Peruukki lähti juuri tilaukseen, toivottavasti ehtii.
Petra on ehkä ainoa hahmo jota uskallan cossata. En ole lukenut vielä mangaa animea pidemmälle, joten muita en uskaltanut ottaa ettei sitten kukaan tule hihkuttamaan juonipaljastuksia (toivottavasti sitä ei tapahdu nytkään...). En edes uskalla etsiä SnK-kuvia googelsta koska pelkään spoilereita :'DD Petrasta sentään tiedän mitä sille käy (ei etteikö se repisi sydäntäni). SnK:ssa vaan ei saisi tykätä kenestäkään........

nimenomaan!!!!!
Josta puheen ollen. Tuli etisittyä Petrasta refe-kuvia, ja sieltä sitten löytyi tietenkin näitä LeviXPetra-kuvia. Ei tehnyt mieli itkeä, ei. Ehkä shippaan.
Siis justiinsa näitä!! ;^;
Sitten löysin myös tämän
En vielä tiedä, mille päivälle mikäkin cossi tulee. En haluaisi jättää Elyonia tai Gouta poiskaan >: Kahtellaan sitten lähempänä.

Ps. Lupaan yrittää olla itkemättä aina kun vastaan tulee Levi-cossaaja. Yhyy
pps. nyt lupaan etten enää ota tälle vuodelle uusia asuja. Urushihara saa suosiolla siirtyä ens vuodelle. Jotai rahaaki pitäis säästää kesäks. Onneks sitä rahaa vielä on :'D

tiistai 21. tammikuuta 2014

Yukkkiiii!!

(ugh, tein oikeasti Mirai Nikki viittauksen, oh god häpeän)
Yukicon oli ja meni, ja 2014 conikausi on saatu avattua. Iskipä juuri hirveä lagi, enkä nyt oikein tiedä, mistä alottaa
Hämmentelen vieläkin sitä, että coni järjestettiin omassa kotikaupungissani. No okei, Ropeconkin on Espoossa ja melkein myös Tapiolassa, mutta se on eri asia. Ei tarvinnut pakata sen kummempia, pääsin iskän kyydillä ja matkaan meni se 10 min. Aluksi ajattelin mennä bussilla, mutta koska halusin pistää cossit päälle jo kotona mutten halunnut seistä hame päällä pysäkillä kylmässä, lupailin että tulen sitten illalla julkisilla jos aamulla heittävät conipaikalle. Noh, eihän se nyt ihan mennyt according to keikaku, ainoa kerta kun käytin viikonloppuna bussia oli sunnuntaina kun lähdin kotiin :'D

Lauantai

Saavuin conipaikalle siinä vähän puoli yhdentoista jälkeen. En oikeastaan edes pahemmin tiennyt, ketä oli tulossa, ja kaiken kukkuraksi olin iloisesti onnistunut unohtamaan kännykkäni kotiin. Eikun siis vaan harhailemaan ja etsimään!
Heti sisään tultuani onneksi törmäsin Ashuun upeassa Thorin cossissaan, ja siitä sitten narikanetsintämatkalla Kibiin. Narikan löytymisen jälkeen pyörähdin myyntipöydillä toteamassa, että täällä on ihan hirveästi plusheja! <3
Tämä on ehdottomasti lempparini! Behold the punanenä, koska oltiin just tultu ulkoa kattomasta luistelua.
 Päädyin kuuntelemaan "Shippaus"-luentoa, vaikka se olikin alkanut jo about puolituntia sitten. Ihan peruskiva luento, aika paljon samoja mielipiteitä kuin itselläkin shippauksesta. Sieltä löytyi Lohen sisarukset, joiden matkaan lyöttäydyin kuuntelemaan "Pahuuden kasvot"-luentoa. Tämäkin ihan mielenkiintoinen, tosin luennoitsija puhui pelkästään niistä "nättipoikapahiksista", ja ne rumemmat yksilöt jäi sivuun. Mutta ihan hyviä pointteja, joita en itse ollut huomannut. 
Sieltä tie vei Subwayhyn ruokailemaan (oli muuten eka kertani subissa!), ja tänä aikana onneksi sain kännykkäni taas haltuuni, kun vanhempani kävivät tuomassa sen matkalla serkkuni luo. Sen jälkeen ohjelma, jota ehkä odotin eniten, nimittäin Attack on Titan-taitoluistelunäytös. Okei, myönnän että ehkä aluksi kun tästä kuulin, että siellä oikeasti olisi tyyliin koko päähenkilöposse, mutta joo, meni se näinkin :'D Ensi vuonna sitten! Krista luisteli tosi hyvin. Näytöksiä oli siis kumpanakin päivänä, kävin itse katsomassa lauantain, video ilmeisesti on sunnuntailta jolloin veti vielä paremmin. Olen joskus pentuna harrastanut luistelua (ehkä sen kuukauden verran max...), siitä tosin on ehkä semmoiset 15 vuotta vähintään (huh, tulipa vanha olo!),  ja vaikka vieläkin kyllä tykkään luistella, tulee sitä tehtyä tosi harvoin. Tuli tuosta hirveä fiilis päästä luistelemaan! Itse asiassa oli jo ennen Yukia suunnittelilla, että olisi Gousta kiva ehkä saada luistelukuvia, mutten sitten viitsinyt maksaa parin kuvan takia. Ehkä joskus, jos Kilon koululla jopa sattuu olemaan jäät. 
Frostissä pitää ottaa parempi muskeli-ihkutuskuva :'D tajusin muuten vasta kun olin rustannut tuon että tuossa ylhäällä on myös joku uintikuva.
Tässä vaiheessa Rewekin saapui paikalle, ja eksyimme kuivailemaan meikäläistä. Koska koulupukucossi, hihkuin ilosta kun Tapiolan kirjasto oli conirakennuksessa. Hetken saimme etsiskellä tyhjää koloa jossa olisi ollut pöytä ja tuoli, mutta onneksi se löytyi, eikä vieressä oleva nukkemiitti onneksi häirinnyt. Saatiin kivoja kuvia. Olin ottanut viime vuotisen Japanin kurssin kirjani mukaan "propiksi". Tarkoitus oli myös tehdä jonkinlainen "training menu", mutta se unohtui tällä kertaa. Frostiin sitten!
Tämän jälkeen siirryimme pääsaliin katselemaan cosplaykisaa. Vaikka kisaajia olikin vähän, ilmeisesti peruutuksien vuoksi, lavalle päässeet olivat kaikki upeita! Kaikki sijoittuneet ansaitsivat palkintonsa (en enää edes muista ketä siellä sijoittui, paitsi Mourun...). Taidekujallakin tuli pyörähdettyä, ja löysin kaksi suloista Nagisa-tarraa <3 Myyntipöydiltä tarttui mukaan Piplup-plushie. Maksoi ehkä elämän (no ei ihan..), mutta se oli niin hurjan söpö että oli pakko ;o; oli kuulemma vaivalla ja tuurilla saatu Jaappaniasta.
I did not get my swimmer boyz, so I had to get myself a water pokémon!
Ragesin  Free!cossaajien vähäisyyttä, ajattelin, että kyllähän mulla ny uimapoikia riittää. Vaan eipä riittänyt! Paikalla oli kaksi Nagisaa, toinen Gou, ehkä yksi Rei ja Nitori. Nagisat olivat liian nopeita ja katosivat ennen kuin ehdin edes reagoida, Reistä en ollut varma niin en uskaltanut mennä lähelle, Gou oli klooni. Olin jo luopunut toivosta saada yhtään yhdeiskuvia, ja olimme jo lähdossä conipaikalta (olin jo villasukatkin jalkaan laittanut) kun viimein tuo aivan täydellinen ja suloisuus-Nitori tassutteli vastaan. Uguu, sainpahan yhteiskuvan jonkun kanssa <3 Vaikka edelleenkin harmittelen, ettei ollut oniichania ;^; (ps. funny fact: lisäsin Gou-kuvan World Cosplayhin, ja seuraava kuva mikä saitille lisättiin, oli Rin. SATTUMAAKO?! :'DDD).


Houkutti jäädä kuuntelemaan Kill la Kill-luentoa, muttei sittenkään houkuttanut jäädä pariksi tunniksi enää pyörimään conipaikalle kun kaikki kaverit oli jo lähössä. Minäkin siis valuin kotiin syömään ja katsomaan Putousta.
No moar plz *headdesk* Ehkä paras kuva musta ikinä.

Sunnuntai


Eksyin paikalle taas paikalle siinä kymmenen maissa ja löysin Kibin jälleen käsiini. Pyörähdettiin taidekujalla, ja päädyttiin sitten Beyblade-pisteelle hyrräilemään. Dissaan Metal Fightia, mutta olihan tuo ihan kivaa :'D L-Dragolla pieksin Kibin ihan hyvin. Neenee ehkä halveksii mua jos kuulee tästä...
Menimme katsomaan ystävämme Dinon luentoa tämän viime kesäisestä Japanin-matkasta. Sain paljon hyviä tipsejä ensi kesää varten! Varmistin myös samalla Frostbite-majoitukseni. Kiitos, Dino <3
Koska viikonlopun teema oli selkeästi Pokémon. (Eevee kuuluu ikävä kyllä Rewelle)
Sen jälkeen katsomaan esityskilpailua, joka ei ollut esityskilpailu vaan nettipukukisa. Hienoja asuja täälläkin :) Ponyooooo <3 Tämän jälkeen kuvailtiin taas vähäsen. Ei vieläkään ulkoilma houkuttanut, joten löydettiin tyhjä kolo kolmannesta kerroksesta muutamien muiden kuvattavien seasta.
Muuta kummempaa ei tainnut sunnuntaina olla. Eihän? Ei voi enää muistaa. Ostin Traconin rannekkeen ja Free!-pinssin.
*insertoi pyhä musiikki tähän*
Tämä tässä ompi puska
Yleisesti

Yleisesti ottaen Yuksucon oli kiva con. Oli mukava nähdä ihmisiä. Kibin kanssa oli hauskaa hehkuttaa Freetä :'D Sain jopa tällä kertaa otettua kokonaiset kaksi (KAKSI!!!) kuvaa cossaajista. Vau, edistyn pikku hiljaa. Nämä olivat UtaPri- ja SnK-posseista. 
Kibi sai tuliaiseksi Japanista Free!-mukin. Forever jealous.
Tiloista on jo moni sanonut, mutta sanompa vielä minäkin. Kulttuurikeskus oli tuon kokoiselle conille ihan hyvä, mutta paljoa ei ole kasvuvaraa. Luentosalit olivat pieniä ja aika mutkan takana, eikä niitä ollut montaa. Kirjasto kumminkin oli mukava lisä.
Peruutuksia oli ikävän paljon, vaikkeivät ne omaan coniin juuri vaikuttaneet, muuten kun tuo esityskisa, mutta nettipukukisa oli hyvä pelastus. Toki sairastumisille ei voi mitään eikä niitä voi ennustaa. Kuulutukset välillä kyllä häiritsivät, kun tulivat kesken ohjelmien, eikä ihan vain pari kertaa. Dinon luennon aikana taisi tulla ainakin neljä! Yuki the kuulutuscon.
Yukiconilla on kyllä ehkä suloisin maskotti. Yuki the suloisuuscon.

Coniostokset
Kuten näkyy, Elyonin kuvia en ole vielä saanut kuosiin, mutta Goun suurimmaksi osaksi. Niitä tiputtelen World Cosplayhyn ja Devaan.

Yhden pienen neuvon/viisauden/mikä lie haluisin antaa: Kun olette talviconissa, ja menette ulos, olkaa kilttejä ja pistäkää vaatteet päälle! Kauhulla katsoin niitä jotka shortseissä ja topeissa (mm. yksi Voca-Rin) kipittivät ulkona, ja joku joka tuli ulkoa paljain jaloin! Siellä oli herran jestas -15 pakkasta ainaki! Itseäni palelsi vaikka oli vaatetta päällä, palelsi tuplasti kun näitä ihmisä katoin. Vaikka kuinka haluaa olla uskollinen cossille ja cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä, ei sitä silti tarvitse itselleen hankkia keuhkokuumetta. Valitkaa cossit sään/vuodenajan mukaan (ja itsehän ragesin missä mun uimapojat on, ignore!) Järki käteen, hoi!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Yukicon tulee, oletko valmis?


Niin kävi että saatiin kuin saatiinkin yukia Yukiconiin (hehehe~). Nyt voimme kaikki leikkiä yhdessä Starkkeja eiku--
Pakko oli heittää vähän GoT vitsejä neloskauden trailerin julkaisun kunniaksi.


Mutta asiaan. Sain viimeinkin päätettyä kumpana päivänä pidän mitä cossia, joten tässä tulee:

Lauantai

Gou Matsuoka - Free!


Sunnuntai

Elyon - W.I.T.C.H.
Tosin tulen varmaan juoksemaan ohjelmakartan mukaan ohjelmasta toiseen. Varsinkin sunnuntaina, klo 11 alkaa ystäväni Japani-luento, heti perään esityskisa... Toivottavasti jossain välissä ehtii ottaa kuviakin :D en tosin tiedä ketä tuttuja sinne edes on tulossa...
Onneksi Frosbite on kuukauden päästä, että jos shootit jää tällä kertaa, ei seuraavaan coniin ole kauaa.
Gousta ainakin aion Yukissa saada kuvia, koska Tapiolan kulttuurikeskuksessa on myös kirjasto, joka on oiken muksa paikka koulupuku-kuville~ Siksi ehkä valitsinkin sen päivän milloin olisi esim. aikaa :'D Harmi ettei näytä olevan uimapoikia tulossa paikalle >: 

Mutta, palaudun tästä SAIn ja Harry Potterin seuraan kärsimään vatsakivuistani ja odottamaan ruuan valmistumista.
Yuksussa nähdään! o/

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Ei mikään Kultanuoli

Tajusin, etten ole vielä kirjoittanut postausta tästä. Asia täytyy korjata mitä pikimmiten!

Tuolla kuka-osuudessa jo mainitsinkin sen, mutta olin siis mukana Hopeanuoli!musikaalissa. Tämä fanitekoinen musikaalinäytelmä perustuu Ginga Nagareboshi Gin animeen/mangaan, jonka on luonut Takahashi Yoshiro. Musikaali oli siis täysin harrastelijapohjainen, emme ole ammattinäyttelijöitä (jotkut opiskelevat nykyään ko. alalle). Emme saaneet hommasta palkkaa, vaan kustansinimme itse lavasteet, matkat, asut ja, ensimmäisen musikaalin aikaan, tekniikan. Idea tähän tuotokseen lähti pääjärjestäjältämme Reweltä ja hänen ystävältään Saaralta, jotka olivat katselleet Hopeanuolta yön pimeinä tunteina ja päättivät tehdä openingiin omat sanoituksensa. 

Ensimmäisen treenikauden parhaat vitsit tarjosi: Sinätuubapaska

Mitenkä meikäläinen sitten päätyi tähän hommaan mukaan?

Suoraan sanotusti en edes muista :D En ennen tätä pitänyt en Hopeanuolesta enkä esiintymisestä! Hopsu ei ollut osa lapsuuttani niin kuin minella muulla tämän ikäisellä. Olen aina ajatellut: "Pfft, jotai puhuvia koiria!"
 Luultavasti menin mukaan juuri Rewen houkuttelemana. Mukaa oli muitakin ystäviäni ja muutama puolituttu. Eräänä aamuna huomasin vain olevani ystäväni Minnan (joka ei kuitenkaan musikaalissa jatkanut) kanssa matkalla musikaalin koeulvontoihin (aka koe-esiintyminen) Karakallion nuorisotalolle. Olin juuri saanut Hopeanuolen ylipäätään katsottua.
Ja siitä se sitten lähti...

 Aluksi meinasin, että menen mukaan vain bäkkäri avustajaksi. Noh, sitten jossain vaiheessa parin treenikerran jälkeen totesin, että voinhan mä jonkun sivuroolin tehä kunhan ei tarvitse puhua.
Vielä meni pari treenikertaa, ja Rewe ruokatauolla sanoi että mut pitäis castittaa. Valitsin sitten ensimmäisen kässäristä eteen tulevan vapaan hahmon, joka sattui olemaan Kisaragi, Mutsun valtiaiden liideri.
Mutsujen alustavia asusuunitelmia by Yours Truly
Millaisia meistä lopulta tuli. Ben vain sitoi kengännauhoja.
Treenit alkoivat Soukan nuorisotalolla. Paikka oli oikein mukava, vaikka sali olikin kesällä JÄRKYTTÄVÄN KUUMA! Saimme myöhemmin kuulla ettei ilmastoiti ollut edes päällä kun olimme siellä, jostain väärinkäsityksestä vissiin. Tästä syystä ainoissa koneeltani löytyvissä treenikuvissa kaikki ovat lähes alasti (kuvitelkaa pieni sali, pienet ikkunat ja läjä ihmisiä). Alku oli käsiksen ja laulujen opettelua ja hauvojen etsimistä. Benin rooli tuntui olevan kovin epähaluttu... 

Myöhemmin pääsimme siirtymään Munkkivuoren (ilmastoidulle) nutalle. Sali oli tilavampi, ja siellä oli jopa pieni lava (paino sanalla pieni). Laumakin alkoi olla kasassa. Viimeset hauvat liittyivät joukkoon n. kuukausi ennen esityksestä. Sain itselleni kolme mahtavaa Mutsu-veljeä! Ja me oltiin aika fabulous. 
"Jonkin ajan kuluttua mukaan liittyi Yastu, josta tehtiin Mutsuihin lisäkkeeksi Uzuki. Myös Hyena liittyi meihin Hazukiksi. Alettiin pohtia, millaisia hahmoja Mutsut sitten olisivat, ja millainen puvustus mahdollisesti olisi. Joku, taisi olla Nani, heitti jotain ES-jonne-teineistä. Siitä sitten lähti ensimmäinen idea. Kuitenkin todettiin, että kolme teini-Mutsua olisivat liian Tiikeriveljekset. Sitten joku (Rewe?) keksi käyttää sirkus/karnevaali-teemaa.Vaikka lauman todellinen sirkuspelle olikin Wilson, tämä sopi Mutsujenkin hahmoihin. Siitä se ajatus sitten lähti, ja tämän perusteella alkoi sitten pukujen suunnittelu. Mutta jostain olisi vielä saatava viimeinen kenraali." - lainaus esittelypostauksestani musikaalin blogissa vuonna nakki (kyllä, oikeasti selasin sen läpi sinne asti).
Ensimmäinen musikaali esitettiin 2011 Traconissa. Alunperin suunnitelmissa taisi olla Desucon, mutta emme saaneet sieltä lava-aikaa. Traconissa meille siunautui Tampere-talon pieni sali, joka vetää n. 500-600 ihmistä jos oikein muistan.
Mitä lähemmmäs Tracon lipui, sitä enemmän ongelmia tuntui tulevan. Mikrofonit olivat suurin murheenkryyni. Lopultaan Tracon lupasi meille neljä mikrofonia, oliko se nyt 2 poski- ja kaksi ständimikkiä. Yli 20 hengen porukalle! Noh, saimme onneksi vuokrata Tampere-talolta puuttuvat mikrofoonit. Sitten Tracon ilmoitti, etteivät ne sovi yhteen heidän mikkiensä kanssa. Jouduimme maksamaan näistäkin neljästä. Kenraaliharjoituksissa Traconia edeltävänä perjantaina saimme kuulle, ettemme saa harjoitella mikeillä sinä iltana, koska ne on varattu meille vain lauantaiksi. Saimme tekniikkahenkilöt suostuteltua, että voimme harjoitella mikkien kanssa laittamatta niitä kuitenkaan päälle. 
Traconissa kaikki oli kiellettyä.
Lauantai oli esitys -päivä. Meillä ei ollut kovin paljoa aikaa lavalla ennen sitä (tunti?). Emme ehtineet tehdä kunnon teknistä läpimenoa, emmekä soundcheckiä. Sen verran jälkimmäistä, että totesimme mikrofonien olevan lähes käyttökelvottomia. Meillä taisi olla niitä 7 tai 8. Yksi oli alkujaan rikki. Yksi hajosi. Loput pätkivät ja rätisivät minkä ehtivät. Yksi taisi toimia melkein kunnolla. Hetken jo mietimme vetävämme koko homman ilman mikkejä, mutta ongelmana oli, ettei ääni/valokoppiin olisi kuulunut mitään! Jouduimme siis tyytymään rikkinäisiin mikkeihin.

Sanomattakin varmaan selvää, ettei kellekään jäänyt oikein hyvä maku ekan esityksen jälkeen. Monta asiaa olisi voitu tehdä paremmin. Toki piristävää oli, että meitä katsomaan oli tullut niin moni (runollista). Jonoa saliin taisi olla jo hyvin ennen ovien avaamista, ja kuulemamme mukaan kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet sisään!
Eka oltiin vähän niin ja noin seuraavan esityksen suhteen, mutta lopulta suostuimme Animeconin pyyntöön esittää musikaali uudelleen siellä seuraavana vuonna. Tällä kertaa päätimme ottaa mukaan ninja-kohtauksen, jonka puuttumista monet olivat harmitelleet (tämä tosin tarkoitti Mutsujen poistumista, nyhQ), ja haimme uusia koiria joukkoomme. Hakemuksia tuli paljon, ja niitä lueskeltiin laumakokouksessa. Tuliko uusia mukaan lopultaan 7 hauvaa sekä muutama karhu, plus tekniikkapuolelle saimme jumalaksi Mannan, joka teki meille instumental-versiot musikaalin kappaleista.

Oûn soturit

Tälläkin kertaa harjoitukset olivat pääsääntöisesti Munkkivuoressa. Itse pääsin mukaan Kogien ninjaklaaniin, Yatsun kanssa lavalla heiluttelimme haarukoita ja vetisiä (ihan oikeesti!). Myöhemmin meidät liitettiin Neeneen Maya-posseen pienten roolimuutosten takia. Ninjakohtauksia treenattiinkin paljon, sillä ne olivat kaikille uusia. Ei vanhojakaan kohtauksia tietenkään unohtettu, niitä ja koreografioita hiottiin. Myös Akakabuto joutui lihotuskuurille, nalle oli ensimmäisessa musikaalissa kovin anorektinen. Nallen rakennuksesta vastasi Euva/Cross, mutta nallepajoissa oli useita innokkaita rakentajia! Pahvikarhut korvattiin liveversioilla, joihin meitä tuli avustamaan Visual Gay.
Mayan juoni oli IIIVIIIIIL, Smithkin aivan kauhistui
Animeconissa meillä oli esitys vasta sunnuntaina, ja meillä oli kaksi iltaa aikaa harjoitella lavalla. Mikkiongelmia ei tällä kertaa onneksi ollut, paitsi joillain tiukat vaihdot, jotka mielestäni sujuivat hyvin. Kuopin musiikkitalolla meillä oli käytössä iso sali.
Animeconin esitys meni huomattavasti paremmin, toki joitain mokia vieläkin tuli (itse taisin parissa koreografiassa mokata liikeen pari..). Hopeanuoli!musikaalilla taitaa olla myös jonkinlainen kirous äänelle, sillä ensimmäisessä musikaalissa Wilsonilta oli ääni kadonnut ennen esitystä, ja tällä kertaa Smithiltä! 
Tuo Koga. Ihan selvästi. Ettekö huomaa?
 Meitä pyydettiin esittämään musikaali kolmatta kertaa Gloorialle, tällä kertaa olisi ollut ilmeisesti kutsunäytös. Vastaus oli aika jyrkkä ei. Ensinnäkin tarjous tuli liian pian, emme olisi ehtineet harjoitella, lisäksi kaikki olivat vielä poikki edellisestä kerrasta (oli mennyt n.kuukausi).

Ainiin, muistinko jo mainita että itse Yoshiro Takahashi oli katsomassa meitä? Kylläpä kyllä. Herrahan oli kunniavieraana sekä Traconissa ETTÄ Animeconissa! Traconissa hän ei nähnyt kuin ihan lopun, valokuvaustilaisuuden venyttyä, mutta hänelle ilmeisesti lähetettiin DVD-versio. Kuulin, että sensei olisi tullut Animeconiin vartavasten meitä katsomaan. Saimme kummallakin kertaa kunnian tavata Takahashin. Traconissa pääsimme hänen kanssaan yhteiskuvaan, ja Animeconissa pitkitimme päätäjäisten alkua/kulkua kun kaikki meistä pyysivät nimmreita. Musikaalimme oli kuulemma parempi kuin Japanissa joskus aiemmin tehty versio. Annoimme musikaalimme isälle lahjaksi laumahupparin ja -paidan (kumpanakin vuonna), ja Animeconiin kokosimme kirjasen johon jokainen sai laittaa terveisiä, lisäksi siihen tuli kuvia ja laulun sanoja. Myy (ja Kasper?) käänsi kirjan japaniksi. Vähän Animeconin jälkeen saimme kuulla Takahashin haluavan antaa meille lahjan. Ajattelimme jotain kivaa pientä japanilaista, mutta ehei! Hän lähetti meille jokaiselle t-paidan, jota koristi Smith, Hopeanuoli ja Chutora! Ihan vain meille tehdyt!

Meillä oli tapana aina treenien lopussa pitää "norsupiiriksi" (inside vitsistä) nimetty piiri, jossa kaikki saivat vuorollaan kertoa mitä olivat päivän aikana oppineet ja kokeneet. Jossain vaiheessa näissä alettiin puhumaan syvempiäkin asioita, ja muutamia kertoja tuli itse kultakin kyyneleet silmiin (muistan vieläkin sen yhden kerran Soukan pihalla, kun ohikulkijat varmaan kattoi vähän o_O kun kasa ihmisiä seisoo piirissä itkemässä). Norsupiirit saattoivat siis venyä välillä vaikka kuinka pitkiksi.
Itkuilta ei vältytty myöskään bussimatkalla takaisin Kuopiosta, jossa osa kävi bussin mikkiin kertomassa omasta musikaalikokemuksestaan ja kiittelemässä ihmisiä.

En vieläkään rakasta esiintymisestä, ja Hopeanuoli ei ole edelleenkään lempisarjani, mutta olen iloinen, että lähdin tähän mukaan. Tutustuin läjään ihania ihmisiä, ja sain paljon rohkeutta lisää. En koe olevani ihan niin ujo kuin ennen :'D  Ootte parhaita, dudes! <3

  Linkki 2. esityksen ekaan osaan.

Niin edustava ja komia kuva että!  <3 Blogi ei isompana hyväksynyt, ja ehkä niin on paras.



Viikonlopuksi on luvattu lunta ja pakkasta. Perjantaina loppu työt nykyisessä paikassa. Ensi viikolla alkaa koulu. Yukicon on ensi viikolla. Jee!

Siinä kaikki. En tiedä oliko tässä mitään päätä tai häntää. Enivei. AUUUUUUUUU~!

Ps. Käykääpä kaikki kiltisti tykkäilemässä meikän kisatyöstä! ;D